OIKEUTTA KURHELAN PERHEELLE

Sari

/ #45 Re: Re: Perheen isä toimi maltillisesti

29.01.2014 16:57

#43: vieras - Re: Perheen isä toimi maltillisesti

Tämän kuvauksen jälkeen vanhemmat rauhoittivat lapset ja molemmat pojat vietiin rauhallisesti autoon. Perhe on useasti palauttanut kotiin karanneet lapset itse. 

Kysyt mitä hyödyttää kuvata? Yksinkertaisesti siten saadaan todistusaineistoa. Kuinka moni uskoisi jos ei itse näkisi? Kuvaaminen on myöskin oman oikeusturvan takaamista. Sosiaalityöntekijät uhkailivat syytteillä jos heistä kuvattu video julkaistaan. Miksi? Mitä pelättävää heillä olisi, jos olisivat toimineet tilanteessa oikein?

Kuka todistaisi tapahtuneen, ellei kukaan kuvaisi ja julkaisisi videoita? Kuvaaminen on tuonut paljon tukea perheelle. Perhe on ottanut ison julkisuustaakan itselleen siksi, että epäkohdat tulee julki ja korjattaviksi. Ei ole varmasti helppoa kuulla syytöksiä kuvaamisesta ja muiden "asioista kaiken varmasti tietävien" kommentteja. Siitäkin huolimatta perhe on tehnyt tämän saadakseen oikeutta asialleen.

Varmasti suurinosa korjattavista asioista on sellaisia, jonka joku uskaltaa tuoda julkisuuteen ja julkisuuden herättämän keskustelun myötä asioita aletaan muuttamaan paremmiksi. Me saamme olla kiitollisia perheelle siitä, että he ovat rohkeasti tulleet esiin ja tuoneet maassamme olevan vaikean epäkohdan esiin. Julkisuus asialle on laittanut ammatti-ihmiset keskustelemaan aiheesta ja miettimään toimintatapoja.

Kun lapsia sairastui rokotuksesta narkolepsiaan ja vanhemmat tulivat asian kanssa julkisuuteen saadakseen oikeutta asialleen, ei kukaan syyttänyt vanhempia vaan terveydenhoitohenkilökuntaa. Miksi tätä asiaa ei saa käsitellä samoin? Muutoksia ei vain yksinkertaisesti tule ilman julkista hälyä asioista. 

Jos minun lapsiani olisi tultu kotoa hakemaan (silloin kun lapseni olivat alaikäisiä) olisin varmasti katsonut vierestä kuinka ammattimaisesti alan ihmiset kohtelevat lapsiani. Olisin seurannut tarkkaan osaavatko he luoda lapsiini niin turvaa tuottavan kontaktin, etteivät lapseni pelkäisi heitä. Tuollaisten virkailijoiden matkaan olisin antanu lapseni vain tuskaani huutaen, niin kylmältä näyttää tuo lapsen ns. kohtaaminen. En ole itse ollut tekemisissä lastensuojelun kanssa kuin työni puolesta. Itselläni asiaan ei liity minkäänlaisia henkilökohtaisia traumoja, vaan puolustan perhettä, jota tiedän kohdeltavan valtavan väärin.

Jos ihan pikkutarkkoja ollaan, niin ei se edes ole vanhempien tehtävä viedä lapsia autoon, vaan siihen koulutettujen työntekijöiden. Kummallista että juuri nämä samat ovat aina väkivalloin repineet lapsia, (jolloin vanhempien on pitänyt puuttua tialnteeseen ja tehdä virkailijoiden työ) mutta kaikki muut hakijat ovat osanneet viedä rauhallisesti nämä samat pojat mukanaan. Yksikään alan ammattitaitoinen ihminen ei voi hyväksyä tuollaista menettelytapaa ammatti-ihmisiltä.