Vetoomus Selkämeren kansallispuiston puolesta

Jukka juntunen
Vieras

/ #37 Kehittyneemmät tavat eivät rasita ympäristöä

22.02.2011 10:21

Syyt vesistöjen "rehevöitymiseen" eli yhtä lailla kaiken aikaa saastumiseen ovat aika tiukassa suomalaisessa yhteiskunnassa ja maailmanlaajuisesti. Eri paikoissa eri tavoilla. Onneksi monin paikoin ympäri maailmaa on kyseiseen "ympäristöongelmaan", vesistöjen saastumiseen ihmisen jätteistä johtuen alettu puuttumaan enenevässä määrin ja ennen kaikkea, myös yhtä aikaa tuhoonpäin vievän maatalouskoneiston kanssa alettu toimimaan täysin päin vastoin.

Iso esimerkki on viimeaikainen suuri öljytuho Meksikonlahdella. Mikä on tilanne nyt? En tiedä valtavirtamedian uutisia aiheesta viime ajoilta, mutta tämmöinen tuli esimerkiksi vastaan: http://pesn.com/2010/10/27/9501716_Hutchison-Lazaryan_frequency_generator_clears_polluted_Gulf_waters/

Toimisi varmasti myös Selkämerellä yhtä lailla kuin missä tahansa päin maailmaa - ja tarvetta käytölle on. Mikä saa valtiolliset tahot välittämään "ympäristöongelmasta" niin paljon, että saa ihmiset puuttumaan siihen kuinka nyt hoidetaan asioita?

Maatalouden meriin valuttama jäte, kaikenmoiset kemikaalit ovat sivutuote. Sivutuote sellaiselle teollisuudenhaaralle joka ei varsinaisesti välitä, millaiseksi "ympäristömme" muuttuu. Merkkaan esimerkiksi näitä ympäristö-sanoja siksi lainausmerkein, että eihän se ongelma siinä ympäristössä ole, vaan systeemissä sisällä!

Joka tapauksessa. Halusin mainita tuon vesistönpuhdistus-keksinnön lisäksi myös huomattavan paljon laajemmassa, jo voisi sanoa maailmanlaajuisesti käytössä olevan EM-"teknologian" elikkä effektiiviset mikro-organismit yhtenä todellisen tieteen saavutuksena. EM-mikrobeilla tarkoitetaan tiettyjä ryhmiä hyödyllisiä mikrobeja, jotka yhdistettynä samassa liuoksessa (valmistetaan EM-liuosta, vettä ja esimerkiksi sokeriruokomelassia fermentoimalla) pystyvät syömään jokaisen haitallisen bakteerin ja myöskin puhdistamaan mitä vain väliainetta saasteista... ilmaa, vettä, maata. Ei niin että naps-vaan saadaan saasteet poistettua, mutta huomattavan nopeasti huomattavasti vähennettyä ainakin vedessä ja maaperässä. Jopa öljyn saastuttamaa vettä ja maaperää on kokeiltu EM-mikrobeilla muuntaa takaisin luonnollisempaan muotoon ja siten vaarattomaksi ympäristölle. Tässä on onnistuttu jollain tavoin, niin että lopulta aineksesta mitä jää, voidaan valmistaa luonnollista lannoitetta. EM-teknologia Aasian maissa ja nykyisemmin ympäri maapalloa, on kehittänyt aiemmin kemianteollisuudesta riippuvaisia todella tiukoille pistettyjä maanviljelijöitä tulemaan omavaraisiksi tuossa suhteessa että peltoja ei enää saastuteta kemikaaleilla vaan maan luontainen hyödyllinen mikrobikanta elvytettyä uudelleen eloon palauttamalla vain luontoon EM-mikrobeilla kompostoitu jäte mitä omassa tuotannossa kehittyy. Tämä asia on sellainen, mitä Suomessa tulisi tutkia. Ja toivon hyvä lukija, että tämä koskettaa ja kiinnostaa sinua siinä määrin, että otat asiaksesi hieman edes tutkia asiaa ja tiedottaa aiheesta muita ihmisiä, niin tehokkaasti kuin parhaaksi näet.

Maatalous, ei ole teollisuudenosa, eikä suuri bisnes, jonka olisi pakko olla valtavien raha-valtojen käsissä. Tällaisena tilan kuitenkin tälläkin hetkellä pitää järjestelmä, joka on kehitetty ohjaamaan tietyt yhdisteet, tietyt kemikaalit ja valmisteaineet valtavissa määrissä, tiettyyn suuntaan. Ja samalla liikkuu raha. Valtavat määrät. Toivon, että tuolla ei ole merkitystä eikä tuo asia pääse vaikuttamaan siihen, että tieto mm tästä EM-teknologiasta leviää.
(esim: http://emrojapan.com/ ja apnan.org ja http://www.youtube.com/watch?v=3c-JXuAjJ_8

Minusta näistä asioista täytyisi pitää ääntä ja vaatia valtiolta (eli ryppäältä noita isoimpia yrityksiä ja teollisuuden toimista hyötyjiä) näiden asioiden tutkimista ja välitöntä käyttöönottoa ensimmäisten virallisten kokeilujen muodossa. On tässä maassa kaikkien noiden rahan-vallassa olevien firmojen ja suurpääomanohjaajien lisäksi myös tavallinen kansa, ja maanviljelijät ja paljon pientiloja. Maan viljely ei ole enää kannattavaa pienessä mittakaavassa koska ollaan niin riippuvaisia systeemistä ympärillä, riippuvaisia EU-tuista. Minkä takia!

EM-teknologia (äärimmäisen halpaa tuottaa, tulevaisuudessa varmasti ilmaista, perushyvinvoinnin osa joka kuuluu kaikille jossain muodossa) yhtenä aika monista erilaisista kehittyneemmistä tavoista hoitaa asiat on sellainen asia jonka avulla voidaan riippuvuutta EU:sta tai mistä tahansa valtiollisesta tahosta jota ohjaa iso raha, vähentää ja omavaraisuutta kehittää.

Toivon suomessa mahdollisimman suurta menestystä tästä asiasta tietoa levittävälle ja asiaa eteenpäinvieville henkilöille ja teen mielellään yhteistyötä asian kehittämiseksi tai lisäyhteyksien luomiseksi.
t.Jukka Juntunen
http://orgonisaatio.fi