IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ

Hannu Heinonen
Vieras

/ #605 Turve työllistää

27.04.2011 10:44

Turpeen tuotannon ja käytön kokonaistyöllisyysvaikutukset ovat 12 350 henkilötyövuotta. Tästä luvusta energiaturpeen osuus on 10 150 henkilötyövuotta ja ympäristö- ja kasvuturpeen tuotannon ja käytön osuus on 2 200 henkilötyövuotta. Lukuihin sisältyvät siis suorat, välilliset ja kulutuksen välilliset työllisyysvaikutukset.

Joskus aikaisemmin on esitetty turpeen työllisyysvaikutuksiksi vain noin 7000 henkilötyövuotta. Silloiseen lukuun sisältyivät energiaturpeen tuotannon ja käytön suorat ja välilliset työllisyysvaikutukset. Arvioon eivät sisälly ympäristö- ja kasvuturpeen tuotannon ja käytön työllisyysvaikutukset eivätkä kulutuksen välilliset työllisyysvaikutukset. Työllisyysluvut koskevat koko maata. Korostan työllisyysvaikutusten merkitystä nimenomaan alueellisella tasolla.

Turvetuotanto itsessään on tietysti kausiluonteista eli rajoittuu kesäkauteen. Tarvitaan kuitenkin paljon muutakin työllisyyteen liittyvää kuin vain pelkästään turvetuotanto ja tuotantoalueilla tapahtuva toiminta. Näihin lukuihin on päästy usean tutkimuslaitoksen toimesta. Tutkimusten tekijöinä ei ole olleet turvetuottajat, kuten Vapo tai Turveruukki, vaan täysin ulkopuoliset tutkimuslaitokset.

Niin ja Salmiselle kiitokset huomautuksestasi, jossa mainitset lojaaliuteni sidosryhmälleni. Korjaan ajatelmaasi kuitenkin siten, että turvetuottajat eivät kuulu minun lähimpiin sidosryhmiini millään tavoin. Ja siitä toisesta näkökulmasta ajattelemisesta vastaan että myös tulevaisuudessa ajattelen edelleenkin yhteiskunnan etua, työllisyyttä joka tuo osaltaan mukanaan hyvinvointia, vientimarkkinoita sekä tietotaidolle että tuotteille, omavaraista energiaa, energiaa jonka hinta pysyy vakaana ym..ym.. Pidän turvetta tärkeänä koko Suomelle, eikä niin kuin täällä monet kirjoittavat, että turve "lihottaa" vain muutaman ihmisen ja yrityksen rahapussia. Asia ei missään nimessä ole näin mustavalkoinen.