Kielivalinnan puolesta

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kielivalinnan puolesta.

Matti Valtonen
Turku

#76

20.12.2006 20:19

Huomatkaapa pari asiaa.

Tälle Lars Dahlille ei tarvitse mitään todistella tai perustella.
On syytä muistaa, että kyseessä on RKP:n ja Folktingetin ns toistoautomaatti, joka hokee vain samaa mantraa ilman järjen häivääkään.

Huvittavaa tekstiä tulee koko ajan lisää.

" Tilanne ei muuttuisi miksikään PAKKOruotsin asettamisella valinnaiseksi".

Jestas, pakkoruotsin poistamisellahan tulee olemaan juuri suuri merkitys.

Sitten kun katsoo näitä riittapasasia ja tiiasinisaloja, tulee heti mieleen yksi samasta lähteestä tuleva suomenruotsalainen häirikkö. Jo viittaus Lars Dahlin suvaitsevaisuuteen, kertoo mistäpäin tekstejä tulee.

Niin samankaltaisia ovat ko vuodatukset. Yhtä typeriä kaikenlisäksi.

PS RKP:n kannatus on 4% luokkaa. Eli toiseksi viimeinen sija tulee ja tämän tulee vihdoinkin näkyä hallitusta muodostettaessa. SIIS RKP ulos pakkoruotsittamasta suomalaislapsia.

Kielikylpyjä tietenkin lisää ja semmoisia, joissa kielinä: englanti,saksa,ranska ja venäjä.

Pakkoruotsi on tiensä päässä.

PS toivottavasti kielivalintaa sabotoinut suomenruotsalainen häirikkö saadaan kiinni ja edesvastuuseen mahdollisimman pian.
Vapaa Sana
Helsinki

#77

21.12.2006 11:52

Koulujen pakkoruotsin poistamisella olisi valinnaiskielten kannalta merkitystä:

1. Mm. Saksan, Venäjän ja Ranskan lukijoita olisi ENEMMÄN.

2. Kun näiden kielten opetusryhmiin olisi enemmän tuokkaita, RYHMIÄ MYÖS PERUSTETTAISIIN ja halukkaat saisivat lukea toivomaansa kieltä. Nykysysteemissä kieliä paitsi valitaan liian vähän, halukkaitakin jää opetuksen ulkopuolelle.

3. Näiden kielten lukijat todennäköisimmin lukisivat ao kieltä myös PIDEMMÄN OPPIMÄÄRÄN. Useamman valinnaiskielen lukijat voisivat myös aloittaa mahdollisimman monta haluamaansa kieltä peruskoulun puolella eikä vasta lukiossa, josta (oman kokemuksenkin mukaan) saatava oppimäärä jää käytännön kannalta liian suppeaksi. (Itse olen muuten lukenut kouluaikana 5 kieltä, joista yhdessä kävin jonkin aikaa epävirallisena kuunteluoppilaana, koska se ei mahtunut kursseihin (en voinut osallistua kokeisiin enkä saanut arvosanaa).

***

Hyvä varmasti tuoda kaikille esille myös, että http://www.pakkoruotsi.net viittaa tutkimustuloksista kertoessaan lukuisiin ulkopuolisiin lähteisiin, kuten akateemisiin tutkimuksiin sekä tunnettujen järjestöjen kuten esim. Elinkeinoelämän keskusliitto tai jopa Folktinget tekemiin tutkimuksiin, ja siteeraan merkittävissä viroissa olevien puheenvuoroja, sekä tarjoaa laajat linkkilistat lukuisiin ulkoisiin lähteisiin.

Tutustukaa! http://www.pakkoruotsi.net

A. S.
Pk-seutu

#78

21.12.2006 21:05

"Tilanne ei muuttuisi miksikään ruotsin asettamisella valinnaisten joukkoon."

