Olli Immonen (PS) erotettava välittömästi tehtävistään
Jasso Paasoja |
/ #97 Re:27.07.2015 23:58Joo. Niin minuakin on alkanut pelottamaan asuin alueellani lisääntyneet asuntomurrot, kaverien joutumiset joukkopahoinpitelyjen (mut on sentään yritetty vaan porukalla juosta kiinni) ja ryöstöjen uhriksi, sekä ystävääni kohdistunut raiskausyritys. Tulipa mieleen vielä yksi ulkomailla sattunut tapaus, jossa kämppäämme tunkeuduttiin keskellä; onneksi sentään vain puhelimet, läppäri, pöydällä olleet setelit, vaatteita ja muuta lähti niiden matkaan. Meuhkaamalla ja huutamalla sain ne juoksemaan ulos, jonka jälkeen ne lukitsivat oven niin, ettei sitä saanut sisältäpäin auki. Meitä kyllä varoitettiin siellä aikaisemmin tästä kulttuurivärinästä, mutta kun ihminen on sinisilmäinen ja luottavainen, ettei katso tarpeelliseksi takalukita ovia, laittaa turvalukkoja ja turvaketjua vielä siihen oveen... oltiinpa me tyhmiä. Asun myös alueella, jossa naapureina on ei-kantiksia ja meno on sen mukaista. Uutta asukasta tulee ja hetken päästä ne ollaan jouduttu häätämään pois, koska öisin meno äitiytynyt todella mahdottomaksi. Että kyllä minua ei tuollainen hyysteerinen pelko suomalaisesta takapajulasta ole minulla ensimmäisenä mielessä. Odotas vaan kun omalle tai lähimmän kohdalle tapahtuu jotain tollasta. Se on mahtava tunne kun kaverit vaientavat sinut ja hyssyttelee, että "no kyllä ne suomalaisetkin voi tehdä niin", mutta vaikka sen kuinka järkeilisi, kyllä se varovaisuus on tuolla jossain takaraivossa aina läsnä. Huono homma tässä kaikessa on se, että purkautumiset ovat aiheuttaneet kavereiden katoamista ympäriltäni, koska kielen käyttöni on kuulemma ollut liian epäkorrektia. Siksi toivoisinkin, että löytyisi joskus tilalle jotain "impivaaralaisia" reiluja tyyppejä, jotka eivät heti käännä selkää ja korjaile minun "rasistisia ilmauksi", vaikka minulla on täysi oikeus siihen. Oon aikaisemminkin pelännyt väkivaltaa, mutta varsinkin tuo ryöstö/törkeä varkaus, sekä läheltä piti -tilanne ovat laukaisseet mulle posttraumaatisen stressihäiriön oireita, jonka seurauksena en uskalla nukahtaa, johon syön sitten unilääkkeitä. Tässä mun kokemuksia. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
445 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51115 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21070 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
61 Luotu: 07.08.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
946 Luotu: 17.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11083 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
245 Luotu: 29.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
54 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025