Vesistöjen puolesta - Stop Talvivaara


Vieras

/ #2308

18.06.2015 09:16

Pohjavesiverkosto on ÄitiMaan eli Gaian verisuonisto ja puhdas pohjavesi on sen elämän edellytys.

Ihmisen dna:sta ainakin kolme prosenttia on hyvin vahvasti yhteydessä planeettaamme ja kaikkeen olevaan niin elottomaan kuin elolliseen.

Sen tähden on omituista ja järjen vastaista, että melkein  kaikkialla tällä planeetalla maiden hallitukset tekevät senkaltaisia  päätöksiä, että nämä elämälle tärkeät pohjavesivarannot saastutetaan lopullisesti, VAI MITÄ ? 

Miksi ihmiset tekevät itsetuhoisia päätöksiä ?

Ehkäpä päätöksiä eivät tee edes ihmiset vaan jotkut aivan toisenlaiset oliot.  Ei tässä voi tehdä enää olemassa olevia tosiasioiden perusteella toisenlaisia johtopäätöksiä.  

Negatiivisen energian riivaamiako ovat valtioiden päättäjät  ?