Kannabis lailliseksi

Ari Heinonen
Hartola

/ #1011 Narsistien luonnevikaa

07.12.2008 22:58

Jos oman ja toisten pään sekottaminen ja tärvely on maailmassa tärkeintä, niin silloin on omassa päässä vikaa. Kukaan terve henkilö ei huumeilla ja päihteilläkään sekoilua tarvitse. Alkoholiakin voi käyttää kohtuudella ilman haittoja. Mutta esim. kannabis tai tupakka eivät todellakaan ole suositeltavia, etenkään poltettuna.

Erityisen törkeää on nuorille ja lapsille suunnattu huumeiden ja päihteiden mainostaminen ja ihannointi (täälläkin). Adressejakin käy luomassa ja allekirjoittamassa myös lapsia. Hollannin pedofiilipouolueellahan olikin tavoitteenaan myös laillistaa lastenkin huumeiden käyttöä ja kovempien huumeiden laillistaminen vanhemmille. Pedofiilien argumentointikikkailukin kulkee samojen kaavojen mukaan. Mm. vetoamalla "haittojen, kustannusten tai rikollisuuden vähenemiseen".

Tällaiset adressit ovat yhtä turhia kuin pedofilian laillistamisenkin vaatiminen, vedoten valtion kustannussäästöihin tai rikollisuuden vähenemiseen yms. potaskaan.

Se että jokin sallittu päihde on haitallinen (tai vaikka haitallisempi), ei todellakaan ole peruste vaatia lisää haitallisia päihteitä! Ja jos väittäjä olisi ollut oikeasti tosissaan niin hän olisi silloin ehdottanut perusteluissaan jonkin vahingollisemman päihteen kieltämistä. Ei todellakaan huumekuskeja lisää! Juopoissa on riesaa tarpeeksi. Kyllä se ratissa tupakointikin tutkitusti heikentää ajosuorituskykyä, mutta ei tee kannabiksesta turvallisempaa.

Enkä todellakaan halua tupakankäryjen lisäksi kannabiskäryjä riesaksi ja lisäilmansaasteiksi parvekkeille, kauppojen edustoille, hiekkalaatikoille, koulujen nurkille, kirjastojen edustoille, bussipysäkeille, ravintolajonoihin jne.

VAROVAISUUSPERIAATE on sitä että turvallisuus pitää todistaa, eikä huutoäänestää! Varsinkin jos on kyse maailman vähiten tärkeistä asioista hyvinvoinnille. Ruokaakin kielletään vähäisempienkin riskien ja myrkkymäärien vuoksi, vaikka syöminen ja ravinto ovat paljon välttämättömämpää kuin huumehörhöily ja sekoilu.

Lääkkeitä käytetään sairauksien hoitoon (lääkärin ohjeen/reseptin mukaan). Lääkkeiden väärinkäyttökin on huumausainerikos. Siksi kannabikseen pohjautuva lääketieteellinen hoito ei ole tämän adressin piirissä. Hyvä etteivät huumeilijat samantien laittaneet vapautusjulistukseensa kaikkia muitakin huumaavia reseptilääkkeitä. Tyhmempikin näkee "rivien väleistä" että huumeileminen on todellinen syy vapautusintoiluun, ei sairaiden potilaiden kärsimysten lievittäminen. Muutoinhan olisi myös keskitytty vaatimaan vain kannabiksen tehoaineiden käytön lääkinnällistä laillistamista, eikä sekalaista polttelua jossa vapautuu muitakin savumyrkkyjä sivullisten vahingoksi.

Näillä huumehörhöilijöillä on myös tapana sabotoida muidenkin kansalaisaktiivisuutta harjoittavien selväpäisempoien maailmanparantaja kansalaisten yhteisötoimintaa, änkemällä huumeidenvapautusintoineen joka rakoon. Hyvä etteivät jo ompelukerhoihin ole tyrkyllä "hamppunarua" syöttämään ja "marimekkoa" tekemään.

Maailma ei todellakaan parane sekopäisellä todellisuuden ja ongelmien pakenemisella, päin vastoin. Huumeita on käytetty jopa sotilaallisesti sotilaiden tappamiskyvyn parantamiseen. (YLE TV1 Ulkolinja/"Lentäjät pilvessä").

Sairas välinpitämättömyys "suvaitsevaisuutena" mainostettuna on henkistä myrkkyä mm. arvomaailmalle ja yhteisöllisyydelle. Itsensä tai muiden järjettömän vahingoittamisen ihannointi ja mainostaminen ovat tehokas tapa mainostaa välinpitämättömyyttä ja sairasta arvomaailmaa jolla saadaan myös sen mukaisia seurauksia (Jokela, Kauhajoki). Tämä koskee kaikkea turhaa ja vahingollista toimintaa. Huumeilijat sen kun sekoilevat narsistisesti pilvilinnoissaan kun muut kärsivät. Selväpäisenä voisi nähdä vähän paremmin kaverin ahdingonkin, ennen kuin on liian myöhäistä.

Laillistamisella ei haitallisuus vähene, kuten ei ole vähentynyt alkoholin tai tupakankaan haitallisuus. Murhia, raiskauksia ja pedofiliaakin tapahtuu vaikka nekin ovat kiellettyjä. Rikollisuuden olemassaolo ei todellakaan ole peruste laillistamiselle. Huumeilla ja päihteillä on rikollisuutta pahentava vaikutus edellä mainituissakin rikoksissa. Huumeet ja päihteet pahentavat rikollisuudenkin taustoilla olevia ongelmia (asunnottomuus, köyhyys, työttömyys, ympäristöongelmat, väkivalta, laiminlyönnit, epäoikeudenmukaisuus, syrjintä, rasismi jne.) kun niihin ei enää puututa tarpeeksi (todellisuuspakoilun seurauksena).