Vuoden 1947 jälkeen syntyneitä uhkaavat eläkepienennykset poistettava
soili härkänen Adressin tekijä |
/ #28 tarkempaa tietoa08.03.2008 15:42Minä olen tiedustellut eläkeasiaa ja saanut tälläisen vastaukseen: Kirjeenne koskee elinaikakerrointa. Elinaikakerroin otettiin uutena vanhuuseläkkeiden suuruuteen vaikuttavana tekijänä lakisääteisiä työ-eläkkeitä koskeviin lakeihin vuoden 2005 alusta. Elinaikakerrointa koskevat säännökset liittyvät vuosien 2005 – 2007 laajaan työeläkeuu-distukseen, joka sisälsi joustavaa vanhuuseläkeikää 63-vuotiaasta 68 ikävuoteen, eläkkeen karttumista, indeksiturvaa, palkattomien aikojen eläketurvaa ja työeläkevakuutusmaksuja koskevia lukuisia muutoksia. Elinaikakertoimen käyttöönoton tavoitteena on tulevaisuudessa hallita eläkkeelle siirtymisen ikärajojen nostamisen tarvetta tekniikalla, jossa osa elinajan odotteen kasvusta ohjautuu aktiivivuosiin. Elinaikakerroin lasketaan Tilastokeskuksen kulloisenkin käytettävissä olevan viimeisen viiden vuoden kuolevuustilastojen perusteella. Vuon-na 2009 elinaikakerroin, joka perustuu vuosien 2003 – 2007 kuole-vuustilastoihin, on 1 ja vuonna 2010 se lasketaan vuosien 2004 – 2008 ja 2003 – 2007 kuolevuustilastojen välisen muutoksen perusteella. Kuolevuustilastojen mukaan esimerkiksi miesten elinikä on pidentynyt neljän viimeisen vuoden aikana noin vuodella. Jos nykyinen kuolevuu-den alenemisvauhti jatkuu, tämä tarkoittaa, että 62-vuotiaiden elinajan odote nousee vuodesta 2005 vuoteen 2075 mennessä arviolta 8 – 9 vuodella. Elinaikakerroin koskee vuonna 1948 ja sen jälkeen syntyneitä henki-löitä. Elinaikakerrointa käytetään ensimmäisen kerran vuonna 2010 myönnettäviin vanhuuseläkkeisiin sekä leskeneläkkeisiin, joihin teh-dään eläkesovitus. Ennen vuotta 2006 myönnettyihin työkyvyttömyys-eläkkeisiin ei sovelleta elinaikakerrointa. Jos vuonna 2006 tai sen jäl-keen myönnetty työkyvyttömyyseläke muutetaan vanhuuseläkkeeksi vuoden 2009 jälkeen, tällaiseen vanhuuseläkkeeseen sovelletaan myös elinaikakerrointa. Elinaikakerroin vaikuttaa eläkkeiden tasoon vähitellen. Vuonna 1948 syntyneillä, jotka jäävät vuonna 2010 tai sen jälkeen vanhuuseläkkeel-le, elinaikakerroin alentaa maksettavaa kuukausieläkettä noin prosentin. Vastaavasti vuonna 1958 syntyneiden kuukausieläke alenisi noin 7,5 prosenttia ja vuonna 1968 syntyneillä noin 12 prosenttia. Toisaalta, jos vuonna 1948 syntyneet jatkaisivat noin 1 – 2 kuukautta, vuonna 1958 syntyneet noin yhden vuoden ja vuonna 1968 syntyneet noin puolitoista vuotta nykyistä pidempään työelämässä, tästä työnteosta karttuva eläke kattaisi edellä tarkoitetun eläkkeen aleneman. Samanaikaisesti elinaikakertoimen kanssa työeläkelakeihin otettiin kuitenkin työkyvyttömyyseläkkeen kertakorotusta koskeva säännös. Sen mukaan työkyvyttömyyseläkettä korotetaan sen kalenterivuoden alusta, johon mennessä työkyvyttömyyseläkettä on maksettu yhteensä viideltä täydeltä kalenterivuodelta. Tämä kertakorotus lasketaan eläk-keensaajan työkyvyttömyyseläkkeen yhteismäärästä. Korotus määrä-tään sen mukaan, minkä ikäinen työkyvyttömyyseläkkeen saaja on ko-rotusvuoden alussa. Jos työkyvyttömyyseläkkeen saaja on korotusvuo-den alussa 24 – 26-vuotias, korotusprosentti on 21 ja 26 vuotta van-hemmilla korotusprosentti pienenee kutakin ikävuotta kohden 0,7 pro-senttiyksiköllä. Iän ollessa 55 vuotta korotusta ei tehdä. Työkyvyttö-myyseläkkeiden kertakorotusta sovelletaan ensimmäisen kerran vuoden 2010 alusta. Sitä sovelletaan myös ennen vuotta 2005 myönnettyihin työkyvyttömyyseläkkeisiin. Tällöin korotus myönnetään sen korotus-prosentin mukaan, joka vastaa työkyvyttömyyseläkkeensaajan ikää vuoden 2010 alussa. Työ- ja kansaneläkelainsäädäntöä on jo vuosia kehitetty siten, että hen-kilö voisi eläkkeelle siirtymisen sijasta jatkaa työelämässä mahdolli-simman pitkään. Kysymys vammaisten toimeentulosta tulee esille sosi-aali- ja terveysministeriön asettamassa SATA-komiteassa. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Vuoden 1947 jälkeen syntyneitä uhkaavat eläkepienennykset poistettava" tähän luetteloonItämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
390 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1623 Luotu: 05.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
92 Luotu: 13.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17920 Luotu: 25.04.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
565 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1447 Luotu: 16.02.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
891 Luotu: 07.05.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1416 Luotu: 13.01.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1274 Luotu: 06.05.2024
Vetoomus kansanedustajille: ei vieraan vallan sotilastukikohtia Suomeen!
3580 Luotu: 07.11.2023
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12768 Luotu: 15.07.2023
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1437 Luotu: 29.04.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
441 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10445 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
722 Luotu: 06.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1017 Luotu: 04.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1237 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
229 Luotu: 08.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
439 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1768 Luotu: 04.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.