SRAL Vuosikokousaloite

Väinö Lehtoranta
Heinola

/ #17 On aikoihin eletty...

02.10.2008 12:09

Kirjoitan vielä kerran tänne roskapalstalle ja sen jälkeen olen ajatellut vetäytyä.
Luin pitkästä aikaa uudelleen Rauno Markkasen ylempänä (#11) mainostaman Radioamatöörilehden numeron 11/2003. Alkoi yököttämään. Vanhana lehdentekijänä sanoisin, että ao numero edustaa alinta tasoa, mihin aatteellisen yhdistyksen äänenkannattaja koskaan voisi vajota.
RA 11/2003 numeron palstatilasta on Jari Jussila käyttänyt 60-70% omien tekosiensa selittämiseen ja 20-30 muun radioamatöörin moittimiseen siitä, että ovat aikaisemmissa numeroissa toistelleet muiden heille tuputtamia ajatuksia. Moitteita saa mm Jussilan useasti solvaama ja häneltä oikeuskanteenkin saanut Liiton erittäin laajasti arvostettu kunniajäsen Reino Janhunen.
Esim sivulla 15 Jussila toteaa itsestäni: ”..on minulla syytä epäillä, että kirjoitus ei ole allekirjoittajiensa tuotetta” (siinä viitataan kirjoitukseemme lehdessä RA 10/2003, s 5).
Totean viimeisen kerran, ettei minulla ole esim Rauno Markkasen tapaan ollut tarvetta toistella lehdissä ym toisten minulle valmiiksi kirjoittamia fraaseja. Pystyn sentään vielä ajattelemaan itsekin. 1990 syksyn jälkeisten uskomattomien tapahtumien takia en voisi enää kuvitella olevani sellaisessa yhdistyksessä, missä Jussila on jäsenenä.

V. Lehtoranta
SRAL jäsen vuodesta 1953