Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #26522 Re: Re: Re: Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus. Joh.17:1731.12.2013 11:52#26521: - Re: Re: Pyhitä heidät totuudellasi. Sinun sanasi on totuus. Joh.17:17 Ei niin. Hyvin perusteltu, näyttöön perustuva tieto/uskomus on lähin aste, jolle ihminen voi totuuden suhteen ikinä päästä. Sen vastakohtia ovat huonosti näyttöön perustuva uskomus ja toisaalta tiedon puute. Sisäinen vakaumus tai jonkin kirjan "ilmoitus" totuudesta on nollan arvoista muualla kuin tämän henkilön tajunnassa. Toki en halua kokonaan tuomita mietiskelyllä saavutettua "viisautta". Se voi tarkoittaa parhaimmillaan sitä, että ihminen osaa hahmottaa itsensä paremmin suhteessa ympäröivään maailmaan ja keskittää voimansa olennaisiin asioihin. Hyvä esimerkki tästä on Mahatma Gandhi tai miksei tavallaan myös Jeesuskin. Jos toisaalta tähän puuhaan lähdetään jo alunperin viistolta pohjalta, voi tuloksena olla vaikka Anders Behring Breivikin tai David Koreshin tyyppistä ajattelua ja toimintaa. |
|
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Haljastennokkaa ei saa myydä
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Lastenosteopatian puolesta
701 Luotu: 21.05.2025
Suojellaan Pispalan rakennusperintöä – perinteinen rakentaminen on sallittava asemakaavassa
699 Luotu: 16.05.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
919 Luotu: 16.05.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
362 Luotu: 22.05.2025
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
603 Luotu: 13.05.2025
Skeittipuisto Viialaan
388 Luotu: 11.05.2025
Namninsamling för hälsosäkra undervisningsutrymmen för Ekenäs högstadieskola
174 Luotu: 25.05.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
554 Luotu: 17.03.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
766 Luotu: 18.05.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
120 Luotu: 22.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
826 Luotu: 01.04.2025
Adressi Viikinrannan ja Pornaistenniemen luonnon turvaamiseksi
486 Luotu: 20.03.2025
Luonnonuskoville virallinen uskonnollinen yhteisö ja turvattu uskonnonvapaus
113 Luotu: 19.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
568 Luotu: 04.05.2025
Kemikaalilennot keskeytettävä välittömästi, siksi aikaa, että kansalle tehdään täydellinen tietopaketti aiheesta ja järjestetään tilaisuus kysyä tästä asiasta!
1616 Luotu: 23.09.2023
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
655 Luotu: 07.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1662 Luotu: 10.12.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11316 Luotu: 13.12.2020
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20655 Luotu: 20.03.2025
Mortin männikön puolesta
413 Luotu: 16.05.2024