Median lopetettava vääristelty Israelin vastainen uutisointi
Vieras |
/ #346 Re: Epäraamatullisesti toteutettu adressi:10.11.2014 22:29#345: Oikea asia väärällä menolla: - Epäraamatullisesti toteutettu adressi: Ollaan hieman ohi tämän adressin aiheen, mutta sallittakoon tämän kerran! Mies rakastakoon vaimoansa- (Ef 5:25,33) Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, 33. Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä.
- (Kol 3:19) Miehet, rakastakaa vaimojanne, älkääkä olko heitä kohtaan katkerat.
Ensimmäinen perusasia on rakkaus. Miehen tulisi rakastaa vaimoaan, niin kuin Kristuskin rakasti seurakuntaa, kuten yllä olevassa jakeessa osoitetaan. Käytännössä se merkitsee sitä, että miehen tulee rakastaa vaimoaan joka tilanteessa ja ilman ehtoja. Hänen tulee hyväksyä vaimonsa silloinkin, kun tämä ei täytä hänen odotuksiaan tai kun tämä on puutteellinen. Samoin hänen tulee arvostaa nalkuttavaa, laiskaa ja hankalaa vaimoa; aivan kuten vaimon tulisi kunnioittaa yhtä vaikeaa miestä. On kyllä totta, että tällainen ilman ehtoja tapahtuva välittäminen voi olla vaikeaa, mutta juuri siihen tulee avuksi Jumalan Pyhä henki. Hän voi vaikuttaa ihmisessä sen, mihin hän ei muuten pystyisi tai mihin hänellä ei muuten ole halua:
- (Room 5:5) mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu. Mies vaimon päänä
- (1 Kor 11:3) Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.
- (Ef 5:23) sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja.
Kun on kyseessä miehen asema vaimon päänä perheessä, johon yllä olevat jakeet viittaavat, kuuluu se Jumalan säätämään järjestykseen, joka on ollut voimassa jo luomisesta asti. Jos tästä järjestyksestä poiketaan, on se aina vääristymä eikä ole Jumalan tahto. Kuitenkin jokaisen miehen on hyvä ottaa huomioon pari asiaa, jotka liittyvät alueeseen ja omaan käyttäytymiseen. Nämä asiat ovat:
Ei diktaattorina olemista. Ensinnäkin sinun on hyvä huomata, että vaimon päänä oleminen ei tarkoita diktaattorina olemista, pakkovallan käyttöä tai että komentelet vaimoasi. (On kyllä totta, että monet miehet ovat kiusoitellen testanneet vaimoaan ja vaatineet alamaisuutta, mutta tämä ei ole oikein. Ainut kohta, jonka he muistavat Raamatusta, saattaa olla juuri se, että vaimon tulee olla miehelleen alamainen.) Sillä vaimo ei tarvitse mitään edellisenkaltaista, vaan hän haluaa, että mies kulkisi hänen edellään ja tekisi päätöksensä hyvänä johtajana - sellaisena, joka ajattelee seuraajiaan - ei diktaattorina. Tässä asiassa on suuri ero. Sinun ensisijainen tehtäväsi miehenä ei ole saada vaimoasi tottelemaan - hän voi yhä valita kapinallisuuden - ja pitää hänelle puheita alamaisuudesta, vaan sinun tulee ajatella hänen parastaan ja välittää hänestä - johon varmasti kuuluu sekin, että mies kyselee vaimonsa mielipiteitä ja neuvoa eri asioihin ja tekee päätöksensä vasta sitten. Vaimon ensisijainen tehtävä on kyllä alamaisuus miehelleen, mutta miehen tehtävänä on rakastaa puolisoaan.
Jumalan tahto. Toinen huomioitava asia jokaiselle miehelle on, että kun Kristus on miehen pää (1 Kor 11:3), niin tulee miehen ensisijaisesti etsiä hänen ja Jumalan tahtoa oman elämänsä varalle. Mies on toisen vallan alainen (Matt 8:9) ja hänen tulisi siksi yrittää päästä selville Jumalan tahdosta ja hänen johdatuksestaan sekä suunnitelmastaan elämän varalle. Käytännön arkielämän kannalta se johtaa varmasti siihen, että mies joutuu usein valitsemaan oman tahtonsa ja mukavuutensa sekä Jumalan tahdon välillä, aivan kuten Jeesuskin joutui valitsemaan oman tahtonsa ja Isän tahdon välillä (Matt 26:39). Tähän asiaan, joka voi olla meille kaikkein vaikein, viittaavat hyvin seuraavat jakeet:
- (Matt 6:9,10) Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi; 10. tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;
- (Room 12:2) Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10250 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40831 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
886 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
609 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
550 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
636 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
116 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
93 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
77 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
51 Luotu: 12.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
813 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20788 Luotu: 20.03.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
797 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2753 Luotu: 08.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
955 Luotu: 08.03.2024