Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Nuorille kunnon kuoro Vaasaan
Kuorolla on perinteitä monessa sukupolvessa. Pojilla on vahvat vanhempien ja opettajien tukiverkot ympärillä. Ennen kaikkea heillä on hyviä porkkanoita kuten ulkomaanmatkat ja kuoroleirit.Musiikkikasvatus on vaativaa ja pitkäjännitteistä. Varmasti pojat osaavat laulaa rokkiakin.
Pojat eivät ole sen kummempia kuin vaasalaisetkaan lapset ja nuoret. Jurin antamalla kuorokasvatuksella olisi vastaavanlaiset edelletytkset olla ylpeydenaiheena Vaasalle ja ennen kaikkea mahtavana koko elämän kattavana voimana, muistona, elämyksinä nuorille itselleen.
Missä on kaupungin tuki? Yläkoulun kuoroleirit, matkat?
Miksi te aikuiset ette ymmärrä, mistä on kyse?
Korvaamaton?
Kenen mielestäsi olisi pitänyt tehdä em työt? Muiden opettajienko? Niinpä tietenkin ja ilmaisesi.
Kysypä vähän opettajilta, miten jaksavat?
Re: Re: Re: Re: Re: Re: YHTEISTYÖ?
#520: - Re: Re: Re: Re: Re: YHTEISTYÖ?
Mitä se rehtori tai ne rehtorit ovat tehneet? Käsittämätöntä. Mielestäni kumpikaan ei ole tehnyt muuta kuin yrittäneet hoitaa tehtävänsä. Ei ne ongelmat ratkea sillä, että ne lähtee, jotka yrittävät puuttua ongelmiin. Ongelmathan jäisivät.....
Re: Re: korvaamaton
Siinä tämä porukka onkin taitava...mun mielestä kieltäytymistä töistä niiltä opettajilta, jotka töissä käyvät. Kyllä moni juttu oltaisiin voitu järjestää, jos olisi haluttu, mutta halusivat osoittaa mieltään tuolla ja saada vanhempia puolelleen...ne "kauheat" virkamiehet, jotka vei nyt lapsilta esiintymiset..
Pakkopullaa
Musiikkiluokkalaisten joukossa on myös lapsia, jotka vanhemmat ovat pakottaneet sinne. Joku tietämätön luulee, että musiikki on yksipuolista,jos markettimusa puuttuu. Pettymyksiä varmaan kokevat myös vanhemmat kuvitellessaan, että Onkilahti on joku "tenavatähtitehdas!
Re: Nuorille kunnon kuoro Vaasaan
#527: pikkukanttorien kuulija - Nuorille kunnon kuoro Vaasaan
Eiköhän kyse ole kuitenkin todella lahjakkaista laulajista...ei varmaan ihan vähäisillä taidoilla siihen pääse. Varmasti vaaditaan muutakin kiinnostusta asiaan kuin ulkomaanmatkat ja kuoroleirit....
Re: Pakkopullaa
#531: korvapuusti - Pakkopullaa
No en tietenkään ota. Lapseni haluavat harrastaa musiikkia ja nythän voi olla muutos tulossa....ja kuka on puhunut markettimusasta. On kyllä suppea musiikin tuntemus, jos et muusta tiedä. No sen tietysti ymmärtää, jos olet musiikkiluokat käynyt ja et ole muuta kuullut....
Korvaamaton
Odotan selvitystäsi asiaan. Sitä viisastenkiveä moni onkin kaivannut.
Pakkopullaa
Juri tulee pian takaisin
Sehän on varmaa, että Juri saapuu onkilahden kouluun ja lapset laulaa tervetulleeksi takaisin.
Re: Korvaamaton
Vain yksi kuorotunteja pitävä opettaja on ollut poissa. Miksi muiden opettajien kuorotunteja ei olisi pidetty ja konserttia järjestetty. Tietääkseni muiden työt jatkuu ja ihan työajalla olisi työt hoidettu. Eihän oppilaatkaan ole koulussa kuin normaali päivät. Mutta ei muutaman esiintymisen menetys ole mitään sen rinnalla, että ongelmille vihdoin tehdään jotain.
Re: Re: Korvaamaton
Tietääkseni kuorotunteja on pidetty kahdelle luokalle kerrallaan - 3&4 ja 5&6, ja pitäjinä on ollut vain 2 musiikinopettajaa. Tietääkseni myöskään n. 50 oppilaan joukkoa ei saa yksi ihminen pitää. Muilla luokanopettajilla on tietääkseni musiikin teorioita enimmäkseen. 1-2 luokille tapahtumilla on ollut vähiten vaikutusta - olisivatko jaksaneet pitää oman konsertin?
