Lapsen tapaamisoikeuden toteutuminen turvattava paremmin vanhempien riitatilanteessa
julmaa toimintaa |
/ #40 Re:13.06.2013 09:05hetkinen sentään !! Sairaallakin ihmisellä on oikeus tavata ja olla lastensa kanssa. vaikka sitten niin että läsnä on muitakin aikuisia aina ja kun tämäkin kerrotaan asiallisesti pienellekin lapselle mistä on kyse niin ala syyllistää itseään. yksin mta sairaan kanssa lasta nyt ei kannata pitkäksi aikaa jättää, mutta kauheinta on kun mta sairaalla ei olisi tunteita eikä ihmisarvoa lainkaan. ja pahimmassa tapauksessa esim äiti uhkaa viedä lapset jos toisella todetaan jokin mta sairaus eli estää tietoisesti myös sairaan avun hakemisen MIKÄ ON LAPSEN JA KAIKKIEN ETU. Aviomieheni on epävakaa ja hänellä useita lapsia ja silti hoitaa tapaamiset upeasti ja asiallisesti, niitä on harvoin mutta kontakti lapseen säilyy ja yhteishuoltajauus on voimassa. Lasten kanssa asioita käsitelty terapiassa avoimesti keskustellen. (eri asia sitten jos isä olisi väkivaltainen tai nimittelee lasta). Mutta MTA sairaudet ei ole tapaamisen este vaan kyse on asenteista ja turhista peloista. Vieroittaminen on rikollista toimintaa ja julmaa oman käden oikeutta ja sairasta toimintaa, miten tälläinen ihminen voi sanoa että ajaa lapsen etua ? lapsi ja vanhempi haluavat säilyttää yhteyden oli sitten sairauksia tai ei. ja karmeinta on kun lähivanhempi vielä saa lähetellä karmeita viestejä jossa yrittää ajaa mta sairaan itsemurhan partaalle. tämähän sallitaan etävanhemmalle henkinen väkivalta ilman rajoja_> se vasta sairasta on. no joskus nekin paljastuvat lapsille millainen heidän ihana äitinsä todellisuudessa on kun ovat riittävän vanhoja saavat kaikki dokumentit terapiassa lukea jos tahtovat. (täys ikäisenä). Kaikenlainen mustamaalaaminen on minusta tuomittavaa mutta molempien teot on käytävä läapsen kanssa läpi jos haluaa. Toisella kyse sairaus toiselle kosto. Kumpikin kurja mutta lapsi kyllä aikuistuessaan tajuaa koston ja sairauden tuomien ongelmien eron. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
436 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51113 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21067 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
61 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11083 Luotu: 09.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
245 Luotu: 29.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
54 Luotu: 22.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025