Muutos Kimmo Pyykkö-museoon
Vieras |
/ #152 Re: Lakisääteisyydestä15.09.2013 20:01Uimahalleista on tietoa usealta vuosikymmeneltä. Tappiollista toimintaa. Tässä melko tuoretta tekstiä Kangasalan uimahallista, joka sekin vihdoin viimein toteutettiin. Oman paikkakunnan kokemusta tappiollisuudesta ei siis ole ehditty juurta jaksain retostella. Seuraavassa kangasalalaisten uimareiden tekstiä: "Jos kunta ottaisi vielä vastatakseen uimahallin noin 100 000 euron tappiot, hyötyvät siitä kaikki uimahallin käyttäjät, koska se vähentää osaltaan hintojen nostotarvetta. Toki ymmärrämme, että nostopaineita aiheuttavat myös lisääntyneet vesi- ja kaukolämpömaksut, joiden hinnoittelusta myös kunta ainakin välillisesti päättää, sekä palkkakulut." Annetaan siitä huolimatta ihmisten uida. Joillekin vesiliikuntaa ihan hoitomuotona suositellaan. Annettakoon MYÖS ei-uimareille jotain tappiollisista. Meitä on sellaisiakin yksilöitä tässä kunnassa, jotka emme tarvitse kunnan kustantamia tiloja maalataksemme, veistääksemme, kangasta kutoaksemme, musisoidaksemme jne. Tuppisuinako pitäisi hamaan maailman tappiin tyytyä vain kuuntelemaan ruikutusta lapset-sairaat-vanhat? Sotaveteraaneja en sentään muista enää näihin kommentteihin vedetyn. Johtuneeko siitä, että seuraavat vaalit eivät ole tarpeeksi lähellä? Annetaan siitä huolimatta kunnalta tilat maalaamiseen, veistämiseen, kankaankutomiseen, musisoimiseen jne. heille, jotka ohjausta ja tiloja tarvitsevat. |
|
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1035 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
390 Luotu: 22.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
748 Luotu: 16.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
193 Luotu: 25.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2031 Luotu: 22.03.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
773 Luotu: 07.02.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
623 Luotu: 04.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
565 Luotu: 17.03.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
620 Luotu: 13.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
717 Luotu: 21.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
860 Luotu: 01.04.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
495 Luotu: 20.03.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3478 Luotu: 10.09.2021
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1620 Luotu: 23.09.2023
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
776 Luotu: 18.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
391 Luotu: 11.05.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
435 Luotu: 17.02.2025
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
117 Luotu: 19.05.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
808 Luotu: 10.03.2025
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11316 Luotu: 13.12.2020