Israelin täytyy elää
Jouni Suonsivu Tampere |
/ #1730.01.2007 09:48"Anteeksi, että sekoitin Jouni Suonsivun addressin kirjoittajaan. Väitätkö vakavasti, että muslimeilla on pyrkimys maailman valloitukseen? Miten ohjusten ja aseiden salakuljetus Palestiinan osalta eroaa Israelin "laillisista" asekaupoista? Yhtä tappavia ne ovat riippumatta myyjästä. Terrorismi on häilyvä käsite, ja näen myös Israelin armeijan harjoittavan sitä. Erityisen törkeää oli isku YK:n rauhanturvaajia vastaan, joissa kuoli mm. Suomalainen rauhanturvaaja. ps. Kuten Sasa Korhonen sanoi,palestinalaisilla on sama oikeus maahansa kuin suomalaisilla Suomeen. Ei muilla ulkopuolisilla tahoilla ole oikeutta julistaa toisen maan alueita muille kuuluviksi." Väitän kyllä ja kehotan sinua tutustumaan islamin perusteisiin ymmärtääksesi tämän. Muslimien osuus väestöstä lisääntyy nopeasti melkein kaikissa EU:n jäsenvaltioissa, joten jo siksikin jokaisen on hyvä tietää, mitä islam sisältää. Poliittiseen islamiin eli islamismiin erityisesti on syytä tutustua. Ellet ole seurannut, kerron sinulle, että Thaimaan etelässä muslimit pyrkivät luomaan oman valtionsa, ja samoin Filippiineillä, jossa muslimit ovat vähemmistö, he haluavat itsenäisen islamilaisen valtion Mindanaon saarelle. Nuo Aasian valtiot eivät ole poikkeuksia. Sudanissa valtaa pitävät arabimuslimit ovat vähemmistö, mustat (kristittyjä ja animisteja, lukuisia kansoja ja kieliä) ovat kansanmurhan kohteena, ja niin varsinkin Darfurissa. Turkki hävitti varsin tehokkaasti kansanmurhalla noin 90 vuotta sitten armenialaiset, kreikkalaiset ja assyrialaiset vähemmistönsä. Islam ei ole niinkään kinnostunut ihmisistä kuin maa-alueiden hallinnasta. Oli ristiretkiaika, mutta puolikuun retket alkoivat Muhammadin jälkeen ja jatkuvat yhä, ja islam leviää - joko hyvällä tai pahalla. Ainoat joita kutsuttiin palestiinalaisiksi Britannian mandaatin aikana vielä, olivat juutalaiset. Arabit eivät suostuneet siihen nimitykseen. Arabiliitto perusti Kairossa 1964 PLO:n (jolloin muuten Jordania ja Egypti miehittivät Juudeaa ja Samariaa sekä Gazaa eikä ns. palestiinalaiskysymystä ollut, ei pyrkimystä oman valtion muodostamiseen, Jerusalem ei ollut arabeista kiinnostava kaupunki, mutta arabiterrorismi juutalaisia vastaan jatkui, kuten se oli jatkunut 1920-luvulta). Tuon maan hallitsijat ovat vaihtuneet tiheään vuosisatojen aikana, ja sitä ei mitenkään historialle oikeutta tehden voi kutsua palestiinalaisarabien maaksi, Sasa Korhosen oletus "arabien omasta maasta" koostuu asenteesta ja tietämättömyydestä. Aluetta hallitsi Turkki 1500-luvulta vuoteen 1917 ja sitten Britannia vuoteen 1947. Israelia ympäröivät Syyria, Jordania ja Egypti yrittivät kuuden päivän sodassa 1967 tuhota Israelin ja menettivät laittomasti miehittämiään (sillä kansainvälinen yhteisö ei tunnustanut niiden miehitystä) alueita, Jordania Juudean ja Samarian (eli ns. Länsirannan) ja Egypti Gazan. Siitä alkaen nuo alueet, siis Gaza, Juudea ja Samaria ovat kiistanalaiset päätöslauselma 242:n perusteella, kunnes niistä sovitaan kahdenvälisissä neuvotteluissa. Viimeinen laillinen Gazan, Juudean ja Samarian hallitsija oli Britannia, sitä ennen vuosisatoja Turkki. Ei ole eikä ole ollut arabihallintoa kuin keskiajalla, mutta sieltä löytyvät myös ristiretkihallitsijat, sitä ennen roomalaiset - ja kun ketjua jatketaan päädytäänkin takaisin juutalaisiin hallitsijoihin ja Israeliin. Terrorismista: sitä on ehdoin tahdoin siviilien vahingoittaminen vaikkapa summittaisella ohjusten