Vaikka ei muuttuisikaan, lainsäädäntö ei mukaile realiteetteja vaan lähtee periaatteista ja tavoitteista. Realiteetitkin kuitenkin muuttuisivat. Tällä hetkellä monessa koulussa on tarjolla saksa, ranska ja espanja, mutta oppilaita jotka valitsisivat näitä kieliä, ei ole tarpeeksi, koska ko. kieliä pitää lukea kolmantena kielenä. Tässä on kysymys oppilaiden omista resursseista tai tuntien päällekkäin menot lukujärjestyksessä. Toiseksi, jos oppilaita näihin kolmansiin kieliin ilmoittauttuu erittäin vähän, monet koulut päättävät olla järjestämättä opetusryhmiä ko. kielestä.
Lars Dahl
Hanko

#79

26.12.2006 22:12

Anteeksi pk-seutulainen, ymmärsin että itäsuomalaiset haluavat venäjän kieltä peruskouluuun. Saahan siellä jo lukea venäjää.

-Lasse-
A. S.
Pk-seutu

#80

27.12.2006 19:06

"Saahan siellä jo lukea venäjää."

Jos on samantekevää, luetaanko kieltä toisena vai kolmantena valinnaisena kielenä, voidaan tällöin ruotsi muuttaa kolmanneksi, valinnaiseksi kieleksi.

Kysymys ei toisaalta ole siitä, mitä saa lukea - tai luetaan - vaan mitä kieliä Suomessa osataan. Etenkin venäjän, saksan ja ranskan osaajia on liian vähän ja pääsyy tähän on pakkoruotsi.
Lars Dahl
Hanko

#81

04.01.2007 16:18


Viethän tuttavillesi asiallista adressia eteenpäin:
http://www.adressit.com/pakkoruotsi1

-Lasse-
Vapaa Sana
Helsinki

#82

04.01.2007 19:42

Jospa Lars Dahl keskittyisi vain omaan adressiinsa, ja lopettaisi "musta on valkoista" -vatvomisen tällä puolella.

Toistaiseksi nykyistä kielilainsäädäntöä ja sen sovelluksia pakkoruotsia myöten ei ole pystytty kestävästi perustelemaaan demokratian ja aitoon tarpeeseen perustuvan kohtuullisuuden ja tasa-arvon näkökulmasta.

Mm. Pakkoruotsi.net -sivuilla siteeratuista useiden tutkimuslaitosten raporteista piirtyy myös selkeä kuva nykyisen kielijärjestelmän tehottomuudesta, hyödyttömyydestä ja haitoista enemmistön ja demokratian näkökulmasta.

Toistaiseksi pakkoruotsin puolustajat Dahlia myöten eivät ole vastanneet kielijärjestelmään kohdistuvan kritiikin mihinkään ydinkohtaan kumoamalla niitä johdonmukaisesti.

Määrä ei korvaa laatua, eivätkä Dahlin kaltaiset vuodatukset todellisuuteen pohjaavia demokraattisia ja koko kansan etua ajavia perusteita.
Lars Dahl
Hanko

#83

05.01.2007 15:58

Miksi etusivulta on poistettu maininta samasta IP:stä tulleista allekirjoituksista. Onko spammaaminen siis sallittua?

-Lasse-
Vapaa Sana
Helsinki

#84

05.01.2007 16:26

Ei Lars, vaan "kaveripiirisi" lähettämät spämmit on poistettu, ja listalla on vain aidot allekirjoitukset - kuten hyvin tietänet. Tämä adressi on ilmeisen asiallisesti ja rehellisesti ylläpidetty (toisin kuin eräät muut). Jättäisit sen jo sivistyneesti rauhaan.
Lars Dahl
Hanko

#85

06.01.2007 10:07

Toivottavasti poliisitutkinnassa selviää "kaveripiiri". Onnea valitsemallanne tiellä!

-Lasse-
Jari Piiranen
Helsinki

#86

07.01.2007 23:26

Tämän asiallisen ja erinomaisen adressin laatijat tuskin tarvitsevat pakkoruotsittaja Dahlin "kannustuksia".

Samaisen Dahlin, jonka "toimittajatuttavat tietävät että tämä adressi ei muka saisi valtakunnallista julkisuutta".

Samaisen Dahlin joka Aamulehden keskustelupalstalla " tietää että kun pakkoruotsin yo-kirjoittajien määrä laskee alle 80%, se palautetaan".

On mielenkiintoista miten tämä Dahl jaksaa toistaa tyhjää liturgiaansa ja valheita kuten että ei ole mitään pakkoruotsia.

Kertoo suuresta pakkoruotsittajan hädästä.

