Vaadin Älä alistu! -kampanjan lopettamista
Vieras |
/ #49 Re: Re: Re: Masennus ja itsemurha kampanja10.04.2011 23:17#48: - Re: Re: From lokakuun puoliväliin asti ensi kesänä Aiheella ei sinällään mitään väliä, mutta kun aiheen biologinen kunkku haetaan jostain kaukaa, olettaisin, että keskustelun sisällön ymmärtäminen on luokkaa hyvää päivää - kirvesvartta. Mistä päin kirjoittelet? Google translator on hyvä työkalu, mutta sillä on hankala ymmärtää nyansseja. Jos sillä luit kirjoitukset, tuskin ymmärsit puoliakaan. Ilman nyanssien ymmärrystä en nimittäisi toista idiootiksi, en tosin ole varma, olitko tarkoittanut sitä omaksi nimimerkiksesi, jonka kääntäjä oli osannut kääntää täsmällisesti, mutta osaksi tekstiäsi. PS. Biologiasta jätit kertomatta mihin "homoseksuaalisuutta" käytetään etenkin laumaeläimillä. Lisäksi lesbonaaraista puhuessasi on hyvä tuoda esille miten sitä homoseksuaalisuutta esiintyy, kaikki eläimet eivät koe mielihyvää, vaan seksi on hormonien pakottama reaktio. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1864 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1270 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18003 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
800 Luotu: 12.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1294 Luotu: 06.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1108 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
596 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
469 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
419 Luotu: 13.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
446 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
255 Luotu: 08.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
594 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1787 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
749 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1025 Luotu: 04.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12785 Luotu: 15.07.2023
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
688 Luotu: 27.04.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1451 Luotu: 29.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6358 Luotu: 29.11.2023
Lehtivuoren alue säilytettävä luontokohteena ja lähiluontopalveluna
393 Luotu: 07.04.2024