ampumisella ja itsemurhaterrorilla, piiloutuminen ja ammuskelu siviiliväestön suojista. Israel ei toimi niin, Fatahin al-Aqsan prikaatit, Hamas, islamilainen Jihad jne sen sijaan tekevät niin. Terroristijärjestö PLO:sta leivottiin Oslon sopimuksella itsehallintoviranomainen PA. PA allekirjoitti sopimuksen ja se tarkoittaa paitis oikeuksia ja valtaa myös velvoitteita, vastuuta ja sitoumuksia. PA:n sopimusvelvoite oli ja on kitkeä laittomat aseelliset ryhmittymät alueeltaan, hajottaa ne ja kerätä niiltä aseet. Vain PA:lla itsehallintoviranomaisena on oikeus niihin (ja vain järjestyksenpitosellaisiin, ei ohjuksiin). PA ei täyttänyt velvoitettaan ja Israelin toimet terroristien etsimisessä ovat sopimuksen mukaan niitä, joita PA:n oli hoidettava - ellet tiennyt, nyt tiedät. PA ei siis toiminut ja niinpä ollaankin päädytty laittomaan tilaan, jolloin yksi terroristijärjestöistä, Hamas on vallassa. YK: Israel vetäytyi 2000 Libanonin etelästä, koska kahden päätöslauselman perusteella ja UNIFIL:in sekä Libanonin armeijan oli riisuttava Hizbollah aseista. No, niin ei tehty, sen sijaan UNIFIL ylläpiti ystävällisiä suhteita terroristijärjestö Hizbollahiin. Järjestö (sala)kuljetti ohjuksia, rahaa ja sotilaskouluttajia itselleen ja tosiasiassa hallitsi Libanonin etelää, ei suinkaan Libanonin armeija, sekä teki kymmeniä ohjushyökkäyksiä Israeliin 2000-2006. Armeija on siksi, että sen tehtävänä on mm. torjua oman alueen ja väestön terrrorisointi. Israel oli liiankin pitkämielinen kehottaessaan vuodesta toiseen UNIFIL:ia ja Libanonin armeijaa tekemään tehtävänsä. Ellet tiennyt, Hizbollahilla oli "toimipisteensä" YK-bunkkerin vieressä (erinomaista suojautumista YK:n turviin) ja se veti Israelin tulen vähän ohi. Täsmäaseetkin teknisinä laitteina ovat häiriöalttiita ja erehtyviä. Ja niin kävi noin valitettavasti. Kiintoisaa on, että et näe mitään kritisoitavaa Hizbollahissa, et YK:ssa, et palestiinalaisarabeissa. Väitteitä ja olettamuksia sekä (ja varsinkin)Korhoselta että Niskaselta. Aikaa ei ole loputtomiin kertoa ja toistaa samoja perusfaktoja. Asenteille en voi mitään, tietämättömyyden voi korjata, mutta viime kädessä se on tehtävä itse, on oltava halu tutkittuun ja perusteltuun tietoon, tätä ei voi antaa ulkopuolelta. Tähän päättyy minun valistus- ja perusteluosuuteni. Jos haluatte tässä aiheessa jatkaa, ottakaa vaikkapa yhteys adressin laatijoihin. Kehotan teitä kumpaakin itsenäiseen ajatteluun ja asioista selvän ottamiseen, perustellusti siis. Tulos on varmasti hyvä. |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Suuri kulttuuriadressi Maamme hallituksen lyhytnäköiset ja suhteettomat leikkaukset uhkaavat perusoikeuksiamme, oikeuttamme kulttuuriin ja hyvinvointiin. Taide ja kulttuuri ovat eri muodoissaan läsnä kaikkialla. Kulttuuria ovat esitykset, kirjastot, museot, näyttelyt ja konsertit, tv-sarjat ja elokuvat, kirjat, tanssi ja laulu. Taiteilijat ovat luoneet myös talomme, huonekalumme, vaatteemme ja muotoilleet arjen esineet tai kulkuvälineet. Taide ja kulttuuri ovat niin monin eri tavoin mukana elä...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Adressi oli avoinna uudelleen ennen kunnallisvaaleja 22.3.-13.4. Ensimmäisen kerran se oli allekirjoitettavissa helmikuussa 5.2.-17.2. Kiitos kaikille allekirjoittajille Heinolan puhtaan luonnon, ympäristön ja harvinaisten luontokohteiden säilymisen puolesta! Mikä tärkeää - asian saama näkyvyys edistää myös monen odottamaa kaivoslain uudistamista. Me allekirjoittaneet toteamme, että Stedle Exploration AB:n Kuusisuon suunnitelmalle kaivostoimintaan ei tule antaa malminetsintälupaa. Suunnitelm...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