Kielivalinta-adressin ihmisille tiedoksi. Katsokaapa kansanedustajaehdokas Jussi Halla-ahon naseveia perusteluita pakkoruotsin tarpeettomuudesta.

Niihin tämä Dahl ei kyennyt mitään vastaamaan.

Onnea ja MENESTYSTÄ kielivalinta adressille!

Lars Dahl
Hanko

#87

17.01.2007 19:33

Ehdokas Halla-ahon mielipiteet perustuvat syrjintään ja rasismiin.

Kannattaa lukea ehdokkaan mielipiteet kokonaisuutena. Tämä ehdokas haluaa Tony Halmeen äänet.

-Lasse-
Matti Valtonen
Turku

#88

17.01.2007 23:46

Kannattaa muistaa että tämä pakkoruotsittaja Dahl kulkee laput silmillään ja
on kyvytön sanomaan suomalaislasten pakkoruotsittamisesta yhtään mitään.

Nyt kun on tullut selkeästi pakkoruotsin vastaisia ehdokkaita, Dahlin suusta
tulee näköjään entistä enemmän liturgista höpinää.

Kielirasismihan lähtee juuri pakkoruotsia ylläpitävistä rakenteista ja ne on syytä kitkeä pois kaikkine lonkeroineen.

Samoin kielirasismia ylläpitävältä Folktingetilta tulee pysäyttää valtion rahoitus.


Nämä vaalit ovat toivottavasti kohtalon suudelma RKP:lle.
Matti Valtonen
Turku

#89

19.01.2007 20:27

Onnittelut!

Työnne alkaa kantaa hedelmää..

Taas uusi pakkoruotsin vastainen NUORI ja fiksu kansanedustajaehdokas:

http://www.annikekki.fi/

ja ohessa sivuilta poimittua dataa..

"Ei pakkoruotsille, kyllä vaihtoehtovenäjälle - 17.01.2007

Vuoksenniskan koulun vanhempaintoimikunta kyseli sähköpostilla ehdokkaiden kantoja pakkoruotsiin. Mielipide on yhteinen, pakkoruotsin aika on ohi.

Joten tämän joutavan löpisijän Dahlin jutustelut alkavat kuulostaa aina vain
tyhjemmiltä!

JATKAKAA hyvää työtä ja sanaa vain eteenpäin!
Matti Valtonen
Turku

#90

21.01.2007 22:04

Arvoisat kielivapaus-adressin lukijat

Pakkoruotsi-adressi on ylläpidon toimesta suljettu tekijä epärehellisyyden vuoksi!

Ohessa hieman dataa:

Näköjään tämän "adressin" deadline on sitten ilmoitettu.

Onkin aiheuttanut suuren "allekirjoitusten" lisäyksen.

Katsotaanpa hieman taas tilastoja

Eilen tilasto oli tämän näköinen:
"Adressiin on tullut yhteensä 3760 allekirjoitusta 624 eri IP-osoitteesta"

Nyt tänään yllätys yllätys:
"Adressiin on tullut yhteensä 3909 allekirjoitusta 634 eri IP-osoitteesta."
Eli vuorokauden aikana n 150 "allekirjoitusta ja 10 IP- osoitetta.. ilman muuta "uskottavaa"..

Ovat varmaan tulleet työpaikoilta ja kouluista...

Lars Dahl poistatko itse nämä feikki allekirjoitukset vai pyydänkö ylläpitoa tekemään sen?

Toki on hyvä tallettaa tämäkin viesti, niin voi sitten postittaa eteenpäin
jos tämä ns adressi tulee julkisuuteen.
Mutta seurataan tilannetta.

Matti Valtonen (Turku, 21.1.2007 21:05)

JA SITTEN TÄMÄ ERINOMAINEN ASIA!

Mutta ohessa teksti:
Adressi on suljettu ylläpidon toimesta (21.1.2007)

Adressi on suljettu, koska adressin 3909 allekirjoituksesta 3226 kappaletta eli 82,52 % on lähetetty adressin tekijän käyttämistä IP-osoitteista.

