Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Vieras |
/ #3868014.07.2014 08:08Arkkipiispa Kari Mäkinen on pyytänyt kirkon asennetta anteeksi seksuaalivähemmistöiltä. Mäkisen puheenvuoro oli osa SuomiAreenan avajaisia Porissa. http://im.mtv.fi/image/3525418/landscape16_9/1024/576/a1d869d58abde6586565fe5f08... Mäkinen otti homoseksuaalien ihmisten kohtelun esimerkiksi keskustelusta suomalaisessa yhteiskunnassa. Arkkipiispan puheessa oli kuitenkin selvä viesti seksuaalivähemmistöille. – Kun ajattelen kaikkea ulkopuolelle työntämistä ja kohtelua, johon olemme vuosikymmenien mittaan kirkkona ja yhteiskuntana syyllistyneet seksuaalivähemmistöjä kohtaan, ja miten edelleen niin tapahtuu, minusta tässä on anteeksipyynnön paikka. Selittelemättä ja kiertelemättä, arkkipiispa sanoi. – On nöyrästi tunnustettava, että omassa silmässä on ollut hirsi ja se vaikuttaa yhä. Toivon, että tähän anteeksipyyntöön voidaan yhtyä kirkossa ja yhteiskunnassa päätöksistä ja lainsäädännöllisistä ratkaisuista riippumatta. "Työnnetty pois näkyvistä" Kari Mäkinen viittaa hirrellä Raamatun kohtaan, jossa Jeesus sanoo: ”Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi”. – Ajattelen esimerkiksi sitä, miten vuosikymmenien mittaan homoseksuaaliset ihmiset on työnnetty näkyvistä ja ulkopuolisuuteen yhteiskunnassa ja kirkossa sairauteen, rikokseen tai erityiseen syntisyyteen vedoten. Silmässä on ollut hirsi; ei ole nähty, ei ole ymmärretty. Se on julma osa suomalaista kertomusta, myös kirkon kertomusta, Mäkinen sanoi. – En tiedä, onko meillä vieläkään oikein rohkeutta katsoa tätä historiaa avoimesti. Sen perillisiä olemme kaikki, tavalla tai toisella tämä hirsi vaikuttaa yhä. Julmuus hiipii asennemaailmaan Arkkipiispa Mäkisen mukaan julmuus esimerkiksi seksuaalivähemmistöjä kohtaan on nyt hienovaraisempaa kuin aiemmin. – Se hiipii asennemaailmaan, tapaan puhua ”niistä” ja ”niiden oikeuksista” kirkossa ja yhteiskunnassa. Se on vaikeutta käsitellä, ohi katsomista, torjuntaa, suoranaista tuomitsemista ja vaikenemista. Ei kovuus muuksi muutu, vaikka se olisi näkymätöntä tai sitä perusteltaisiin uskonnollisesti, perinteellä tai luonnonmukaisuudella tai vaikka se peitettäisiin ylhäältä katsovaan suvaitsemiseen. Aina hirsi silmässä estää näkemästä ihmistä. Sitä ei muuteta lainsäädännöllä. Mäkinen osoitti puheessaan myötätuntoa homoseksuaaleille, jotka joutuvat elämään epävarmuuden alla. – Omassa silmässä hirttä ei huomaa. Mutta se, joka nähdään tällaisen hirren vääristämin silmin, tuntee sen kyllä: oman olemassaolonsa epävarmuutena, jatkuvana kysymyksenä siitä, olenko täällä hyväksytty. http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/arkkipiispa-pyysi-anteeksi-seksuaalivahemmistoilta/3525414 |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43233 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10434 Luotu: 09.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
718 Luotu: 14.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1086 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
631 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
133 Luotu: 16.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
97 Luotu: 18.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
97 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
92 Luotu: 15.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
107 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
659 Luotu: 06.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
40 Luotu: 18.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
683 Luotu: 04.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2767 Luotu: 08.04.2024
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1708 Luotu: 01.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20805 Luotu: 20.03.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
58 Luotu: 12.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
171 Luotu: 30.05.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2081 Luotu: 22.03.2025