Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #18497 Re: Re: Tieto lisää tuskaa, vähentääkö tietämättömyys sitä?05.08.2013 12:55#18494: very... - Re: Tieto lisää tuskaa, vähentääkö tietämättömyys sitä? Esittämässäsi listassa ei ole kyse tieteellisestä evidenssistä vaan hurjan uskonnollisen halun vaikutuksesta syntyneistä todisteluketjuista. Todellinen historiatieteeseen ja arkeologiaan perustuva tutkimus on päätynyt aivan toisenlaisiin tuloksiin. Totta kai israelilaisilla on ollut esi-isänsä, jotka ovat puhuneet jotain heidän kieltään muistuttavaa, eiväthän he tyhjästä putkahtaneet. On myös itsestään selvää, että Israelin kansa ei syntynyt kulttuurillisessa tyhjiössä, vaan sen tarinoissa on yhtymäkohtia muuhun paikalliseen tarustoon, joka oli varhaisessa vaiheessa yhteistä omaisuutta koko alueella. Pieniä paikallisia vedenpaisumuksia on ollut jokien tulviessa ja tsunamien iskiessä, niistä on vaikka vara valita. Raamatun kuvaamasta totaalisesta vedenpaisumuksesta taas olisi jäänyt sedimenttijälkiä, joista ei ole löytynyt mitään vastaavaa kuvatulta aikakaudelta. Israelin kantaisistä kertovat tarinat ovat vailla mitään evidenssiä. Detaljina niistä kiinnittää huomio henkilöiden käsittämättömän pitkiin ikiin. Selitykseksi sille on tarjottu väärää ajanlaskutapaa, jonka korjauksen mukaan päästään vastaavaan määrään kuukausia - ihan kunnioitettavia ikiä nekin tuon ajan mittapuussa. Koska kansanperinne oli melko yhteistä, on Vanhan testamentin alkupuolellakin viitteitä todellisiin paikkoihin ja ehkä joihinkin tapahtumiinkin. Se, että Baabelin alueella on ollut kerrottua rakennustapaa, ei osoita kielten sekoitustarinan todenperäisyyttä. Egypti-episodista ei ole kiistatonta näyttöä, joka voitaisiin loksauttaa Raamatun viitekehykseen ongelmitta. Jeriko on löydetty ja tuhoutuneeksi todettu, mutta tuhon syystä kiistellään. Daavidin todenperäisyyden tunnustaa vain osa historian tutkijoista. Salomonin kaivaukset eivät ole historiantutkijoiden hyväksymä fakta ja koko Salomon-taru on vailla vakuuttavaa historiallista näyttöä. Kaiken kaikkiaan uskottavin historiallinen viitekehys alkaa suurin piirtein baabelin vankeuden ajasta, jonka jälkeen Palestiinan alueelle palanneet vasta muodostivat nykymielessä hahmotettavan yksijumalaisen juutalaisen uskonnon. Mitä tuossa historiallis-maantieteellisessä kontekstissa tapahtui, onkin sitten eri asia. Tarinoita syntyy hyvinkin nopeasti... Todistettavasti maan päällä vaeltaneiden Nätti-Jussin ja Kuikka-Koposen kerrottiin jo heidän elinaikanaan tehneen mitä ihmeellisempiä asioita. Ja nämä jututhan olivat aina totta, eikös....? |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
50930 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
383 Luotu: 21.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
265 Luotu: 10.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
269 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
157 Luotu: 09.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1054 Luotu: 25.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
309 Luotu: 03.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
236 Luotu: 29.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
338 Luotu: 29.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
207 Luotu: 23.06.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
35 Luotu: 12.08.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
308 Luotu: 07.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
32 Luotu: 07.08.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11064 Luotu: 09.06.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
854 Luotu: 10.03.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
926 Luotu: 17.07.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1180 Luotu: 16.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
127 Luotu: 25.03.2025