Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Onnittelen, jos jaksat lukea! |
/ #26765 Seuraavassa kooste tusinasta edeltävästä kommentista:06.01.2014 18:54Mulla on kyllä sellainen kuva, että maanomistajat olivat suuria, voisiko sanoa feodalistisia, (ei nyt ihan sanan varsin.merkityksessä, mutta saattoivat olla täysin maanrajojen ulkopuolella olevia suurmaanomistajia.) Joka saattoi olla ottomaani-aikaan ilmeisesti koko hedellmällisen puolikuun alueella yleistä. Maanomistus oli keskittynyt harvoille, ja tämä liittyi islamin miekkalähetyksen seurauksiin. Tästä varmaan on olemassa enemmänkin tietoa. Täytyy tutustua tuohon arbikristittyjen sivuun tarkemminkin. Kiitos vaan! Katsoin, miten siinä kommentoitiin koulujen opetusmateriaaleja kummallakin puolella. No - ainakin oli tartuttu tärkeään asiaan, vaikka johtopäätös on aikamoisen laimeasti ilmaistu todellisuuteen nähden:" "Uskontojen neuvoston julkaisema tutkimus Israelin ja Palestiinan koulukirjojen sisällöistä vahvisti, että koulut eivät kaikilta osin tue ajatusta kansojen rauhanomaisesta rinnakkainolosta jaetussa Jerusalemissa." Mutta eikös tämä: Juutalaisneuvosto julisti alueekseen YK:n määrittelemää aluetta paljon laajemmaksi, minkä jälkeen maanomistusolot de facto muuttuivat epäselviksi. ...mennyt niin, että Israelille annettiin lopulta noin 1 kolmasosa siitä, mitä britit olivat luvanneet alunperin. Silloin tuli jo arabien öljy kuvaan. Ja kummasti tipahti se maa-alue heidän käsistään. No siinähän oli monta vaihetta. Eikä tuo kolmasosa ole kyllä kuin hihasta vedetty kaikkein karkein arvio, muuta vähän suhteuttaa ajatusta kuitenkin. Silloin keskitysleireistä tulleet olivat siittäkin kiitolliset ja halusivat mielellään sopeutua näihin olosuhteisiin. Mutta arabipuoli ei. Parhaitten paikkojen varaaminen (vesivarojen suhteen) on kyllä Lootin mielenmukaista, ei Jumalan. Kenen kantaisä se Loot olikaan? Ohhoh, nytpä tuli painava argumentti tähän keskusteluun, ihan tässä mykistyn....!! ...ja eikös arabien pitäisi olla Ismaelin eli Abrahamin pojan eikä Lootin eli Abrahamin veljenpojan jälkeläisiä? Ehkä tarkoitin sillä sitä, etten minään pyhimyksinä heitä itsessään pidä, vaan itsekkäitä, niinkuin ihminen itsessään on aina ja kaikkialla, hekin ovat, ja kantavat Aadamin perintöä. Mutta myös Aabrahamin lapsia, - Aabraham valitsi nimittäin kuivat rinteet ja ylängöt. Ja näin Loot sai hedellmällisen laakson. Ja jälkeläisensä taisivat olla Mooabilaisia. Raamatun ensilehtiä selailemallako aiot siis Lähi-idän kriisin ratkaista....? Olet ainakin hyvä/varoittava esimerkki siitä, kuinka elämälle vieraaksi voi moinen puuhastelu ihmisen tehdä. Osaatko viedä edes roskat ulos ilman Raamatun kehoitusta? En kai osaa. :) Mutta tuollasesta huumorista kyllä tykkään. Hei vanha Siperian kävijä Yrjö Niemi seiskalla! Mistäs muuten lisä lapsia tulee ????? Kun kummankaan homo ei voi synnyttää uusia kansalaisia !!!!!! Jos et tiedä, miten lapsia saadaan, kysy äidiltäs... Sitä ennen ei ehkä kannattaisi tänne tulla viisauksiaan latelemaan. "että Israelille annettiin lopulta noin 1 kolmasosa siitä" Vuonna 1922 Palestiinasta tehtiin Kansainliiton päätöksellä Britannian mandaattialue, josta kuitenkin pian erotettiin 3/4 eli Jordanjoen itäpuoli Transjordaniaksi. fi.wikipedia.org/wiki/Israelin%E2%80%93Palestiinan_konflikti Toinen tieto: Ensimmäisen maailmansodan jälkeen suurin osa Osmannien valtakunnasta jaettiin. Britit irrottivat 80% Palestiinan mandaatistaan Transjordanian emiraatiksi (trans-Jordan = Jordanin takana). Siitä tuli itsehallinnollinen osa brittien hallinnoimaa Palestiinan mandaattia Kansainliiton hyväksynnän