Lakkauttakaa Tyrnävän pentutehdas


Vieras

/ #2

24.09.2013 09:34

Ostin itse villakoiran nuorena tyttönä kyseisetä paikasta. Koira oli 8 kk (ainakin) eikä vieläkään sisäsiisti. Se kärsi ankarasta eroahdistuksesta ja sairastui kaihiin jo parin vuoden iässä. Viiden ikäisenä oli jo täysin sokea. Jos olisin ollut aikanani rohkeampi ja vanhempi, olisi koira jäänyt sinne. Piha ja talo vilisi koiria, koirat tekivät surutta tarpeitaan sisälle.mm nostivat koipeaan sohvalle. Omistajat vain naureskelivat. Eivät edes puhdistelleet pissalänttejä vaan nakkasivat vain rättejä päälle. Osa koirista oli tosi takkusia ja likaisia. Osa oli hyvin hoidetut turkit. Ainakin yksi pentue oli ulkohäkissä, mutaisella maalla. Pennut ei ollut vielä monenkaan viikon ikäisiä. Lähtiessäni olin todella järkyttynyt. Ja onnellinen, että sain edes yhden koiran pelastettua sieltä! Ai niin, onen varma, että jossain vaiheessa elämäänsä pentua oli remmillä hakattu. Se ei nimittäin kestänyt jos korotin ääntäni hihna kädessäni, vaan painautui heti täristen maata vasten. Eikä Se koskaan sietänyt miehiä.