Hälvälän ampumaurheilukeskuksen toiminnan turvaaminen
Ihmettelyä |
/ #98 Käsittämätöntä22.08.2015 15:10On käsittämätöntä, että yhden monipuolisen urheilulajin harjoittelumahdollisuudet halutaan tarkoituksella tuhota Päijät-Hämeen ainoan asutuskeskittymän läheltä. Ympärillä on kuitenkin satoja tuhansia hehtaareita rakentamatonta metsäaluetta, joten tonttimaasta ei ole pulaa. Ajatus on yhtä hyvin perusteltu kuin esimerkiksi Lahden suurmäen tai Helsingin olympiastadionin purkaminen siksi että joku päättävässä asemassa oleva henkilö ei pidä mäkihypystä tai ei näe auringonlaskua tornin takaa. Tällä hetkellä muutamassa sadassa Suomen kunnassa kuvitellaan eri konsteilla saatavan uusia varakkaita veronmaksajia asukkaiksi. Hollolassa olisi ehkä järkevää tarkastella viimeisten kymmenien vuosien muuttotrendejä, työpaikkojen sijainteja sekä omaa kaavoitusta ja maantieteellistä sijaintia suhteessa edellisiin. Samanlaista mäntykangasta samoilla edellytyksillä on Suomen kunnissa rakentamattomana kymmenien kaupunkien pinta-alan verran. Ampumaradan lakkautusko nostaa juuri Hollolan mäntykankaan ylivertaiseksi noihin muihin nähden? Sen jälkeenkö siellä on asuntomessut ja huippuluokan verokertymä? Vielä kun saataisiin ranta, niin alue voitaisiin nimetä Hollolan kultahammasrannikoksi. |
|
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2021 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1015 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18165 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
427 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1180 Luotu: 07.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
671 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1926 Luotu: 04.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1312 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12809 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
306 Luotu: 08.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6408 Luotu: 29.11.2023
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
97 Luotu: 16.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
761 Luotu: 06.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
479 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
692 Luotu: 27.04.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10491 Luotu: 13.12.2020
Nuorten hätätila!
1473 Luotu: 16.02.2024