#pelastetaanpyöräetu MUISTA VAHVISTAA ALLEKIRJOITUS SÄHKÖPOSTILLA! Hallituksen budjettiesityksessä ehdotetaan työsuhdepyörien veroedun poistamista vuoden 2026 alusta. Tämä muuttaisi merkittävästi nykyistä järjestelmää, joka on Tilastokeskuksen mukaan ollut käytössä jo yli 115 335 suomalaisella. Työsuhdepyöräetu on luotu lainsäädännön kautta, ja yritykset sekä yksityishenkilöt ovat tehneet siihen perustuvia päätöksiä useaksi vuodeksi eteenpäin. Nyt hallitus viestii, että lakiin ei voi luottaa...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Me allekirjoittaneet vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta. Meidän tahtomme on elää, asua ja toimia maaseudulla luonnonrauhassa. Ylöjärven Karhella, Kalliomäen alueella, Ikaalisten Luhalahden rajan tuntumassa, on käynnissä seitsemän tuulivoimalan hanke, jossa jokaisen yksittäisen voimalan korkeus tulisi olemaan 300 m (vrt. Näsinneula 168 m) ja teho 6-9 MW. Hankealueen kokonaispinta-ala on 1500 hehtaaria eli 15 km2 (vrt. Särkänniemi 5 hehtaaria eli 0,05 km2). Tuulivoimaloiden ja...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen Hyvät virkamiehet ja päättäjät, Pyydämme, että Pirkanmaan hyvinvointialue (Pirha) harkitsee tarkoin päätöstään lakkauttaa vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan toukokuun 2025 loppuun mennessä ja peruuttaa tämän päätöksen. Etäpäivätoiminta tabletilla ei riitä turvaamaan vanhusten osallisuutta ja hyvinvointia. Päivätoiminnan merkitys Vanhusten päivätoiminta on tärkeä mahdollisuus osallisuu...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Vantaan kaupunki peruu suunnitellun punaisen asfalttipäällysteisen pyöräbaanan rakentamisen Kahluuniityn halki ja säilyttää tämän ainutlaatuisen luonnonalueen tuleville sukupolville. Kannatamme pyöräilyä ja kestävää liikkumista — mutta emme toimivan viheralueen tuhoamisen, päällekkäisen infrastruktuurin rakentamisen ja paikallisten asukkaiden mielipiteiden sivuuttamisen kustannuksella. 🌿 Harvinainen ja arvokas niittyalue Kahluuniitty on yksi Vantaan viimeisis...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Nurmijärven kunta ei myy Märkiön leirikeskusta, vaan säilyttää sen kunnallisessa omistuksessa, kuntalaisten ja erityisesti lasten, nuorten sekä yhdistysten käytössä. Märkiö on ollut osa Nurmijärven elävää yhteisöä jo vuodesta 1988. Se on paikka, jossa nuoret kasvavat, opitaan yhteisöllisyyttä, koetaan luonnonrauhaa ja rakennetaan muistoja. Se on myös tärkeä tukipilari yhdistys- ja koulutoiminnalle. Ymmärrämme, että taloudelliset päätökset ovat vaikeita. Mutta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kanta-Hämeen alueella toimiva hyvinvointialue OmaHäme on kaavaillut Forssan sairaalan vuodeosastojen sekä poliklinikoiden sulkuja, sekä siirtoa Hämeenlinnan Assi-sairaalaan. Me vaadimme Forssan sairaalan palveluiden pysymistä nykyisellä tasolla. Forssan sairaala palvelee Lounais-Hämeen alueella noin 50 000 asukasta. Se on mahdollistanut usealle seutukuntalaiselle palvelut lähialueella. Sen lisäksi Forssan sairaala toimii työllistäjänä Forssan seudulla. Palveluiden siirtäminen Hämeenlinna...