Turkistarhaus kiellettävä!
Alopex lagopus Vieras |
/ #328 Re: Re: Lihan tuotanto vs. turkistarhaus - turhaa rinnastusta03.03.2011 18:15#327: Vieras - Re: Lihan tuotanto vs. turkistarhaus - turhaa rinnastusta
Jos haluaa turkistuottajan utopiassa elää, niin siitä vain. Luuletko että domestikaatio on tuhansia vuosia sitten ollut nykyaikaisen jalostuksen kaltainen suunniteltu juttu? Ja onko domestikoituneita kotieläimiä pidetty samanlaisissa olosuhteissa kuin nykyisiä turkiseläimiä? Luulepa uudestaan. Jos en laittaisi koiraa tuollaisiin olosuhteisiin, miksi laittaisin ketun? Se, onko joku eläin läheisempi 'tunnetasolla' ihmiselle, ei mitenkään mittaa sen kykyä tuntea kipua tai kärsimystä. Yhtä ainuttakaan järkevää tai faktatietoihin perustuvaa argumenttia en teiltä turkistarhauksen puoltajilta ole vielä lukenut - harvemmin edes asiallista. Korostan nyt vielä että turkiksia vastaan sinänsä minulla ei ole mitään, ainoastaan turkistarhauksen kaltaista systemaattista ja täysin turhaa eläinrääkkäystä vastaan. Turkistarhauksen perustelu tärkeänä elinkeinona on myös aika ontuvaa, ala on laskenut voimakkaasti vuosikymmenten varrella ja yksi tarha työllistää keskimäärin vain 0,7 henkilöä. Toisin sanoen turkistarhaus on useimmille maatalousyrittäjille sivubisnes, ei suinkaan se ainut tulonlähde. Välillisesti esim. rehuntuotannossa se työllistää myös osittain joitakin tuottajia. Turkiksen väittäminen ekologiseksi tuotteeksi on myös silkkaa valhetta, turkiksia ei sitten 80-luvun jälkeen ole saanut markkinoida harhaanjohtavasti ekotuotteina. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43058 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10414 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1067 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
703 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
613 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
103 Luotu: 13.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
94 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
80 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
652 Luotu: 06.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
57 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1702 Luotu: 01.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
680 Luotu: 04.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2765 Luotu: 08.04.2024
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
50 Luotu: 09.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
805 Luotu: 21.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20800 Luotu: 20.03.2025