Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
p. |
/ #13697 Re: Re:16.05.2013 19:25No tuntuipa mukavalta saada hoito - ohjeita. Olen ollutkin kylmägeelien suurkuluttaja. Se olikin lähes ainoa helpottava lääke parikymmentävuotta sitten saatuun peräänajovammaan. Muttei sekään suurta helpotusta kyennyt tuomaan. Tässä yhteydessä voinkin palata siihen keskeneräiseen historiaan. - Näin keväisin Suomeen tulvahtaa aina erikoinen muuttolintu Australiasta, Marie Licciardo. Olin sinä keväänä ensi kertaa kuuntelemassa tuota merkillistä naisihmistä toiseltapuolen maailmaa. Jäi siitä puheesta erityisesti mieleen sanansa, " teillä on yhtä paljon voimaa kuin teillä on sanaa elämässänne." Erittäin ailahtelevainen raamatunlukuni sai siitä kummasti pysyvyyttä ja säännöllisyyttä. Olin kyllä viihtynyt psalmeissa ja Jesajassakin, ja Jesaja oli todella mahtava, ja on tänä päivänäkin. Mutta arka olin lähtemään muualle. Eritoten Mooseksen kirjat hirvittivät, uhreineen ja väkivaltaisuuksineenkin. Jottei menisi liian kauaksi, palaan tuohon iltaan, - hehkeimmällä, kesän juuri puhkeavalla hetkellä olimme siis koolla kauniissa yksityiskodissa - illan päätteeksi oli rukouspalvelu. Johon kaikki hikisissä, mutta odottavissa tunnelmissa valmistautuivat omalla vuorollaan. Kun oma vuoroni koitti, en kertonut itsestäni mitään, enkä pyytänytkään. Olimme siihen jo suomalaistenkin kanssa tottuneet. Jos jollakin armolahjat toimivat, hän kyllä tietää kertomattakin. Licciardo ojensi kätensä siunaukseen, - oh - tämä olikin erilaista. Hän sanoi heti vammaani liittyen, että se paranee. Myös toinen eräs sairaus, josta mainitsi. No - olin jo niin kauan sairastanut, etten siihen enempää kiinnittynyt, toisesta korvasta meni ulos jne...
Seuraavan kevään koittaessa huhtikuussa yhtäkkiä huomaan, että enhän ollenkaan enää ole lapannut kylmägeeliä siihen tahtiin kuin ennen, nimittäin jatkuvalla syötöllä! Olen muutaman kerran käyttänyt koko kuun aikana. Sitten muistin edellisen kevään ja Licciardon. Se ei ollut täydellinen parantuminen, mutta niin suuri helpotus kuitenkin oireisiin, että oli todella helpotus! Nyt olen kokeillut pakastevihanneksia niinkuin kehoititkin ja geeliä ja tulehduskipulääkettäkin vähän. Mutta tuo aloegeeli onkin ihan uusi tuttavuus, sitä täytyy ehdottomasti hankkia. Että - Oikein sydämestäni Kiitän teitä kultaisista neuvoista ja etenkin rakkaudellisesta välittämisestä. Ihan tässä tulee tippa linssiin. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3419 Luotu: 27.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20407 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1271 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1693 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1459 Luotu: 10.12.2024
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
473 Luotu: 09.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
382 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
285 Luotu: 04.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
524 Luotu: 01.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
255 Luotu: 09.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2487 Luotu: 15.07.2023
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1004 Luotu: 13.12.2024
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
226 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
218 Luotu: 18.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
209 Luotu: 18.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2862 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
648 Luotu: 13.03.2025