Naisilta henkilöauton ajo-oikeus pois

Jussi Halal-aho

/ #82 Kerrankin järkevä aloite

16.07.2015 08:16

Aloitteen kaikki argumentit ovat vedenpitävästi perusteltuja.

 

 

Suomessa autolla saa ajaa sukupuolesta riippumatta tasa-arvosyistä. Esimerkiksi Saudi-Arabiassa nainen ei saa ajaa autoa. Saudi-Arabiassa on kansalaisten turvallisuus siis asetettu etusijalle. Suomessa nainen saa ajaa autoa itsenäisesti vain tasa-arvosyiden vuoksi, koska kieltämistä ei kehdata esittää.

      -> Onhan se selvä, että nämä feministit tästä riemastuvat. Osoittaa suurta rohkeutta ja epäitsekkyyttä             aloitteentekijältä lähteä viemään tätä tärkeää asiaa eteenpäin. Hienoa, Ville! 

Naisilta tulee kieltää Suomessa autolla ajaminen välittömästi seuraavista syistä:

 

- Naisella ei ole miehen veroista havannointikykyä

-> Onhan se nyt nähtykin. Asiasta olisi kyllä referoitavia tutkimustuloksia, mikäli joku asiaa uskaltaisi tutkia.

 

- Naisella ei ole kykyä käsitellä moottoriajoneuvoa turvallisesti

-> Kyllä ne on ne nuoret miehet, jotka siellä jäisillä parkkipaikoilla harjoittelevat ajoneuvon hallintaa. Naisethan osallistuvat vain pakolliseen liukkaan ajoradan harjoitteluun, jonka läpäisevät ainoastaan ajamalla 15 km/h ja koska ajo-opettajilla ei hermot kestä, saati uskallus riitä, tuoda näitä sinne toistamiseen. Koska muuten olet sovinisti.

 

- Naisella on rajallinen havannointikyky jota esim. meikkaus häiritsee

-> Näillä ei vain mene jakeluun, että autoa ajaessa ajetaan vain autoa. Ei meikata. Tästä on tutkimuksia tehty. Matkaan pitää lähteä ajoissa, tai olla meikkaamatta. Naisten aggressiivinen ajotyyli on myös ajat sitten ajanut ohi miehistä.

 

- Naisilla ei ole tosiasiallista tarvetta autolle, esim. joogaan ja ale-myyntiin pääsee myös bussilla

-> Joogata voit kotonakin ja alennusmyynteihin ei todellakaan ole mitään syytä mennä ilman miestä. Näissä "alennus"myynneissä kun menevät rahat aivan hukkaan joka tapauksessa, mikäli mies ei ole jarruttamassa.

 

- Perheellisellä naisella ei aika riitä huviajeluille

-> Ei ainakaan pitäisi riittää. Sitten valitetaan, kun ei mitään ehdi tekemään, eikä ainakaan seksi maistu, kun olet aivan poikki "hirveästä määrästä" kotitöitä. Ja miehen pitää auttaa näissäkin hommissa, jos toivoo, että naiselta riittää jaksamista makuuhuoneeseenkin. Entäs se miehen jaksaminen!? Ketäpä se kiinnostaa.

 

- Nainen ei ymmärrä auton päälle, esim. monimutkaisista vaihteistoista. Autot seisoo valoissa saastuttamassa

-> Nainen ymmärtää autossa penkkiluvun ja värin päälle, penkkienkin kanssa voi olla tiukkaa.

 

- Nainen ei välttämättä jaksa ohjata raskasta autoa turvallisesti

-> Tämä on pelottava yhdistelmä: Raskas auto ja äkillisessä tilanteessa molemmat kädet naaman eteen.

 

- Naisen keskittyminen ei riitä tarkkaavaiseen ajoon

-> Riittäisi, mikäli nainen ymmärtäisi, miksi suuren liike-energian omaavan ajoneuvon kuljettamisessa on tärkeää, esimerkiksi koulujen ja päiväkotien läheisyydessä, sekä taajama-alueilla, voi aina tulla eteen, ei niin suuren liike-energian, omaavia, vaikkapa pikkulapsia. Siinä ei auta haudata käsiä naamaan.

- Naisen luonne hankaloittaa

-> No tell me about it.. Nykypäivänä aina, kun katson, että kukas se taas ohittikaan, vaikka itselläkin jo suurin sallittu lukema on mittarissa, niin NAINENHAN se siinä menee. Joka ainoa kerta on kännykkä korvalla ja aurinkolippa alhaalla, oli sitä aurinkoa, tai ei.

 

ME ALLEKIRJOITTANEET VAADIMME ETTÄ naissukupuoleisilta ihmisiltä poistetaan välittömästi oikeus kuljettaa autoa itsenäisesti. Naiset saavat kuljettaa autoa vain tilanteessa jossa se on välttämätöntä ja mies valvoo ajoa (mies voi olla päihtynyt).

 

Kyllä se niin on, että naisilta kortti pois. Vähän aikaa se voi hiertää, mutta näin me tulemme kaikki onnellisemmaksi. Lapsemme kasvavat eheämmiksi, kun naiset lakkaavat kulkemasta töissä, on aikaa tehdä ne kotihommat kiireettä, miehet saavat sitä läheisyyttä ja ovat toisille ihmisille ystävällisempiä.

Ymmärrättekö nyt, kuinka pienestä se oli kiinni? Äänestäkää, naiset myöskin tätä aloitetta, niin kaikki tulee olemaan paremmin, kuin koskaan.