Vaadin Älä alistu! -kampanjan lopettamista

Juha Miettinen
Adressin tekijä

/ #31

26.03.2011 13:44


Sananvapaus on osa demokratiaa ja myös minun oikeuteni. Jos minä ja lähes 4000 muuta jotka olemme allekirjoittaneet tämän adressin olemme sitä mieltä että tässä kampanjassa on jotain mätää niin demokratia ja sananvapaus silloin meidän kohdaltamme toteutuu vastapuolen aseman omaavina eli emme hyväksy tällaista kampanjaa emmekä toivo että sellaisia enää tulevaisuudessa tulee Suomeen. Ei voi olla niinkään että emme saisi tätä mieltämme ilmaista tästä kampanjasta (jolloin pelkästään kampanjan lanseeranneilla olisi oikeus toimia eikä heitä saisi millään tavoin kritisoida). Siinä mielessä olen hieman samaa mieltä kuin ylläoleva Elina että tämä kampanja on naurettava.

Onhan se tietysti niin että näin aina tapahtuu vaalien alla. Äänestäjien tulee tietysti tietää ehdokkaiden kannat, mutta näiden ehdokkaiden (jotka pääsevät eduskuntaan) tulisi sitten myös vaalien jälkeen muistaa ne lupauksensa ja yrittää täyttää ne niin hyvin kuin mahdollista. On turhaa mielestäni heidän taholtaan luvata sellaisia lupauksia, joita ei voida täyttää/pitää ja jotka ennestään kaikki tietävät että ne eivät tule toteutumaan uuden eduskunnan aikana. Tällaisiksi katson esimerkiksi luvatut 100000-200000 uutta työpaikkaa. Tällaiset lupaukset saavat suuret naurut aika monessa paikkaa. Jos ne puolueet jotka väittävät että heillä on keinot näiden työpaikkojen saamiseen, täytyisi heidän palata ajassa taaksepäin ja katsoa mitä he ovat edellisten vaalien alla luvanneet ja katsoa sekin ovatko ne lupaukset nyt täyttyneet viimeisten neljän vuoden aikana (kuinka paljon niitä uusia työpaikkoja on todellisuudessa syntynyt) ja luvata sitten sellaisia asioita joissa on jotain mahdollisuutta toteutua tai vaikka pienempiä määriä uusia typaikkoja jolloin lupaus olisi realistisempi.