Työajat on tietääkseni kaikilla opettajilla ääriään myöten täynnä, keväisin yleensä vielä vähän sen päälle... Oppilaat ovat tosin vain oppitunneilla, mutta opettajat joutuvat sen lisäksi vielä valmistelemaan tuntinsa jollain muulla ajalla.
533:lle
Oman lapsesi, jolla on mahdollisuuksia pilvin pimein mennä harrastamaan musiikkia muualle.
Meille toisen tien kulkijoille on vain mus. luokat, joka on erittäin hyvä pohja Kuulaopiston opiskelulle, mikäli haluaa päästä pidemmälle kuin niile muutaman soinnu ja agressiivisen rumpujen hakkaamisen tasolle.
Itse ja lapseni olemme käyneet alakoulun musiikkiluokat ja aina klassinen musiikin rinnalla on ollut kevyempääkin ja erittäin monipuolista musisointia. Käsittääkseni opetuksessa on työnjako. Luokanopettajat ovar hoitaneet kevyemmän puolen. Liikunnanopet ym ovat tuoneet sitä kaivattua "markettimusaa"..
Kirjoittanut äition tuskin käynyt kuuntelemassa yhtään musiikkituntia Onkilahden koululla.
Re: Pakkopullaa
#535: korvapuusti - Pakkopullaa
Hyvä, korvapuusti! Tästähän on kyse!
Korvaamaton
Asia ei mene niinkuin helposti kuin esim. yläkoulun puolella, missä lapset ovat nuotinlukutaitoisia ja monet esitettävät kappaleet ennestään tuttuja. Siellä tarvitsee mennä vain kuoroon ja opetella laulujen stemmat ja puhtaus.
Alakoulun työ perustuu tuntityöskentelyyn,teorian, säveltapailun ym opiskeluu, jota kaikki musiikkiaopettavat tekevät jokaisella musiikintunnilla. Jos monta kuukautta on poissa pätevä opettaja, joka myös hoitaa suurimmalta osalta konserttijärjestelyt, on selvää, että asia ontuu. Kuorot, orkesteri, kamarimusiikit eivät vain onnistu, jos puolet opetuksesta jää hoitamatta.(Tunnithan on jaettu puolet Jurille -puolet luokanopettajalle). Eipä noita päteviä sijaisia, saatika opettajia tunnu löytyvän.
Re: Re: Pakkopullaa
Vaasan musiikkiluokat tarjoaa oivan klassisen musiikin opetuksen, jos lapsesi eivät halua sitä opiskella, menkööt rokkikouluun. Älkää ottako sitä meiltä, jotka haluavat klassista opiskella niin pois!! Minä ja minun lapselleni kaikki, mietitkö yhtään muita oppilaita jotka ovat nyt murheen murtamia kun juri on poissa?
Musiikinopetus ala-asteella on kaikkea muuta kuin yksipuolista, harmi vain ettet itse sitä selvästi osaa arvostaa.. Tiedätkö edes musiikista mitään?
Kuoro
voimin. Kyllähän valmistellun vaikka 50 000 laulajan (Viron laulujuhlat)kuoron johtaa yksi henkilö, mutta moniko on harjoituttanut ja opettanut teokset.
Re: 533:lle
Jos muutoksesta puhutaan, niin kyseessä ei todellakaan ole "kaivattu markettimusa" (???!!!), agressiivinen rumpujen hakkaaminen yms. Musiikkia löytyy Vivaldin ja markettimusan väliltä aika laaja valikoima. Miksi täällä kärjistetään kaikki?
Älyttömiä vaatimuksia
Neljässä vuodessa pienet lapset ehtivät tutustua taidemusiikin aarteisiin, saavat teorian-, säveltapailun- nokkahuilunkurssitutkinnot valmisteltua, voivat laulaa kuorossa, soittaa orkesterissa,kamarimusiikkiyhtyeissä, laulavat tavalliset ajankohtaiset koululaulut,virret, pääsevät esiintymään, matkustelemaan. laulavat ja keskenään tekevät esityksiä myös "kevyemmin"-
Uskomatonta, että joku kehtaa vaatia vielä enemmän9-12-vuotiailta lapsilta! Mitä tästä listasta puuttuu? ottaen huomioon lasten ikä, ei heidän vielä kovin tarvitse revitellä rokin syvimmällä olemuksella.
Yläkoulu on toiminut yli 30 vuotta. Siellä on ollut koko ajan omat itsenäiset opettajat, jotka ovat toimineet Jurista huolimatta niinkuin ovat halunneet. Siellä varmasti tulee tyydytettyä niiden vanhempien haave, jotka alakululta jäävät kaipaamaan vielä laaja-alaisempaa opetusta.
