Muutos Kimmo Pyykkö-museoon


Vieras

/ #153

15.09.2013 20:22

Suomessa on muutamia vastaavan kokoisia museoita. Suurin osa niistä on säätiörahoitteisia. Kimmo Pyykkö-museon vuosittainen toimintakulu on arviolta noin 600-800 000 euroa, riippuen henkilökunnan määrästä ja laadusta. (Intendentti, lipunmyynti jne.)Arvioon sisältyvät myös lainanhoito- ja muut, kiinteistöstä aiheutuvat menoerät. Summaa saattaa kuitenkin nostaa vakuutusmaksujen isot erät, sillä vaihtuvien näyttelyiden tilaan tulevat työt täytyy erikseen vakuuttaa. Vakuutusmaksut vaihtelevat näytteille aseteltavien töiden arvioidun arvon mukaan.
Viidessä vuodessa Kimmo Pyykkö-museo kustantaa siis vähintäänkin 3-4 miljoonaa euroa, mutta varovaisten arvioiden mukaan, johtuen korkotason noususta, vakuutusmaksuista, markkinoinnista ja lisähenkilökunnan tarpeesta toimintakulu nousee arviolta noin 6-7 miljoonaan euroon. Lisäksi tulee myös viiden vuoden jälkeen muutoskustannukset, jolloin sopimuksen päätyttyä tilat muokataan uusiokäyttöön.