mukaan. http://fi.wikipedia.org/wiki/Transjordania#Historia Tätä loppu osaa ollaan nyt jakamassa. Hmm... kannataisi myös aina suhtautua varovaisesti eri tietolähteiden luotettavuuksiin ja arvioida tietolähteitä lähdekritiikin avulla. PASSIA (Palestinian Academic Society for the Study of International Affairs) -instituution taustaa: US AID funded organizations include the propaganda training programs of the PLO, including PASSIA, whose web site is located at www.passia.org. PASSIA receives 1.045 million dollars per annum from US AID, which it openly uses to runs no less than sixteen courses for PLO spokesmen to learn the art of how to lobby the media and foreign elected officials. (US AID Sponsor of PLO Propaganda Agencies to be Exposed in Washington, Wed Apr 17 2002) http://www.israelbehindthenews.com/bin/content.cgi?ID=1416&q=1 Luvattu maa / osa 2 (httq://www.maankaytto.fi/arkisto/mk405/mk405_889_heinonen.pdf) Maankäyttö 4/2005 kirjoittaja Tuomo Heinosen lähteinä ovat: Kartat: Mukautettu www.passia.org-sivuston kartoista. Asiasisältö: The Palestine Question in Maps 1878–2002. Passia / Jerusalem 2002. Tässä myös yksi näkökulma, joka taustoittaa Palestiinan alueen historiaa v. 70-1880 jKr: www.takeapen.org/Takeapen/Templates/showpage.asp?DBID=1&LNGID=16&TMID=84&FID=1372 Lähteet: -Michael Avi-Yonah (toim.): A History of Israel and the Holy Land, Continuum, New York, Lontoo 2001 - Karl-Johan Illman -Tapani Harviainen: Juutalaisten historia, Gaudeamus, Helsinki 1987 -David Niv (toim.): Know the Facts, A Historical Guide to the Arab-Israeli Conflict, Jerusalem, 1985 -Poul Borchsenius: Pitkä vaellus, Juutalaisten historia Jerusalemin hävityksestä Israelin valtion perustamiseen, Ristin voitto, Tikkurila, 1975 Onko lähteesi Israel Behind the News yhtään enemmän totuutta kohti hakeutuva järjestö kuin tämä Passia...? Passialla on enemmän tieteellisen tutkimuksen ja Israel Behind the News:lla taas tutkivan journalismin ote. Poliittista väritystä ei voine kummankaan kohdalla kieltää ja molempia kiistan osapuolia on aika helppo kritisoida - sen verran koiruuksia siellä tapahtuu. Sisällön vertailu muihin lähteisiin saattaisi auttaa, mutta en rehellisesti sanoen jaksa sellaiseen nyt ryhtyä. Itse katson, että on riittävän selkeästi toteen näytetty, että Israelin siirtokuntapolitiikka toteuttaa oikeudetonta kansanosan siirtoa toisen kansanosan tieltä väkivallan ja hallinnollisen kikkailun avulla. Henkilöillä, jotka häädettyjen paikalle asettuvat asumaan, ei ole siihen kansainvälisen oikeuden tarjoamaa oikeutusta. Israelin valtio tukee tätä mm. maankäytön määräyksillä ja toisaalta heikentää häädettyjen ihmisten tilannetta elinkeinon harjoittamisen rajoitteilla. Jos siis löydät tuosta suomalaisesta artikkelista tai väitteistäni asiavirheitä, asiaan voi mahdollisesti kannattaa palata. Toisaalta keskustelu tästä asiasta on kovin kummallisessa paikassa täällä, jossa agendan pitäisi kai olla ihan muuta. p.s. Kiitos luotettavasta linkistäsi, sain sieltä tervetuliaiseksi troijalaisen.... Näin jatkunee hamaan maailmanloppuun saakka. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen Hyvät virkamiehet ja päättäjät, Pyydämme, että Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) harkitsee tarkoin päätöstään lakkauttaa vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan toukokuun 2025 loppuun mennessä ja peruuttaa tämän päätöksen. Etäpäivätoiminta tabletilla ei riitä turvaamaan vanhusten osallisuutta ja hyvinvointia. Päivätoiminnan merkitys Vanhusten päivätoiminta on tärkeä mahdollisuus osallisuu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTU- JA ISRAELMARSSIT 2025 HELMI- JA MAALISKUU HELSINKI Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JOHANNES 4:22 Raamattu- ja Israel-marssi klo 11-12 Kompassi Kauppakatu 33 Suomen ja Israelin liput mukaan! Sepänkeskus Kyllikinkatu 1 klo 12-16 Kahvit Puheet: Ilkka Vakkuri, toiminnanjohtaja Israelin Ystävät ry Jouko Piho, eläkk...