Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #22459 Re: Suuri homokysely14.10.2013 07:39"Voi myös kysyä: mikä minua estää olemasta hetero?" Jotta asia tulisi subjektiivisella tasolla ymmärretyksi, kysymys on yhtä hyvä kuin kysymys, miksi hetero ei voisi olla homo. "Mutta mahdollisesti myös yhteiskunnan herkempien yksilöiden sukupuoli-identtistä kehitystä tarjoamalla heille mallin, joka on epäedullinen funktionaalista perhemallia ajatellen (ja viittaan tällä biologiseen yksikköön, joka itse tuottaa jälkeläisiä)." Kysymyksesi sisältää kaksi olennaista virhettä: a) homoksi ei tulla katselemalla muiden homojen elämää ja b) kun perheessä on vanhemmat ja lapset, vanhempien sukupuolen ei olla havaittu heikentävän biologisen yksikön funktiota millään lailla. Jos olet huolissasi siitä, että liittomuoto vähentäisi lasten syntyvyyttä, viittaan kohtaan a). Muita perusteita kysymyksellesi ei sitten ilmeisesti olekaan. "Mahdollisesti myös häilyvällä sukupuolisella identiteetillään voivat pitkällä tähtäimellä vaikuttaa kasvavien herkkien lasten identiteetin muodostukseen." "...(mikä nähdäkseni on suurin syy koko tilanteeseen ja siihen, ettei monikaan meistä enää edes tiedä, mitä sanat "rakkaus" ja "vanhemmuus" pitävät sisällään!), mutta myös siksi, ettei mieheydestä ja naiseudesta enää juuri löydy varttuville lapsille tervettä mallia." Väittämät ovat jälleen totaalisesti virheellisiä, ks. kohta a). Päin vastoin herkkien lasten kokonaisidentiteetti voi vaurioitua, jos herkät ja hoivaavat pojat tai raisut tytöt laitetaan aina oman sukupuolensa mukaisiin, mutta oman mentalitettinsa vastasiin normatiivisiin raameihin. "Moni homouden puolustaja vetoaa nimenomaan rakkauteen seikkana, miksi homoudesta pitäisi tehdä yhteiskunnallisella tasolla heterouteen laillisesti ja arvollisesti rinnastettavaa. Samaan hengenvetoon voisi todeta, että moni pedofiilikin oikeasti voi rakastaa lapsia, ei kyseessä aina ole alistussuhde. Zoofiili rakastaa usein kovastikin eläimiä. Dendrofiilille puut ovat puolestaan rakkauden tai ainakin seksuaalisen halun kohteita jne." Täällä on monta kertaa todettu, että täällä kyseenä olevissa homosuhteissa on lähtökohtaisesti kyse täysivaltaisten aikuisten välisestä vapaaehtoisesta suhteesta ja rakkaudesta. Muissa listassasi mainituissa sitä ei ole. Pedofiili todella voi kokea pelkästään rakastavansa hyväksikäyttämäänsä lasta, mutta sen mahdollistaa tunnealueen vaurio, joka on usein traumaperäinen ja muistuttaa psykopaatin tunnemaailmaa. Myöskään zoofiilin partneri tuskin on tasaveroisesti suhteessa mukana. Kaiken kaikkiaan zoo- tai dendrofiilin kaltaiset kohdehäiriöt ovat kulttuurisidonnaisia, kun taas homoseksuaalisuus tuntuu esiintyvän melko vakioisesti väestössä, joskin eri muotoja eri kulttuureissa saaden. "homo ei osaa rakastua oletusmääräisesti järkevimpään kohteeseen (ainakaan, jos hän haluaa omia lapsia) eli vastakkaiseen sukupuoleen. " Jos homo on homo, ei hän tuolla järkevyysjärkeilylläsi heteroksi voi muuttua, ks. ensimmäiinen vastaukseni. Lähdet koko ajan virheellisesti normaaliusolettamista, jotka eivät homon kohdalla kerta kaikkiaan toteudu. "Jokainen rakastettu ihminen kykenee rakkauteen. Miksi se siis olisi erikseen homouden puolustus? Rakkaudettomuus on vakava ongelma yhteiskunnassamme, mutta homous itsessään ei ole askel sen ratkaisuun." Tiedät vallan hyvin, että on olemassa erilaista rakkautta, kuten vanhempien ja lasten välinen tai lähimmäisenrakkaus. Niihin homo pystyy samalla tavoin kuin heterokin. Jos tuolla pohdinnallasi viittaat, että sen perusteella homon pitäisi osata rakastaa fyysisesti vastakkaisen sukupuolen edustajaa, lue jälleen ensimmäinen vastaukseni. "Miksi siis ei homo kykene kiinnittymään tai ainakaan yhtymään eri sukupuolta olevaan henkilöön? " Katso edelleen kohta yksi. Kiinnittymään toki pystyy ja bi ilman muuta myös yhtymään. Mutta se onkin vähän toinen juttu, vaikka sillä on täällä asiaa hämmennetty. "Tarjoaako saman sukupuolen "tuttuus" turvallisuuden tunteen? Onko syytä inhota vastakkaista sukupuolta?" Osin näinkin, nämä ovat esimerkiksi lesbokulttuurille tyypillsiä. Ne ovat kuitenkin vain tuon yhteisyyden kulttuurista vahvistusta, eivätkä missään tapauksessa syy lesbouteen. "Onko raskauden pelolla osuutta asiaan (ainakin tämä lienee monen aseksuaalin ongelma)?" Varmasti ei. Jos joidenkin aseksuaalisuudessa todella on tämä ulottuvuus, on kyse tietyntyyppisestä fobiasta ja sen aiheuttamasta kyvyttömyydestä nauttia seksistä ylipäätään. Aseksuaaleja on kuitenkin aivan toisenlaisella mielenrakenteella varustettuja, joita fyysinen seksi ei kiinnosta lähtökohtaisesti kummankaan sukupuolen edustajan kanssa. "Vai mikä voisi olla sinun tapauksessasi ilmiön takana?" Asiaa on täällä kelattu jo muutama palstamillimetri ennenkin... Mikään mekanismi ei ole homouden syytä avannut kiistatta. Olettamani näistä lukemattomista teorioista on, että on olemassa homouteen altistava perinnöllinen tekijä, joka ei ole kuitenkaan yksitäinen "homogeeni". Myös raskaudenaikainen hormonimyrsky voi vaikuttaa asiaan. Homouden melko tasainen ilmaantuvuus väestössä viittaa biologiseen taustaan. Ainoa, mikä on tullut selväksi, on se, että homoutta ei opita eikä se ole traumaperäinen.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42322 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10324 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1008 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
651 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
570 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
128 Luotu: 16.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
645 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
101 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
87 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
54 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
802 Luotu: 21.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1697 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20798 Luotu: 20.03.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
34 Luotu: 18.06.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2756 Luotu: 08.04.2024
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
167 Luotu: 30.05.2025