Kielivalinnan puolesta

Matti Valtonen
Turku

/ #76

20.12.2006 20:19

Huomatkaapa pari asiaa.

Tälle Lars Dahlille ei tarvitse mitään todistella tai perustella.
On syytä muistaa, että kyseessä on RKP:n ja Folktingetin ns toistoautomaatti, joka hokee vain samaa mantraa ilman järjen häivääkään.

Huvittavaa tekstiä tulee koko ajan lisää.

" Tilanne ei muuttuisi miksikään PAKKOruotsin asettamisella valinnaiseksi".

Jestas, pakkoruotsin poistamisellahan tulee olemaan juuri suuri merkitys.

Sitten kun katsoo näitä riittapasasia ja tiiasinisaloja, tulee heti mieleen yksi samasta lähteestä tuleva suomenruotsalainen häirikkö. Jo viittaus Lars Dahlin suvaitsevaisuuteen, kertoo mistäpäin tekstejä tulee.

Niin samankaltaisia ovat ko vuodatukset. Yhtä typeriä kaikenlisäksi.

PS RKP:n kannatus on 4% luokkaa. Eli toiseksi viimeinen sija tulee ja tämän tulee vihdoinkin näkyä hallitusta muodostettaessa. SIIS RKP ulos pakkoruotsittamasta suomalaislapsia.

Kielikylpyjä tietenkin lisää ja semmoisia, joissa kielinä: englanti,saksa,ranska ja venäjä.

Pakkoruotsi on tiensä päässä.

PS toivottavasti kielivalintaa sabotoinut suomenruotsalainen häirikkö saadaan kiinni ja edesvastuuseen mahdollisimman pian.