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vantaan kaupunki hakee Eräkujalle Louhelan päiväkodin tontin laajentamista rakentaakseen uuden jättikokoisen päiväkodin. Kaavaehdotuksessa päiväkoti tulisi puolittamaan nykyisen Louhipuiston. Jäljelle jäävään puoliskoon on kaupungin aiemmissa suunnitelmissa rakentaa aidattu leikkipaikka, joten koko puisto on käytännössä katoamassa. Louhelan taloyhtiöillä on pihoillaan omat leikkipaikkansa, joten leikkipaikka ei tulisi niinkään alueen asukkaiden, vaan muualla asuvien tarpeisiin. Alueen asukkaat...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Nurmijärven kunta ei myy Märkiön leirikeskusta, vaan säilyttää sen kunnallisessa omistuksessa, kuntalaisten ja erityisesti lasten, nuorten sekä yhdistysten käytössä. Märkiö on ollut osa Nurmijärven elävää yhteisöä jo vuodesta 1988. Se on paikka, jossa nuoret kasvavat, opitaan yhteisöllisyyttä, koetaan luonnonrauhaa ja rakennetaan muistoja. Se on myös tärkeä tukipilari yhdistys- ja koulutoiminnalle. Ymmärrämme, että taloudelliset päätökset ovat vaikeita. Mutta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Kemijärvelle on suunniteltu neljä pumppuvoimalaitosta. Monet kuntalaiset ovat järkyttyneitä ja epäuskoisia että tällaisia voidaan suunnitella järveen, joka on jo vuosikymmeniä ollut säännöstelty seitsemän metrin veden vaihtelulla. Viime aikoina järvi on ollut jopa lyhytaikaissäännöstelty asukkaiden havaintojen mukaan. Pumppuvoimaloista on luvattu saatavaksi huomattava määrä kiinteistöverotuloja. Voimalaitosten kiinteistöverotulojen kohdentuminen on kuitenkin epävarmaa hallituksen kaavaileman va...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
SISÄMINISTERILLE Me allekirjoittaneet vetoamme sisäministeriin, että Suomesta turvaa hakeneet ihmiskaupan uhri Mary ja hänen lapsensa saisivat turvapaikka-asiansa Maahanmuuttovirastossa suulliseen käsittelyyn ja häneen sekä hänen 2- ja 6- vuotiaisiin lapsiinsa Italiassa kohdistuva fyysisen, seksuaalisen ja henkisen väkivallan uhka otettaisiin vakavasti. Pyydämme myös, että lapsen etu arvioidaan yksilöllisesti ja asianmukaisesti päätöksenteossa. Heitä uhkaa pakkopalautus 25.3.2025. Asiassa on...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Maailman terveysjärjestö (WHO) on aloittanut vuonna 2022 neuvottelut, joissa se pyrkii lisäämään merkittävästi päätösvaltaansa maailmanlaajuisten kansanterveystoimien osalta kahdella kansainvälistä lainsäädäntöä muuttavalla tavalla, pandemiasopimuksella ja kansainväliseen terveyssäännöstöön ehdotetuilla muutoksilla. Neuvotteluiden on määrä päättyä kyseisten asiakirjojen hyväksyntään WHO:n yleiskokouksessa toukokuussa 2024. Jos Suomi ei vastusta pandemiasopimuksen ratifiointia ja ehdotettuja kan...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Haljastennokkaa ei saa myydä
