Vetoomus kanien tuskallista lopettamista vastaan Helsingissä
Anja Lampio Helsinki |
/ #15 vedätystä, osa 223.07.2008 16:09MTV3:n Kymmenen uutisissa esitettiin 16.07.2008 seuraavaa: "Helsingin citykanit tulevat kalliiksi veronmaksajille: Helsingissä asustaa tällä hetkellä noin 7 000 villikania. Viime vuonna kaneja oli vielä pari tuhatta vähemmän, mutta kanit lisääntyvät vauhdilla ja kanta laajenee edelleen. Vuosittain kanit tekevät satojentuhansien eurojen loven veronmaksajien lompakkoon. Kasvitieteellisessä puutarhassa kanit ovat tuhonneet kasvikokoelmaa jo kymmenien tuhansien eurojen edestä. Kasveja on aidattu, mutta ongelma ei ole ratkennut. Viimeisenä keinona puutarhassa on tartuttu pienoiskivääriin." - Lainaus Maikkarin nettisivuilta. Totta vai tarua? Otin talteen 1.2.08 ilmaisjakelulehdessä julkaistun artikkelin, jossa puhutaan VAIN sadastatuhannesta eurosta eikä sadoistatuhansista per vuosi. Mielestäni esim. Sörnäisten jalavien tuhon olisi voinut helposti estää, jos puut olisi verkotettu ajoissa. Eli puisto-osasto ei ollut tehtäviensä tasalla. MTV:n uutisessa siis väitetään, että kaneja on n. 7000. Tuo on kyllä puistovastaava Arposen ym. totuus. Talteen ottamassani artikkelissa ympäristötarkastaja Pakarinen taas kertoo: "Tuhansia niitä on. Mutta sitä on vaikea sanoa, onko niitä kaksi, viisi vai kymmenen tuhatta." Itse kävin Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa viime viikolla ja totesin, että oli aluetta reunustavaan aitaan yritetty viritellä jonkin sortin repsottavaa jänisverkkoa. "Eikö ne yliopiston ihmiset osaa tehdä aitoja - avutonta sakkia", totesi oululainen nettikirjoittaja, kun rusakkoja alettiin ampua Oulun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa. Mielestäni Kaisaniemen puutarhaa ympäröivään aitaan pitäisi laittaa kunnon verkot, niin ratkeaisi sekä rusakko- että kaniongelma. Niin, puutarhuri Pesuhan ei puhu rusakoista mitään. Vaikka hän on itse aiemmin todennut, että rusakko syö neljä kertaa sen minkä kani. Suojelenko eläimiä vain söpöyden perusteella? No en todellakaan. Nostan kastemadot pois asfaltilta sateen jälkeen, pyydystän sisälle eksyneet ampiaiset ja kärpäset juomalasiin ja päästän ne ulos ikkunasta, samoin hämähäkit. Tuossa esimerkkejä ns. rumemmasta, limaisemmasta ja pienemmästä päästä. Eläinten suojelussa on kyse kaiken elollisen kunnioittamisesta ja kärsimyksen poistamisesta. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Vetoomus kanien tuskallista lopettamista vastaan Helsingissä" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
16760 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1331 Luotu: 04.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1194 Luotu: 29.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12566 Luotu: 15.07.2023
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
979 Luotu: 03.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
676 Luotu: 04.05.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2511 Luotu: 08.04.2024
Meilahden autonomisen sosiaalikeskuksen puolesta
333 Luotu: 29.04.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
535 Luotu: 27.04.2024
Oinasjärven koulun kolmiopettajaisuuden säilyttäminen
314 Luotu: 29.04.2024
Luohuan koulun puolesta
871 Luotu: 24.04.2024
Lohjan synnytysosastoa ei saa lakkauttaa
4090 Luotu: 13.01.2024
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Pulkonkosken koulua ei lakkauteta
189 Luotu: 04.05.2024
Luhalahden ryhmiksen ja koulun puolesta
299 Luotu: 26.04.2024
Päivähoito, alakoulu ja nuorisotila on säilytettävä Uimaharjussa
138 Luotu: 29.04.2024
Kevyen liikenteen väylän rakentaminen Konginkankaan keskustan ja pohjoisen liittymän välille/ Pohjoishiekka-Vt4
137 Luotu: 02.05.2024
Pelastetaan Peltosaaren koulu tehdään yhdessä Itäinen koulu lapsille
530 Luotu: 12.04.2024
Kouluvalmentaja säilytettävä Mouhijärven yhteiskoululla
235 Luotu: 28.04.2024
Rauman kyläkoulut säilytettävä osana kouluverkkoa
1335 Luotu: 23.04.2024
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
67998 Luotu: 15.02.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.