Mopot 60km/h
Petri Saul Helsinki |
/ #38414.12.2008 23:11"kaikilla ei ole varaa A1-korttiin, joka maksaa 15 kertaa enemmän kuin mopokortti. Kyllä se 700-1000 € hyvin äkkiä löytää muutakin käyttöä. Lisäksi itse kevarikin maksaa vaan niin pirusti, ettei ihan joka sällillä ole siihen varaa." Minulla taisi maksaa a-kortti jossain vajaan 700e paikkeilla, ja ajoin melkein tuplamäärän ajokertoja vaadittuun verrattuna (ei aiempaa ajokokemusta joten käsittelytreenissä meni hetki ennenkuin uskalsi stadin ruuhkiin lähteä taituroimaan ;) ) Kuvittelisin kevarikortin olevan halvempi, mutta en ole varma. Vaikka A1-kortti olisi lähes samanhintainen a-kortin kanssa, niin tällä ei ole juuri merkitystä, ainakaan jos aikoo hankkia a-kortin heti kun mahdollista, sillä A1-kortin saa "päivitettyä" a-kortiksi poliisiasemalla, kustantaen käsittääkseni vain jokusen kympin lupamaksun. Kalliimpaahan se tietysti on kuin mopokortti, mutta vuoden odotuksella ja hieman suuremmalla satsauksella saa alleen jo moottoritiekelpoisen vehkeen, josta voi lisäksi pari vuotta myöhemmin nykästä kuristukset laillisesti pois ja saada vielä lisää tehoa, sen sijaan että tarvitsisi uutta peliä alkaa hankkimaan. Henkilökohtaisesti en mopoja ymmärrä, "aloittelijapyörä" tilanteessa jossa kohta saa jo "oikean" pyörän... (tämä ei ole tarkoitettu kuittailuksi mopoilijoille, vain oma mielipiteeni :) ) Ennemmin kannattaisin mopokortin ikärajan laskemista vuodella ja nopeuksien pitämistä ennallaan, tai ehkä nostamista korkeintaan 55 kilometriin tunnissa niin pysyisivät taajamassa liikenteen mukana. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Mopot 60km/h" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1943 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18062 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
895 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1146 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1305 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
553 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
456 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
637 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
289 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1794 Luotu: 04.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
462 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
758 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12793 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6376 Luotu: 29.11.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1028 Luotu: 04.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
689 Luotu: 27.04.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
602 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1455 Luotu: 29.04.2024
Nuorten hätätila!
1472 Luotu: 16.02.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.