IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Vieras |
/ #2505 Re: Pekka Mervolan kolumni viime vuoden puolelta24.02.2014 15:34#2503: - Pekka Mervolan kolumni viime vuoden puolelta jospa olisi aika miettiä, miksi juuri mökkiläiset ja maalla asuvat näkevät turpeessa huonoja puolia. He (me) joutuvat asumaan ja kenties hankkimaan elantonsa toisten raiskaamassa ympäristössä. Ehkä he ovat nähneet asiat ruohonjuuritasolta ja ovat sen vuoksi kriittisiä. Jostain kumman syystä esim. vapolla on näkemys, ettei paikalliset asukkaat juurikaan vastusta turvesoita, mutta miksi muistutusten allekirjoittajia saattaa olla satoja per hakemus???? Ihmisille on luotu sellainen uskomus, että vapon mahdille ei mahda mitään ja jättävät asian yleensä sen yhden allekirjoituksen varaan ajatusmaailmalla, että ei niille kuitenkaan voi mitään. Itse olemme saaneet pelastettua jo aika paljon ja periksi ei anneta, ennekuin viiva on suora!!! Ja viitaten noihin aiempiinkin kommentteihin, että pitää olla laaja-alaisempaa keskustelua asian ympäriltä, voisi sanoa, että tuollaisella turpeen puolesta puhumisella ja turvevesipäästöillä on yhtä paljon yhteistä kuin turvehemmoilla ja homoliitoilla. Teillä arvoisilla puolestapuhujilla on sellainen näkemys, että turvetta on saatava vesistöjen ja maaseudun asukkaiden tilasta välittämättä - eihän ne p**kat sinne satojen kilometrien päähän näy taikka tunnu. Jos tällä palstalla halutaan keskustella laaja-alaisemmin aiheesta, niin miksi ette ota kantaa esim. siihen, mitä pitäisi tehdä jo aiemmin tehdyille vesistötuhoille, jotka on myönnetty vaponkin toimesta. Teidän mielestä pitäisi vain kaikki painaa villaisella, koska mielestänne 'nykytekniikalla' päästöjä ei enää tule vaikka nämä hienot nykytekniikat on pääosin todistettu tehottomiksi. Mm. pintavalutuskenttä on pääsääntöisesti päästöjä lisäävä systeemi, ylivirtaamia ei huomioida päästölaskelmissa, puhdistuksen tavoitearvotkin on vain 20-50% eikä niistä ole määrätty minkäänlaisia sanktioita jos ne ylittyvät saatikka missään ei määrätä millä ajanjaksolla ne pitäisi saattaa lupaehtojen mukaiseen kuntoon, lupaehtojen mukaista tarkkailua tehdään elyn toimesta neljän vuoden välein - vieläpä etukäteen ilmoittamalla tarkastuksista eli suolla saa lotrata mielimäärin vähintään kahdeksan vuotta ennekuin asiasta saatetaan huomauttaa uudelleen jne jne...Olettaisin, että tämä palsta on tarkoitettu tällaista keskustelua varten. Ellette arvoista puolestapuhujat voi kommentoida tällaisia asioita asiallisesti, niin turha tänne on linkittää mitään lehtijuttuja sen ja sen edustajan sanomisista.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1283 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3430 Luotu: 27.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1696 Luotu: 22.03.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
388 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
298 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20410 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
369 Luotu: 17.02.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68599 Luotu: 15.02.2024
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1460 Luotu: 10.12.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
537 Luotu: 01.04.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
256 Luotu: 17.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11307 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
653 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2487 Luotu: 15.07.2023
Haljastennokkaa ei saa myydä
331 Luotu: 06.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus lohen puolesta
116 Luotu: 12.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
754 Luotu: 10.03.2025