Mistäkähän löytyisi sellainen taikuriopettaja ja huippulahjakkaat lapsinerot, että pystyisivät ja ehtisivät esittää musiikinhistorian koko kirjon?
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: YHTEISTYÖ?
#529: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: YHTEISTYÖ?
Niinpä. Rehtorit ovat hyvinpalkattuja virkamiehiä, joiden toimenkuvaan kuuluu myös työyhteisön hyvinvoinnnista huolehtiminen. Siitäkin palkka maksetaan. Jos ei oma osaaminen riitä, täytyy osata ainakin sen verran, että hakee apua oikeasta paikasta, näihin asioihin koulutetuilta ammattiauttajilta. Ja hakee apua ajoissa, jolloin tällaisia hävettäviä - ehkä Vaasassa ei osata edes hävetä - tapauksia ei synny. Ei riitä, että rehtorit yrittävät hoitaa tehtävänsä, ne on hoidettava. Kuten meidän muidenkin. Ei kukaan ole korvaamaton, eivät rehtoritkaan. Sanotaan, että hautausmailla on paljon niitä, jotka ovat luulleet olevansa... Kyse on tässä onnettomassa tapauksessa siitä, että pienillä lillukanvarsilla, kuten joku jo totesikin, tässä todella erinomainen musiikinopettaja, paras laatuaan Vaasassa, pistetään sivuun. Ja vielä heppoisin perustein, epämiellyttävin toimenpitein, kun papereita lueskelee.
Kertovat, että musiikinopetuksen taso maassamme on aikamoisessa laskussa - opettajien osaaminen kasvaa vain ajan myötä, päivittäen, eikä niitä osaajia puskissa itsestään kasva. Iällä tässä ei ole muuta merkitystä, kuin että Jurin kaltaisilta tulisieluisilta konkareilta voi aina odottaa laatua - oli laji mikä hyvänsä (toivottavasti ei ole sukupuuttoon kuoleva laji, kuten vähän vaikuttaa). Mutta vankasta musiikkitietouden perustasta hän ei tingi. Ei tietenkään, musiikkiluokistahan on kyse!
Halitulijallaa saa torvesta kuin torvesta jo hyvin pienestä pitäen. Eikä nykyään kestetä hiljaisuutta, joka olisi huonosti tehtyä nykysivistyksen tuottamaa halitulijallaa paljon parempaa musiikkia.. Lapsi parat!
Re: Re: YHTEISTYÖ?
Turha täällä on herjata tuki ry:tä, senhän muodostaa me vanhemmat! Tervemenoa ensi syksynä kokoukseen ja mukaan toimintaan, montako yläkoululaisen vanhempaa on nyt tuki ry:ssä?? Niin kuin tuki ry:n puheenjohtaja aiemmin kirjoitti oli kevätrieha tarkoitettu alakoulun peruuntuneen kevätkonsertin tilalle. Yläkoulu ei ollut missään vaiheessa tulossa ko konserttin mukaan. Toki me vanhemmat = musiikkiluokkien tuki ry voimme järjestää ensi viikolla konsertin myös yläkoululaisille; eihän se paljon vaadi, voimme vaikka laulaa siellä!
Turha puhua yhteistyöstä kun haluja ei ole yläkoulun puolelta.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: YHTEISTYÖ?
#547: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: YHTEISTYÖ?
Mahtavaa, että saatiin keskusteluun taas yksi, joka on lukenut "ne" paperit. Outoa, että mitään on julistettu salaiseksi, kun kaikki ovat ne kuitenkin lukeneet. Sekin on varmaan virkamiesten ja rehtorien ammattitaidottomuuden, kateuden ja narsismin syytä. Ai niin ja yläkoulun. Ja markettimusiikin. Jatkan euroviisujen Schenker-analysointia ja solfaamista. Halitulijallaa!
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: YHTEISTYÖ?
#549: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: YHTEISTYÖ? ja #547
Aikaisempi kommentoija mainitsee sanan "paperi" monikon partitiivissa, kun taas tämä jälkimmäinen käyttää monikon akkusatiivia. On maailmassa - ja tässäkin jupakassa - muitakin papereita kuin kuuluisia salaiseksi julistettuja.
Niistä muistakin selviää moni asia.
| This discussion has been closed. |
Re: korvaamaton
#522: tuskin - korvaamaton Eiköhän noissa peruuteituissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa ole yksinkertaisesti kyse provosoinnista? Ja hyvin näkyy toimivan.