Adressin tekijä ei ole vastannut yhteenkään kolmesta yhteydenotosta koskien adressin allekirjoituksien manipulointia. Viimeisimpäänkään viestiini, jossa kysyin, että onko hän syyllistynyt huijaukseen, ei vastattu, mutta ilmeisesti se oli kumminkin luettu, koska tuntia myöhemmin adressia oli muokattu. Adressin päättymisestä oli tiedotettu ja kommentit-osiossa adressin tekijä vähätteli IP-osoitteiden poikkeuksellisen pientä määrää suhteessa kokonaisnimimäärään sekä kertoi adressin luovutussuunnitelmista tietyille ministereille. 8.1.2007 olin lisännyt sähköpostiosoitteen pakolliseksi kentäksi tähän adressiin häiriköinnin vuoksi, mutta nyt adressin tekijä oli poistanut email-kentän. Tämän jälkeen samasta IP-osoitteesta, josta muutokset adressin oli tehty, lähetettiin 139 allekirjoitusta noin kahden tunnin aikana.

Adressin muokkaaminen on nyt estetty sen tekijältä, mutta kommentit-osioon tullee pian adressin tekijän vastine.


- N N (Adressit.com:n ylläpito)

Kielivapauden puolesta tämä on yksi erävoitto!

Mitä ajattelette?
Itse olen tyytyväinen tähän käänteeseen

Tämä sama löytyy siis adressit.com ja suljetut adressit.
Jari Piiranen
Helsinki

#91

22.01.2007 14:32

"Onnittelut" Lars Dahl...

Todellakin erinomaisesti toimittu.

Tekisi mieli kysyä, miten paljon alle 100:n on ÄO:si ?
Lars Dahl
Hanko

#92

27.01.2007 12:35

179-3
Matti Valtonen
Turku

#93

27.01.2007 14:20

Tjänare häirikkö Dahl!

14-2 äänesti hallitus pakkoruotsin poistumisen puolesta YO:sta.


Mahtaa hatuttaa kun törkudressisi sai mitä kuuluikin.

By the way.. kulutit aikaasi hienosti:

"Adressi on suljettu ylläpidon toimesta (21.1.2007)

Adressi on suljettu, koska adressin 3909 allekirjoituksesta 3226 kappaletta, eli 82,52 %, on lähetetty adressin tekijän käyttämistä IP-osoitteista.

Adressin tekijä ei ole vastannut yhteenkään kolmesta yhteydenotosta koskien adressin allekirjoituksien manipulointia. Viimeisimpäänkään viestiini, jossa kysyin, että onko hän syyllistynyt huijaukseen, ei vastattu, mutta ilmeisesti se oli kumminkin luettu, koska tuntia myöhemmin adressia oli muokattu. Adressin päättymisestä oli tiedotettu ja kommentit-osiossa adressin tekijä vähätteli IP-osoitteiden poikkeuksellisen pientä määrää suhteessa kokonaisnimimäärään sekä kertoi adressin luovutussuunnitelmista tietyille ministereille. 8.1.2007 olin lisännyt sähköpostiosoitteen pakolliseksi kentäksi tähän adressiin häiriköinnin vuoksi, mutta nyt adressin tekijä oli poistanut email-kentän. Tämän jälkeen samasta IP-osoitteesta, josta muutokset adressin oli tehty, lähetettiin 139 allekirjoitusta noin kahden tunnin aikana.

Adressin muokkaaminen on nyt estetty sen tekijältä, mutta kommentit-osioon tullee pian adressin tekijän vastine.


- X X(Adressit.com:n ylläpito)"

Korutonta kertomaa, vai mitä lars dahl?

Enää näköjään et voi tätä asiaa haitata!

ET kommentoinut mitenkään ylläpidon sulkemaan "adressiasi".

Mielelläni ostan sinulle hamekangasta.

Sinusta olisi aihe tehdä rikosilmoitus, jos sitä ei ole vielä tehty.

Toki mielelläni tapaisin sinut ihan kasvotusten.

Riitta Pasanen
Helsinki

#94

01.02.2007 10:14

Eilen oli A-studiossa tästä adressista. Tänään uusintana klo 16.00 TV1.

Nuoret tuntuivat kuitenkin kannattavan pakkoruotsia. Sama juttu oli jo jossain aikaisemmassa ohjelmassa kun joku oli ehdottanut venäjää ruotsin tilalle Itä-Suomen kouluihin.

