Adressi Tasa-arvoista avioliittolakia vastaan!

#143: -  

Sateenkaaren värit

Siinä suuressa kaupungissa, missä keisari asui, vietettiin iloistaelämää, ja sinne tuli joka päivä paljon vieraita. Kerran kaupunkiin ilmestyi kaksi petkuttajaa. He olivat olevinaan kankureita ja kehuivat kutovansa maailman ihaninta kangasta. Sekä värit että malli olivat harvinaisen kauniit, ja lisäksi oli vaatteissa, jotka tästä kankaasta valmistettiin, kummallinen taika: ihminen, joka oli kykenemätön hoitamaan virkaansa tai mahdottoman typerä, ei saattanut ensinkään nähdä niitä.

Kudottakoon minulle siitä kankaasta kiireen kaupalla! Ja hän antoi petkuttajille hyvät rahat, jotta he ryhtyisivät työhönsä.

He pysäyttivätkin kahdet kangaspuut ja olivat tekevinään työtä, vaikka heillä ei ollut kangaspuissaan loimia eikä kuteita. Häikäilemättä he vaativat hienointa silkkiä ja kalleinta kultaa, mutta pistivät kaiken omiin taskuihinsa ja hosuivat tyhjien kangaspuidensa ääressä myöhään yöhön asti.

Koko kaupunki tiesi, miten merkillinen taika kankaaseen liittyi, ja jokaisen teki mieli nähdä, kuinka typerä hänen naapurinsa oli.

Vanha kelpo ministeri meni saliin, missä petkuttajat istuivat tyhjien kangaspuittensa ääressä. Taivas varjelkoon! - ajatteli vanha ministeri ja avasi silmänsä selkosen selälleen. Minähän en näe mitään! Mutta sitä hän ei sanonut ääneen.

Voi, se on kaunista! Aivan erinomaisen kaunista! sanoi vanha ministeri tirkistellen silmälasiensa takaa. Tämä malli ja nämä värit! Niin, kyllä minä sanon keisarille, että kangas miellyttää minua kovasti.

Petkuttajat vaativat yhä enemmän rahaa, silkkiä ja kultaa. Niitä tarvittiin muka kankaaseen. Mutta he pistivät kaiken omiin taskuihinsa. Kankaaseen ei tullut ainoatakaan lankaa, mutta miehet kutoa helskyttivät tyhjää minkä ehtivät. Pian keisari lähetti toisen kelpo virkamiehen katsomaan. Hänen kävi samallatavalla kuin ministerin: hän katseli katselemistaan, mutta eihän hän nähnyt mitään, koska ei ollut muuta nähtävää kuin tyhjät kangas puut.

Kaupungissa ei enää muusta puhuttu kuin tuosta kauniista kankaasta. Hyvänen aika, kuinka ne sopiavat hyvin. Tuo leikkaus on ihastuttava! kuuluu kuin yhdestä suusta. - Mikä malli! Mitkä värit

Ja keisari asteli asteli juhlakulkueessa kauniin kunniakatoksen alla, ja kaikki ihmiset kaduilla ja ikkunoissa sanoivat: - Herranen aika, kuinka koreat keisarin uudet vaatteet ovat!

- Mutta eihän hänellä ole vaatteita ensinkään! sanoin pieni lapsi. Herranen aika, kuulkaa nyt, mitä tuo viaton lapsi sanoo! virkkoi lapsen isä, ja sanoja kuiskattiin suusta suuhun. - Hänellä ei ole vaatteita ensinkään! huusi vihdoin koko kansa. Keisarin selkää karmi, sillä hänestäkin kansa oli oikeassa, mutta hän ajatteli:- Kyllä minun täytyy kestää tämä loppuun asti. Ja hän ojentui entistä ylpeämmäksi ja kamariherrat kantoivat laahusta, jota ei ollut ensinkään.

H.C.Andersen