Kuusakosken kierrätyslaitokselle parempi paikka
Jarmo Laitinen/ Laukkamäki Vieras |
/ #908.01.2014 21:56Olisi parempiakin paikkoja paljon. Yleensäkkin kaikelaiset kaatopaikat tulisi sijoittaa mahdollisimman kaus asutuksesta sekä niin pohjavesistä kuin muistakin vasistöistä. Huomioitavaa on myös logistiikan aiheuttama haitta niin ympäristölle kuin sen asukkaille. En lähtisi kovinkaan paljon luottamaan näihin puhistusmenetelmiin tai ihmisen rakentamiin laitteisiin jolla niin monesti on taattu 100%;sti ympäristön puhtaus ja hetken kuluttua on homma kussut nillkoille, usien tällöin on jo tehty niin suuria tuhoja jotta niiden korjaaminen ei onnistu rahalla ja aikaa niihin voi mennä jopa sukupolvia. Harkittava on myös se mikä on tilanne esim 50vuoden kuluttua ja mitkä on alueen mahdollisuudet mahdollisen toiminnan loppuessa uudistua muuhun käyttöön. Sekä tulisi myös takkaan harkita mahdollisen toiminnan laajentuessa mitkä on alueen mahdollisuudet senkin suhteen kasva niin ettei tulevaisuudessa ole ongelmia tiedossa. En paremmin asiaa tietämättömänä lähde arvioimaan mihin tai missä olisi paras paikka tämän enempää. Olisi erittäin tärkeä päästä sopuun oikeasta paikasta niin asukkaiden päättäjien kuin yhtiönkin kanssa. Itse olen kokenut luonnon ja asukasviihtyisyyden alueena tärkeäksi aina ja siihen olisi panostettava kaavoituksessa sekä maahankinta kaupoissa. Kuntien tulisi luoda selkeät alueet raskasteollisuudelle kuten esimerkiksi kaatopaikoille ja kierrätyslaitoksille. Heinolassa on näitäkin alueita jotka on pääosin teollisuuden nykyisen tai jo loppuneen täyttämiä, joden uusio käyttöä tulisi vakavasti harkita vaikka käyttötarkoitusta muuttamalla. Vanhakantainen ajatus teollisuuden pakonomaisessta tarpeesta olla vesistöjen lähellä ei päde nykyään kovin moneen laitokseen, näitä on lähinnä sahalaitokset jotka raaka-ainekuljetusten takia tarvitsevat vesistöläheisyyden. Heinolassa tälläistä tarvetta ei käsittääkseni ole millään yrityksellä, ainakaan ennen kulkuyhteyttä merelle jos sittenkään. Ympäristö ja luonnon sekä eläinten suojelu on olleet minulle aina tärkeitä asioita ja siksi kirjoitankin ja toivon parasta mahdollista lopputulosta ennenkaikkea näiden kannalta.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45501 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1732 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
727 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
245 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
201 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
166 Luotu: 30.06.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20860 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
145 Luotu: 30.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
120 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025