Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
p. |
/ #12514 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:04.05.2013 05:46#12461: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Sorto teema jo taitaa alkaa tympiä, mutta pakko vielä kerran palata. Sanoisinpa , että sinun kannattais kuunnella mitä todella sanon. Ihmisen ei nimittäin ole pakko kaikkea kokea kantapään kautta, vaikka siihen annetaankin täysi vapaus ! Olen itse aivan sen saman sanan alla, kuin sinäkin. Sitä juuri on Jumalan vanhurskaus, että hänen tahtonsa on muuttumaton ja se koskee jokaista ihmistä. Armo on myös - ja sekin koskee jokaista, mutta siitä myöhemmin. Venyttelin itse tätä Jumalantahtoa uudestaan ja uudestaan, ja nimenomaan sillä alueella, mistä nyt puhutaan. Ja tuli aika jolloin sain maistaa sen seuraukset. Sekin on kuitenkin vielä armoa, jos Jumala tässä elämässä käsittelee meitä "tuomion ja puhdistuksen hengellä", eikä vetäydy kokonaan pois ikuiseksi kadotukseksemme. Näitä aikoja en tahtoisi sinun joutuvan kokemaan. Ja kiitän kohdallasi mahdollisuudesta valita vielä toisin. Tartu siihen mahdollisuuteen itsesi tähden, koska ei ole ketään, joka auttaisi, jos joudut näin pitkälle. Koko piinaa en edes yritä kuvata sinulle, vuosia se kesti, mutta sain kokea ettei ole ketään, joka avaa, jos hän sulkee. Onneksi on myös niin, ettei ole ketään, joka sulkee, jos hän avaa. Kuitenkaan Jumala ei irtisanonut lapseuttaan, - se oli hilkun varassa. Ja sitä juuri monen kohdalla pelkään. Että omatunto turtuu, häviää arkuus ja herkkä tunto Jumalan edessä. Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee. Älä ystävä sammuta sitä syvällä sydämessäsi olevaa Jeesuksen hiljaista puhetta, melkein kuiskausta: Tule minun tyköni, anna pestä pois syntisi. Anna minä johdatan sinua.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45656 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
364 Luotu: 30.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2319 Luotu: 22.03.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
189 Luotu: 01.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
131 Luotu: 07.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20891 Luotu: 20.03.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
178 Luotu: 30.06.2025
Ei kuntoportaita pulkkamäen tilalle Littoisten pururadalle.
27 Luotu: 10.07.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3597 Luotu: 10.09.2021
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
212 Luotu: 13.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Skeitti- ja skuutti parkki Hämeenlinnan Käikälään
20 Luotu: 02.07.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
250 Luotu: 18.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
14 Luotu: 10.07.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
114 Luotu: 24.06.2025