Totuus esiin - Mihin hävisi hyvinvointivaltio
Kristiina |
/ #6604.03.2015 14:57Tässä blogi jokusen vuoden takaa. Kannattaa lukea ajatuksen kanssa ja miettiä sitten, kuinka röyhkeitä ovat meidän puolueemme, kun ne tälläisiin tapahtumiin osallisina edelleen kehtaavat olla hakemassa meiltä mandaattia seuraavalle nelivuotiskaudelle. Meidän päättäjillämme on ollut yli 20 vuotta aikaa lähteä korjaamaan ja selvittämään tätä Suomen historian suurinta oikeusmurhaa, eikä yksikään eduskunta tähän mennessä ole sormeaankaan nostanut. 1993 säädetty laki, joka teki velallisista vapaata riistaa häikäilemättömille pankeille, on käsittääkseni edelleen voimassa (korjatkaa jos olen väärässä, olisin sitä hyvin mielelläni). Minkälainen kansanedustuslaitos voi hyväksyä lain, jonka mukaan velkojan ei tarvitse haastehakemukseensa liittää alkuperäistä saamistodistetta eli velkakirjaa, eikä edes sen kopiota? Jokainen ymmärtää, mitä tälläinen laki merkitsee velallisten oikeusturvalle. Jokainen, paitsi ilmeisesti meidän kansanedustajaamme Ahon hallitukseessa -ja kaikki heidän seuraajansa siitä eteenpäin. http://ilkkakakko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/84064 Lamavelallisten myynti velkaorjiksi Norjaan Katkelma: Sitten alkoi kansallinen pesänjako, perustettiin roskapankki Arsenal ja häikäilemätön yrittäjien omaisuuden realisointi alkoi. Omaisuuserät vaihtoivat omistajaa usein reilusti alle käyvän hinnan, yrittäjien keskinäinen riippuvuus johti siihen, että myös terveitä yrityksiä kaatui likviditeettikonkursseissa ja monet lainoja taanneet ystävät ja sukulaiset joutuivat maksumiehiksi. Tätä jatkui 1991 -95… |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haljastennokkaa ei saa myydä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3739 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
401 Luotu: 04.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1460 Luotu: 01.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
437 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1836 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
380 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
141 Luotu: 29.04.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20461 Luotu: 20.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1540 Luotu: 10.12.2024
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
79 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1870 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
560 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11350 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
687 Luotu: 13.03.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
599 Luotu: 01.03.2023
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2512 Luotu: 15.07.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
27 Luotu: 08.05.2025
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
497 Luotu: 09.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025