Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #37974 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re:06.07.2014 11:10#37968: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: "Se on saattanut olla aikanaan käyttökelpoinen arkivaate" "Naisten körttipuku oli alunperin 1600-luvun Pariisin muotihuoneista lähtöisin oleva vaate, joka saavutti suosiota muun muassa Pietarissa. Suomeen asu rantautui noin vuosisadan myöhemmin, jolloin se ei enää ollut muotivaate vaan rahvaan asu. Herännäisyyden tunnusasuksi se muotoutui 1800-luvun loppupuolella, kun herännäisväki ei mielinyt omaksua säätyläisten koristeellisempaa pukeutumistyyliä. Puvun käyttötapa on vuosien saatossa muuttunut moneen kertaan. Ennen vanhaan körttipuvun käyttöön siirtyneet pitivät sellaista aina. Tänä päivänä asusta on tullut perinteitä kunnioittava juhlapuku. - 30 vuotta sitten kirjoitin päättötyöni loppuun uskovani, että perinteinen körttipuku herää vielä joskus uudelleen käyttöön. Sellaisen teosta innostuneita onkin nykyään monia, Riitta Linnola-Jokiranta iloitsee." |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haljastennokkaa ei saa myydä
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3322 Luotu: 27.04.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1148 Luotu: 01.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1685 Luotu: 22.03.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
293 Luotu: 19.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20377 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
99 Luotu: 04.05.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
310 Luotu: 17.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1447 Luotu: 10.12.2024
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68587 Luotu: 15.02.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2485 Luotu: 15.07.2023
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
254 Luotu: 17.03.2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
1239 Luotu: 19.01.2025
Välenojan matalan kynnyksen kuntouttavan työtoiminnan (A1) säilyttäminen Hyvinkäällä Keski-Uudenmaan hyvinvointialue
161 Luotu: 03.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11302 Luotu: 03.02.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
753 Luotu: 10.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
12 Luotu: 29.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
645 Luotu: 13.03.2025
Pelastetaan Pitkäjärvi ja Ilkon upeat kalliot
3381 Luotu: 10.09.2021
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
505 Luotu: 01.04.2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
326 Luotu: 06.03.2025