Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
taku |
/ #8970 Re: Re: Re: Re: Re: Avioero on Raamatun vastainen11.04.2013 14:56#8964: - Re: Re: Re: Re: Avioero on Raamatun vastainen Olisin itse taipuvainen kannattamaan sellaista mallia että avioero sallittaisiin mutta uutta avioliittoa ei enää eronnut saisi.Sen sijaan eronneet voisivat mennä rekisterötyyn parisuhteeseen homoparien tapaan.Ja jos on epävarma haluaako olla saman ihmisen kanssa koko elämänsä myös kaksi heteroa joista kumpikaan ei ole eronnut voisi mennä rekisteröityyn parisuhteeseen.Sen sijaan se että on ollut rekisteröidyssä parisuhteessa ei estäisi avioliittoa. On syytä huomata että Jumala on myös antanut mahdollisuuden valita hyvän japahan väliltä.Valtio ei saaliikaa kontrolloida kansalaisten elämää.Esimerkiksi eutanasia on asia jota pidän Jumalan tahdon vastaisena mutta silti en täysin tyrmää sen laillistamista juuri tuosta syystä.On myös aika iso ero sillä että pakotetaan naimisiin tai kielletään eroamasta kuin että kielletään menemästä naimisiin.Jos avioero kiellettäisiin osa ihmisistä olisi tietyssä mielessä pakkoavioliitossa.Vaikka tässä ollaan eri mieltä avioliitosta lienemme kuitenkin kaikki yhtä mieltä siitä että avioliiton tulee perustua vapaaehtoisuuteen vai onko joku erimieltä?Tästä syystä harkitsisinkyllä sitä että vain yksi avioliitto per nenä mutta avioerokieltoa vastustan ehdottomasti. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42936 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10381 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1052 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
690 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
578 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
103 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
651 Luotu: 06.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
89 Luotu: 15.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
79 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
70 Luotu: 18.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
56 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
805 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1702 Luotu: 01.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2763 Luotu: 08.04.2024
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
50 Luotu: 09.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20800 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
673 Luotu: 04.05.2025