Imatralla, Lappeenrannassa ja Joensuussa toimii kuitenkin koulu, jossa ei ole pakkoruotsia. En siis ymmärrä tämän adressin tarkoitusta.
Vapaa Sana
Helsinki

#95

01.02.2007 11:40

Ehei Pasanen.

Haastatellut oppilaat oli valinnut paikallisen lukion rehtori, joka on itse RUOTSINOPETTAJA. Ohjelmaa varten oli haastateltu myös peruskoulun rehtoria, mutta hänen pakkoruotsikriittiset kommenttinsa saksittiin pois.

Useiden tutkimusten mukaan 2/3 kansalaisista kannattaa ruotsiin vapaaehtoisuutta, ja Nikin tutkimuksessa 4/5 peruskoululaisista ja heidän vanhemmistaan oli edittänyt toisen kotimaisen tekemistä vapaaehtoiseksi.

Ks. myös Helsingin Sanomat / Kestoaiheet:

"Ruotsinopettaja valitsi haast. oppilaat
asiasta tietävä | 1.2.2007 9:40

A-studiosta on valitettavasti todettava, että ensinnäkin valtaosa ohjelman materiaalista jäi ns. leikkuupöydälle, ja ohjelmassa haastatellut oppilaat oli valinnut suoltamaan nuo parit kliseet paikallisen lukion rehtori, joka on itse RUOTSINOPETTAJA.

Lopputulos oli omituinen, teatraaliset tankeroruotsiksi tehdyt kadunkulkijoiden haastattelut oli ikäänkuin liimattu asiapuoleen leikeltyjen aukkojen päälle.

Toivottavasti katsojat ajattelevat omalla päällään. Tulihan ohjelmasta kuitenkin kokonaisuutena tulkiten perusasia varsin selväksi."

http://www.hs.fi/keskustelu/thread.jspa?threadID=45487& tstart=0

*********************************************
Tietoa kielipolitiikasta ja sensuurista:

http://www.pakkoruotsi.net
http://www.freewebs.com/kielipoliittinen_sensuuri/

Sensuuri suomalaisessa kielipolitiikassa on julkeaa, ja sitä harjoittaa etunenässä YLE yhteisistä varoista. OSALLISTUKAA SENSUURIN MURTAMISEEN levittämällä tietoa kielipolitiikasta ja median toiminnasta siinä!

Em. sivulla lisää ohjeita vaikuttamiseen.

*********************************************
Matti Valtonen
Turku

#96

01.02.2007 12:17

Tämä "riittapasanen" on yksi adressihäirikkö
"lars dahlin" aliaksista.

Sama häirikkö toimii Suomi24fi:ssä mm nimimerkillä
"mies.suomalainen".

Tyypin tunnistaa ala-arvoisista yhdistysten nimien
väärentelyistä, kuten SuoLi, Persu yms.

Sitten on vielä vahvin tunnusmerkki tämä Heikki Talan
persoonaan käyvät solvaukset.

Toivottavasti Tala tekee asiasta rikosilmoituksen.

Mutta enää eivät pakkoruotsittajat kykene junan menoa estämään.
Matti Valtonen
Turku

#97

02.02.2007 11:56

Näköjään viimeisen statistiikan mukaan 69 %
Kymen vaalipiirin ehdokkaista kannattaa pakkouotsin vaihtamista
esim venäjän opiskeluun.

Vain 12 % oli sitä vastaan.

Adressinne alkaa purra!

teemu toppinen
kerava

#98

08.02.2007 15:46

Lars Dalh opettelemmeko me saamea??? He ovat kanssa Suomen vähemmistö!!!
Että opettele ruotsiasi keskenäsi!!!
Jari Kuosmanen
Helsinki

#99

16.02.2007 19:54

kalsari larsin kommentitpa loppu lyhyeen. ja haukkui viel muit adressin manipuloinnista... HAH. btw, miks ahvenanmaalla ei oo pakko suomee vaik mantereella on pakko ruotsi, siinä ajattelemisen aihetta
Paula Hakala
Salo

#100

18.02.2007 17:27

Lars Dahl taisi aloittaa hassuna setänä uuden adressin, jossa vaaditaan ruotsin kielen aloittamista jo viidennellä luokalla.

Joillekin ei mene kaaliin, että ruotsin pitäisi olla valinnainen alusta alkaen.