Eläkkeensaajan asumistukea ei saa laskea yleisen asumistuen tasolle
Vieras |
/ #1085 Re:30.06.2015 14:46Minäkin ihmettelen, millä oikeutuksella eläkeläisiltä näin itsestään selvästi mitään "otettaisi". Eläkeläiset pakotetaan, heidän suostumusta kysymättä, antamaan omastaan jota on niukasti entuudestaan, jolla nippa nappa nykyiselläänkään pärjää. Kauhu tulevaisuudesta on valtava. Mihin joutuu, ellei ole kykyä maksaa vuokraa ja jatkaa asumistaan? Jokainen voi kysyä tätä itseltään. Siten, että lompakko, pankkikortti, luottokortti ja kaikki tilit ja varat ovat pois, eivät ole käytettävissä hätää lieventämään. Rahaa ei ole, lainaa ei saa. Millä pelastaa itsensä ihminen, jota ei omasta halustaan ja yrityksistään huolimatta, ole esim. vammaisuuden vuoksi huolittu työelämään siten mukaan, että hän olisi saanut siitä kunnollista palkkaa ja sitämyötä kunnollista eläkettä? Ihmettelen eniten sitä, että pienituloisia olisi "lupa" kiusata näillä pakotteilla! Sen täytyy perustua siihen, että he eivät pysty puolustamaan itseään ja ovat siten helpohko kohde. Mitään muuta selitystä tälle sairaalle ajattelulle ei voi keksiä. Oikeutuksena en tätä pysty näkemään. Sensijaan varakkaammille todella vain nätisti ehdotellaan tai korkeintaan vihjataan, että hekin voisivat halutessaan osallistua. No, mitään suurta osallistumisen halua ei ole näkynyt, katseet ovat kääntyneet silloin muualle ja puheet. Millä oikeutuksella yhtä kansanosaa saa kohdella kuin vihattuja rakkikoiria, ja ottaa oikeuden määrätä, missä niiden pitää istua ja miten, (anteeksi eläinystävät, en missään tapauksessa vihaa rakkikoiria eikä niitä saa kohdella huonosti!), mutta toiset saavat tällaisista pakotteista osakseen vapauden ja vapaaehtoisuuden. ?? On suuri ero sillä, ihmisoikeuksia ajatellen, pakotetaanko vai kysytäänkö, haluatko osallistua. Eläkeläiset ovat kaikki osallistuneet parhaimpansa mukaan, ei heistä kukaan huvikseen ole eläkkeellä. He eivät myöskään ole armopaloja pyytämässä, vaan tasavertaista oikeutusta normaaliin elämään. En tarkoita, että tasavertaisuus tarkoittaa, että kaikki rahat pitäisi jakaa tasan kaikkien kesken. Mutta tarkoitan, että kaikille pitäisi vihdoin järjestää perustoimeentulo kuntoon ja lopettaa tämänkaltainen kiusaaminen. Toivon, että asiaan perehtyneet ja lainoppineet, tutkisivat asiaa ihmisoikeuksien ja tasavertaisuuden näkökulmasta. Ei millään voi olla niin, että päättäjillä olisi oikeus alistaa yksi kansanosa kärsimään tällä tavalla, samalla kun jotkut saavat siitä vapautuksen, kärsimyksestä, siis. Siitä on nyt kyse, eläkeläisten kohdalla, laitetaanko heidät KÄRSIMÄÄN tahallisesti lisää. Siinä missä hyvätuloinen ei kärsi mistään, jos häneltä nappaakin satasen pois, hän tuskin huomaa sitä.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51015 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
393 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
170 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
70 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1065 Luotu: 25.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
219 Luotu: 23.06.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
40 Luotu: 07.08.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
239 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
310 Luotu: 07.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11072 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
932 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
129 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022