Adressi Tasa-arvoista avioliittolakia vastaan!
Hurahuhhahhei |
/ #40 pojat on poikia ja tytöt tekee toisia03.12.2014 20:03Nyt miehet hyvät pitäkää puolenne, ettei naiset karkaa toisten naisten matkaan. Sanonta kuuluu. että naista ymmärtää parhaiten toinen nainen. Tämä on mennyt valitettavasti niin pitkälle, että mieheltä näyttävät karskin näköiset naiset ovat kovaa huutoa..eikä millään muotoa voi mainostaa heidän olevan edes komeita. Liekö herkkyyden kaipuu ajanut naiset tähän. Torilla tavannut väkikin näkyi suurimmaksi osaksi olleen lävistettyä vihreää, ehkä juuri niitä jotka eivät kelpaakaan vastakkaiselle sukupuolelle. Vaan eipä sillä, Pekka Haavistoa minä arvostan, komea, asiallinen ja siisti mies. Myös hänen puolisonsa Antonio on vallan miellyttävän oloinen. Ei minulla mitään myöskään Teuvo Lomania ja hänen Nikoansakaan vastaan ole, mutta hehän ovatkin julkkiksia eivätkä tavallisia rivikansalaisia. Eivät ole homoudellaan itseään arvottaneet vaan muilla meriiteillä. Jotkut tavalliset pulliaiset sen sijaan taistelevat kiihkomielisesti homouden puolesta ja tuntuvat pitävän itseään parempina ihmisinä kuin perinteitä kunnioittavat. Kuulostaa muuten todella irvokkaalta kun nainen sanoo olevansa vaimonsa kanssa liikenteessä. Sanookohan mies samoin omasta miespuolisesta siipastaan? On vaikea ymmärtää mikä maailmaan on mennyt. Vihkipallillakin seisoo kaksi morsianta aivan kuin pienten tyttöjen riidassa hääleikeissä.. ja ehkä kaksi miespuolista neitiä vierekkäin. Oujee! Karmea tulevaisuuden kuva. Ja sitten alkaa poikien kotileikki kun saavat viehkeän tyttövauvan hoidettavakseen. Huh huh. Ja voi hyvää päivää sitä muinoista lesboristeilyä, jolle vahingossa perheeni kanssa jouduin.. sitä julistavaa parijonossa käsikädessä kulkemista, pääasiassa rakastavaiset olivat lihavia, kaljuja ja lävistettyjä.. ehkä he halusivat ollakin miehiä, tiedä häntä. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1283 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3429 Luotu: 27.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1696 Luotu: 22.03.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
387 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
298 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20410 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
369 Luotu: 17.02.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68599 Luotu: 15.02.2024
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1460 Luotu: 10.12.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
537 Luotu: 01.04.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
256 Luotu: 17.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11307 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
653 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2487 Luotu: 15.07.2023
Haljastennokkaa ei saa myydä
331 Luotu: 06.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus lohen puolesta
116 Luotu: 12.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
754 Luotu: 10.03.2025