Siuntion motocrosstoiminnan jatkamisen puolesta
melkein eläkkeellä |
/ #31 Re: Re: faktat pielessä04.10.2014 06:43#27: Tommi Parviainen - Re: faktat pielessä Huomenta, Eikös ympäristolautakunnan elokuisessa pöytäkirjassakin ole otettu aika selvästi kantaa teidän jatko pyyntöönne. Lainaukset pöytäkirjasta. "Siuntion kunnan tekninen lautakunta on päättänyt 30.8.2011 § 71 tehdä sopimuksen Palonummen alueen hiekkakuoppien käytöstä Siuntion moottorikerho ry:n kanssa 1.9.2011 – 31.10.2014 väliseksi ajaksi. Tekninen lautakunta on päättänyt 5.3.2013, että voimassa olevalle sopimukselle ei tehdä jatkoa sen päätyttyä vuoden 2014 lopulla." "Päätös:Radalla tulee olla ympäristölupa, jota tällä hetkellä ei ole. Ympäristön kannalta paras ratkaisu olisi siirtää rata nykyistä parempaan paikkaan ja siirtyä käyttämään sähköisiä moottoripyöriä" Tämä mainintasi että välimaastosta on harvennettu puita ei taida pitää paikkaansa. Koko palonummi 2 alue on harvennettu (hakattu) tonttien osalta täysin. Näin ainakin itse totesin kun tuolla alueella ulkoilin. Näinollen mielestäni mikään lautakunta ei voi päättää ympäristöluvan myöntämistä vanhoilla mittauksilla, etenkään kun uusi kaavoitettu asuinalue on jo olemassa ja sinnekin on jo rakennettu ja muutettu asumaan. Tämä vääntö radasta on kestänyt aivan liian kauan, ja nyt kun kunta on ottanut kannan että se ei jatka sopimusta, on mielestäni muiden kuntalaisten kannalta asiatonta että yritetään vääntää vielä lisää aikaa. Millä perusteella kunta voisi tämän mielestäsi vielä kääntää niin että se olisi toiminnassaan johdonmukainen eikä rikkoisi mitään sääntöjä tai lakeja, tai aiheuttaisi melusta valittaneille asukkaille lisää murhetta. Kuntahan on itse kaavoittanut ja myynyt asuinalueet, ja ironista kyllä mainostaa sivuillaankin rauhallista asuinaluetta.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haljastennokkaa ei saa myydä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1237 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3385 Luotu: 27.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1692 Luotu: 22.03.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
348 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
237 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20397 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
363 Luotu: 17.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1456 Luotu: 10.12.2024
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68597 Luotu: 15.02.2024
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
254 Luotu: 17.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11303 Luotu: 03.02.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2486 Luotu: 15.07.2023
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
13 Luotu: 29.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
753 Luotu: 10.03.2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
328 Luotu: 06.03.2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
1239 Luotu: 19.01.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
255 Luotu: 13.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1836 Luotu: 10.04.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
506 Luotu: 01.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
646 Luotu: 13.03.2025