Ehdoton vankeusrangaistus lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
Manselainen |
/ #341 Re: Re:30.07.2013 10:32
Juu, ehdottomasti Jari, 19 vuotta, ansaitsee 20 vuoden kakun ja kastraation seurusteltuaan Tiinan, 15, kanssa, koska Tiinan vanhemmat eivät asiaa hyväksyneet. Tiina puolestaan on pakotettava vuosien terapiaan, koska tällaisen järkyttävän hyväksikäytön seurauksena tyttöraasu on mitä ilmeisimmin niin traumatisoitunut, että ei edes itse suostu myöntämään koko asiaa. Luojan kiitos, että kansalaisaloite, jonka seurauksena edellä kuvailtu skenaario olisi vähän liioitellen mahdollinen, on epäonnistumassa surkeasti. Kaksi kuukautta jäljellä, ja koossa on vajaat 5000 kannatusta. Kannattaa vouhkajat hieman elää, katsella maailmaa ja pohdiskella mitä kaikkea mustan ja valkoisen ja erilaisten ääripäiden väliin mahtuu. Sen jälkeen vasta voi tehdä ehdotuksia, jotka ovat suhteellisia ja järkeviä, ja joita yhteiskunta voi kannattaa. |
|
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Lastenosteopatian puolesta
704 Luotu: 21.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
712 Luotu: 16.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
935 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
368 Luotu: 22.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
606 Luotu: 13.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
388 Luotu: 11.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
174 Luotu: 25.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
555 Luotu: 17.03.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
120 Luotu: 22.05.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
767 Luotu: 18.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
832 Luotu: 01.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
582 Luotu: 04.05.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
487 Luotu: 20.03.2025
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
115 Luotu: 19.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
657 Luotu: 07.02.2025
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1616 Luotu: 23.09.2023
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20658 Luotu: 20.03.2025
Mortin männikön puolesta
413 Luotu: 16.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11316 Luotu: 13.12.2020
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
427 Luotu: 17.02.2025