Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle


Vieras

/ #580

16.06.2015 09:22

Ei ole järkeä leikata mitään pientä eläkettä saavien asumistuesta tai muista välttämättömistä eduista esim hoitotuesta. Jos yhtä tukea leikataan, niin mummu tai pappa joutuu sitten vaan seuraavan luukun eli sossun asiakkaaksi ja rahaa palaa lopulta enemmän vaikka mummu tai pappa saisi itse saman rahan tai jopa vähän vähemmän. Mutta kun ei ne sossunkaan ihmiset näitä asioita ilmaiseksi käsittele. Jokaiselle vanhuuseläkeläiselle, joka tarvitsee asumis- ja tai hoitotukea pitäisi Kelassa laskea mikä on hänen todellinen eläkkeentarpeensa ja sen mukaan maksaa kansaneläkettä, ettei tulisi turhia byrokratiakuluja kuten nykyään. eli vaikka kerran vuodessa asumistuen tarkastamisen yhteydessä katsottaisiin sairauden ja muut hoitokulut ja asumiskulut ja sitten laskettaisiin mikä on sellainen kansaneläke pienen työeläkkeen lisäksi, mikä vastaa toimeentulotukiminimiä. Näin ei juoksutettaisi ihmisiä luukulta toiselle eikä maksettaisi turhasta paperinpyörittämisestä kuten nyt tapahtuu. Yksi tuki vähenee ja toimeentulotukiluukulle tulee lisää asiakkaita. Näistä vanhuksista olisi hyvä aloittaa tämä järkeistäminen. Hehän eivät enää ole millään tempulla työllistettävissä. Heidän krooniset sairautensa eivät enää parane vaan pahenevat hitaasti mutta varmasti. Olisi hyvä ja halpa askel parantaa vanhusten hoitoa ja taloutta. Kun taistelu byrokratian kanssa olisi helpompaa myös eläkeikää lähestyvät ja kremppaiset mutta vielä työssä sinnittelevät omaisetkin jaksaisivat paremmin auttaa omaisensa hoidossa. Nykysysteemi on niin toivoton, että omainenkin on pian itse hoidettava ja vaara ennenaikaisesta eläköitymisestä on suuri ja todellinen. Säästöä tulisi siis myös tätä kautta, kun omaisten taakkaa helpotettaisiin.