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Eduskunnassa on leikattu mielenterveyspalveluista ja se näkyy esimerkiksi hoitoon pääsyssä sekä lääkäreiden ja psykologien määrässä. Parhaimmillaan hoidon piiriin pääsy kestää jopa puolesta vuodesta vuoteen. On paljon tapauksia, kun hoidonpiiriin hakeva ei ole saanut nopeammin apua ja on päätynyt jopa itsemurhaan. Jonotusaika on liian pitkä, johon täytyy tulla muutos! Jos apua ei saa ajoissa mielenterveys vaikeutuu ja pitkittyy. Myöskin hoito tulee olemaan vaikeampaa. THL tilastojen mukaan Tammi...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille! Matkailu tuo satojen miljoonien tulot Rovaniemelle ja sesongin majoituskapasiteetista suuri osa on asuntoja. Jos matkailijoiden yöpyminen asunnoissa kielletään, Rovaniemi menettää ainakin kolmanneksen matkailijoista, matkailun työpaikoista ja matkailun verotuloista. Kaupungille se tarkoittaa miljoonien eurojen säästötarvetta ja valtakunnallisissa tilastoissa näkyvää heikennystä työllisyyteen. Me rovaniemeläiset palkansaajat, yrittäjät, opiskelija...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Vantaan kaupunki hakee Eräkujalle Louhelan päiväkodin tontin laajentamista rakentaakseen uuden jättikokoisen päiväkodin. Kaavaehdotuksessa päiväkoti tulisi puolittamaan nykyisen Louhipuiston. Jäljelle jäävään puoliskoon on kaupungin aiemmissa suunnitelmissa rakentaa aidattu leikkipaikka, joten koko puisto on käytännössä katoamassa. Louhelan taloyhtiöillä on pihoillaan omat leikkipaikkansa, joten leikkipaikka ei tulisi niinkään alueen asukkaiden, vaan muualla asuvien tarpeisiin. Alueen asukkaat...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Me allekirjoittaneet toteamme, että Ylöjärven Kurun Patakorven tuulivoimalahanke ei sovellu tuulivoimarakentamiseen. Ylöjärven kaupungin tulee tehdä kielteinen päätös Patakorven tuulivoimarakentamisen osalta ja Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston tulee poistaa kyseinen alue vaihemaakuntakaavasta (Elonkirjo ja energia) soveltumattomana tuulivoimarakentamiselle. Ylöjärven kaupunginhallitus on 15.5.2023 päätöksellään käynnistänyt osayleiskaavan Ylöjärven, Kurun Patakorven tuulivoimalahankkeeseen...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
SISÄMINISTERILLE Me allekirjoittaneet vetoamme sisäministeriin, että Suomesta turvaa hakeneet ihmiskaupan uhri Mary ja hänen lapsensa saisivat turvapaikka-asiansa Maahanmuuttovirastossa suulliseen käsittelyyn ja häneen sekä hänen 2- ja 6- vuotiaisiin lapsiinsa Italiassa kohdistuva fyysisen, seksuaalisen ja henkisen väkivallan uhka otettaisiin vakavasti. Pyydämme myös, että lapsen etu arvioidaan yksilöllisesti ja asianmukaisesti päätöksenteossa. Heitä uhkaa pakkopalautus 25.3.2025. Asiassa on...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Hei! Turun kaupunki valmistelee kaavamuutoshanketta, jossa osia nyt virkistyskäyttöön kaavoitetusta alueesta muutettaisiin kerrostalojen rakennusalueeksi. Hanke etenee nimellä Katariinanlaakson asuntomessualueen täydennysrakentamista koskeva asemakaavamuutos (Jagellonicankatu 3 ja 4). Kyseinen alue on poikkeuksellisen arvokas niin luonnon, historian kuin kaupunkikuvan kannalta, ja kaavamuutoksen toteuttaminen aiheuttaisi merkittävää haittaa näille arvoille. Arvokas ympäristö tuhottaisiin peruut...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Joka vuosi ilotulitteet aiheuttavat silmävammoja, käsivammoja, tulipaloja ja hirvittävän määrän roskaa, jota kukaan ei vaivaudu keräämään. Vaikka ilotulitteiden ampumisaika on lailla rajoitettu uudenvuodenaatosta klo 18:00 uudenvuodenyöhön kello 02:00 saakka, alkaa pommitus päiväkausia aiemmin ja loppuu alueesta riippuen joskus vuoden ensimmäisen viikon aikana. Tunnelma on kuin ilmataistelussa. Vaikka mitään ilotulitteita ei saisi käsitellä huumausaineiden tai alkoholin vaikutuksen alaisena ta...