Adressi Tasa-arvoista avioliittolakia vastaan!
Vieras |
/ #599 Aito Avioliitto ry tiedottaa23.06.2015 16:57Sukupuolineutraalin avioliittolain kumoamisen ohella yhdistyksemme ajaa seuraavia asioita: 1. Naisten äänioikeuden poistaminen. Sanotaanhan jo Raamatussakin, että nainen vaietkoon seurakunnassa. 2. Avioliittolain muuttaminen siten, että avioeroon tarvitaan laissa määritelty peruste. Näin oli ennen vuonna 1988 voimaan astunutta avioliittolain muutosta. 3. Nimilain muuttaminen siten, että naisen on avioiduttuaan otettava miehensä sukunimi tai käytettävä kaksiosaista nimeä. Ajatus siitä, että nainen käyttäisi avioliiton solmimisen jälkeen tyttönimeään tai että mies ottaisi vaimonsa sukunimen, on yhtä sopimaton kuin se, että Ilmari ja Jalmari vihittäisiin kirkon vihkiryijyllä. 4. Avioliittolain muuttaminen siten, että miehen edusmiehyys palautetaan. Näin oli ennen nykyistä, vuonna 1929 voimaan astunutta avioliittolakia.
Tuoko nykyaika Sinullekin tunteen "Seis maailma, tahdon ulos!"? Liity siis yhdistykseemme ja tule kanssamme kääntämään kehityksen kelloa vuosikymmeniä taaksepäin. Kun huudamme yhdessä oikein kovaa, ehkä pystymme tukahduttamaan kaiken kehityksen maassamme. Alas demokratia, eläköön Raamatun sana - siinä muodossa kuin me sitä tulkitsemme! Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1283 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3430 Luotu: 27.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1696 Luotu: 22.03.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
389 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
298 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20411 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
369 Luotu: 17.02.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68599 Luotu: 15.02.2024
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1460 Luotu: 10.12.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
537 Luotu: 01.04.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
256 Luotu: 17.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11307 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
653 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2487 Luotu: 15.07.2023
Haljastennokkaa ei saa myydä
331 Luotu: 06.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus lohen puolesta
116 Luotu: 12.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
754 Luotu: 10.03.2025