Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
Piu |
/ #20802.06.2015 13:47Allekirjoitin tämän, vaikka itse en saa asumistukea puolison tulojen takia. Kuntoutustuestani maksan ensin sen n. 300e/kk vuokrasta omaa puolikastani, sitten päälle sähkölaskusta osa, pieni kottikärryllinen lääkkeitä (kolmeen eri diagnoosiin) ja muutamat pakolliset laskut (jotka nyt jo on vedetty minimiin, ei lehtitilauksia eikä muutakaan ylimääräistä) ja tähän maksettavien listaan tulee vielä yksi velka, jonka nyt hoidan pois vaikka se tulee taloudellisesti vetämään entistä tiukemmalle. Ei siinäkään summa montaa sataa ole, mutta kun se pitää neljässä erässä maksaa pois. Kaikkien noiden jälkeen tuosta vähän yli 700e/kk kuntoutustuesta jää n. 250e/kk, millä sitten pitää koko kuukausi pärjätä. Ei puhettakaan esim. vaatteiden hankkimisesta, viimeisen pakon edessä jonkun ostan. Ja ei, sossuun on turha edes mennä naamaansa näyttämään, nauravat sieltä ulos puolison tulojen takia. Suuri epäkohta siinäkin että niiden takia minä en saa mitään, vaikka ne on hänen palkkatulojaan, hänen rahojaan, ei minun tai meidän. Ja minä en tosiaan siihen lähde, että olisin kokonaan elätettävänä. Ja sekin vielä estäisi sieltä mitään saamasta, kun menee tuo juuri yli sen rajan että mitään en saisi vaikka yksin asuisin (olin pitkällä sairaslomalla yksin asuessani, sillon sai vähän sossusta kun jaksoi tapella, mutta se oikeus loppui sitten heti kun kuntoutustuki myönnettiin). Jonkunlaista kohtuullisuutta pitäisi näihin touhuihin saada ylipäätään, eikä vaan meiltä jo oikeasti pienellä rahalla kitkuttelevilta viedä lisää pois. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51014 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
393 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
170 Luotu: 09.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
70 Luotu: 12.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1064 Luotu: 25.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
218 Luotu: 23.06.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
40 Luotu: 07.08.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
339 Luotu: 29.07.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
856 Luotu: 10.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
310 Luotu: 07.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
239 Luotu: 29.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11072 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
932 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
129 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022