Vakuutuslääkärit on asetettava totuusvelvoitteen piiriin


Vieras

/ #237

01.07.2015 17:39

Allekirjoitin, koska olen havainnut käytännössä ja kohdallani sen, mitä addressin esittelyteksti kertoo: vakuutusyhtiön lääkäri käyttää mielivaltaa ja haihduttaa olemattomiin tai vääristelee muiden lääkäreiden antamia tietoja ja lausuntoja terveydentilasta, poimii niistä omaan tarkoitukseensa sopivia lauseita tai lauseen puolikkaita, ne asiayhteydestään irrottaen ja hyväksikäyttäen, jotta saa aikaan mieleisensä "perustelut" sanoakseen EI. Perustelut ovat ristiriitaiset ja kumoavat usein itse itsensä, mutta vastaus on silti EI.

Ilmankos eläkettä ei kuulu eikä näy, vaikka työkyvyttömyyteni on moniammatillisessa lääkäritiimissä todettu. Aina ovat eläkeyhtiön vastaukset olleet hämmentävän sekavia ja yhdentekeviä, tekaistun oloisia, kuin olisi käsitelty jotakin ihan eri asiaa. Rehellistä, suoraa vuoropuhelua sinne ei saa aikaan millään, että puhuttaisi samasta asiasta.

Tehokas keino tähän on varmasti jättää juuri joku osa tai tieto lausunnosta täysin käsittelemättä tai muuttaa sitä, mutta eihän  tämä ole muuta kuin mielivaltaa, että vakuutusyhtiön lääkäri voi valita, minkä asian hän lausunnosta on huomaa ja mitä jättää tarkoituksella pois, tai mitä muuttaa.

Niin kummallisia vastauksia olen saanut myös vakuutusoikeudelta, etten voi välttyä epäilemästä, että "esiraati" valikoi sinne päätyvät paperit, eikä sinne päädy kaikki tieto. Se selittäisi merkilliset, asiattomat vastaukset, kun tuntuu, että joku selitys niille pitäisi keksiä, ei niitä voi sellaisenaan käsittää.

Kun tiedot, jotka ovat tarkoitetut vakuutusoikeudelle, jotta heillä olisi riittävästi materiaalia asian käsittelyyn, kierrätetään ensin eläkeyhtiön lääkärin kautta, on hänellä melkoinen valta vaikuttaa lopputulokseen. En tiedä mihin osoittaisi syyttävän sormensa, mutta toivon ja vaadin, että tämä kummallinen oikeus kumotaan ja asiat käsitellään jatkossa vähemmän salamyhkäisesti, suorempaan, sellaisenaan ja rehellisesti.

Toivoisin, että toimijoihin voisi luottaa, mutta eihän se ole mahdollista, tällaisilla asioiden vääristelyn sallivilla toimivaltuuksilla!