Lempäälän kunnanhallitus on kokouksessaan 3. maaliskuuta päättänyt lisätä Haljastennokan asemakaavan muutoksen kaavoitusohjelmaan. Julkisluontoisessa käytössä ollut Haljastennokka muuttuisi asemakaavoituksessa yksityisalueeksi. Jos Haljastennokan tontti muuttuu kaavanmuutoksessa asuintontiksi, tällöin julkinen pääsy huvilalle estyy. Kaavamuutoksen kohde on lähellä kuntakeskusta, aivan Lempäälän kanavan suulla. Sinne pääsee kävellen, autolla ja jopa bussilla. Tällaista lähivirkitys/majoituspaik...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Eduskunnassa on leikattu mielenterveyspalveluista ja se näkyy esimerkiksi hoitoon pääsyssä sekä lääkäreiden ja psykologien määrässä. Parhaimmillaan hoidon piiriin pääsy kestää jopa puolesta vuodesta vuoteen. On paljon tapauksia, kun hoidonpiiriin hakeva ei ole saanut nopeammin apua ja on päätynyt jopa itsemurhaan. Jonotusaika on liian pitkä, johon täytyy tulla muutos! Jos apua ei saa ajoissa mielenterveys vaikeutuu ja pitkittyy. Myöskin hoito tulee olemaan vaikeampaa. THL tilastojen mukaan Tammi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema- alueille Siuntioon suunnitellaan useita teollisia aurinkovoimaloita alueille, jotka on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaisiin maisema-alueisiin (VAMA 2021). Nyt näitä kulttuurimaisemia uhkaa muuttuminen teollisuusalueiksi kymmeniksi vuosiksi. Asukkaat voimalahankkeiden ympäristössä pyytävät tukeanne, jotta upeita ja suojeltavia kansallismaisemiamme ei tuhottaisi. Asukkaat ovat luonnollisesti eri...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Estetään yhdessä sota veteraanien häpäisy ja seistään heidän kanssaan itsenäisen Suomen tukena. Ota kantaa ja äänestä Presidentti Stubbin päätöstä vastaan. Jos olet saanut kutsun linnan juhliin, kannustamme myös sinua allekirjoittamaan ja menemään askelen edelle kieltäytymällä kutsusta. Haluamme osoittaa kunnioitusta sotiemme veteraaneille ja heidän uhrauksilleen, koko itsenäisen Suomen kansalle. Allekirjoita vetoomus, joka vaatii palauttamaan veteraanit Suomen itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.202...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto" tähän luetteloonTampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Suomen mittakaavassa merkittävän Iidesjärven lintujärven eteläpuoliselle alueelle ollaan kaavoittamassa oleskelu- ja toimintapuistoa. Puiston myötä alueen herkkä ja monimuotoinen luonto on vaarassa tuhoutua ja köyhtyä ja sen linnustoa ja kasvistoa uhkaa lajikato. Haluamme estää tämän, ja vaadimme, että koko alue varattaisiin luonnonsuojelualueeksi. Lisäksi vaadimme, että oleskelu- ja toimintapuiston suunnittelu keskeytetään. Alueelle ei pidä rakentaa uusia aktiviteetteja, vaan sitä tulee kunn...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3418 Luotu: 27.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20405 Luotu: 20.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1269 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1693 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1459 Luotu: 10.12.2024
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
473 Luotu: 09.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
382 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
284 Luotu: 04.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
521 Luotu: 01.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
255 Luotu: 09.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2487 Luotu: 15.07.2023
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
1004 Luotu: 13.12.2024
Ehdotus kielivaatimusten tasa-arvoistamiseksi – yhtäläiset vaatimukset EU- ja EU:n ulkopuolella koulutetuille lääkäreille
226 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus: Ei lupaa maa-ainesten ottoon ja murskaukseen tilalla Mustinsuo RN:o 2:148 ja Hiekkanummi 5:73, Pilpalan kylässä
218 Luotu: 18.04.2025
Kyöpelivuori-munat takaisin kauppoihin
209 Luotu: 18.04.2025
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2862 Luotu: 05.05.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
648 Luotu: 13.03.2025
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.