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Suomen mittakaavassa merkittävän Iidesjärven lintujärven eteläpuoliselle alueelle ollaan kaavoittamassa oleskelu- ja toimintapuistoa. Puiston myötä alueen herkkä ja monimuotoinen luonto on vaarassa tuhoutua ja köyhtyä ja sen linnustoa ja kasvistoa uhkaa lajikato. Haluamme estää tämän, ja vaadimme, että koko alue varattaisiin luonnonsuojelualueeksi. Lisäksi vaadimme, että oleskelu- ja toimintapuiston suunnittelu keskeytetään. Alueelle ei pidä rakentaa uusia aktiviteetteja, vaan sitä tulee kunn...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Me allekirjoittaneet vastustamme Kaarinan kaupungin suunnitelmaa lakkauttaa musiikkiluokkatoiminta ja korvata se suppeammalla valinnaisainetarjonnalla. Vaadimme, että lähes 40 vuotta jatkunut musiikkiluokkatoiminta säilytetään nykyisessä laajuudessaan Valkeavuoren koulussa. Miksi musiikkiluokat tulee säilyttää: Musiikkiluokat ovat olleet keskeinen osa Kaarinan koulutus- ja kulttuuritarjontaa vuodesta 1986. Niiden lakkauttaminen tuhoaisi vuosikymmenien aikana rakennetun osaamisen ja toimintamall...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
RAAMATTU- JA ISRAELMARSSIT 2025 HEINÄKUU TOIVAKKA, JOUTSA, PERTUNMAA/MÄNTYHARJU, MIKKELI, KOUVOLA, KOTKA/KARHULA, HAMINA, VIROLAHTI/VAALIMAA, MIEHIKKÄLÄ, LAPPEENRANTA, TAIPALSAARI, SAVITAIPALE, MIKKELI, KANGASNIEMI, TOIVAKKA KESÄKUU KUOPIO JA SIILINJÄRVI HELMI- JA MAALISKUU HELSINKI Raamattu- ja Israel-marssi ja Israel-päivä Sapattina 9.11.2024! https://youtu.be/YlQVFXK1C8g?si=0ryrE1RRDpoK7n8J ISRAEL-PÄIVÄ JYVÄSKYLÄSSÄ SAPATTINA 9.11.2024! JEESUS: SILLÄ PELASTUS ON JUUTALAISISTA! JO...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Mainosta adressia "Israelin täytyy elää" tässä luettelossaIsrael boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025 Muista varmentaa allekirjoitus sähköpostissa! Me allekirjoittaneet vetoamme Yleen, että se 1. vaatii Euroopan yleisradiounionia (EBU) sulkemaan Israelin ulos Euroviisuista ja 2. boikotoi kisoja eikä lähetä UMK-voittajaa 2025 Euroviisuihin, mikäli EBU sallii Israelin osallistumisen. On arvojemme vastaista, että valtio, joka on syyllistynyt kansanmurhaan ja harjoittaa miehityspolitiikkaa, saa näkyvän tilaisuuden parantaa imagoaan musiikin v...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45681 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10630 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1763 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1466 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
828 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
367 Luotu: 30.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
285 Luotu: 26.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2326 Luotu: 22.03.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
252 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
221 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
213 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
199 Luotu: 03.07.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
193 Luotu: 01.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
179 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20896 Luotu: 20.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
135 Luotu: 07.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.