Hälvälän ampumaurheilukeskuksen toiminnan turvaaminen


Vieras

#1

05.08.2015 09:59

Vaikka alueen varuskunta, Hämeen Rykmentti,lakkautettiin vuoden vaihteessa Lahdesta, harjoitus ja ampuma-aluetta on muut Pv:n joukot käyttäneet yllättäen useampana päivänä kuin aiemmin HämR aikana. Hälvälälle on siis edelleen käyttöä puolustusvoimillakin. Jos Pv alueesta luopuu, ei yksityisellä sektorilla ole resursseja ylläpitää ampumaratojakaan. Kun aikoinaan alueen lakkautuksesta neuvoteltiin kuntien kanssa, yksi tärkeimmistä argumenteista, korvaavan ampuma-alueen osoittaminen ei nyt olekkaan kuntien intresseissä. Kuntaosapuoli on siis yksipuolisesti muuttanut aiempaa alustavaa sopimusta. Missä tuleva alueen Paikallispataljoona harjoittelee tulevaisuudessa? Sen tulee lakien mukaan tapahtua pääsääntöisesti Pv:n maalla. Matkustetaanko Lahdesta 50km Padasjoelle vai 70km Hämeenlinnaan, jotta lakisääteinen maanpuolustustehtävä täytetään? Missä tulevat Poliisin täydennysjoukot harjoittelevat? Puolustusvoimat eli valtio ja yksityinen sektori on aikojen saatossa rakentanut Hälvälää yli 50miljoonalla eurolla. Onko meillä varaa heittää se raha hukkaan? Alueen saattaminen siviilikäyttöön tulee arvioiden mukaan maksamaan 10-20miljoonaa. Otetaanko se raha pois puolustusbudjetista? Todistettavasti Pv:llä on alueelle edelleen käyttöä ja se palvelisi myös muiden viranomaisten kuin ampuma ja liikuntaharrastajien toimia. Hälvälän säilymiselle on myös maakunnassa vankka tuki, lukuunottamatta vain muutamaa Hollolan kunnan johtohenkilöä. Kun huomioidaan myös muuttunut turvallisuusympäristömme, Hälvälä tulee vastakin edelleen säilyttää Pv:n käytössä.

Vieras

#2

05.08.2015 10:05

Käyn säännöllisesti harjoittelemassa Hävälässä jossa on valmiina loistavat harrastus olosuhteet. Vastaavan investoinnin rahoittaminen tai paikan löytäminen on käytännössä mahdotonta ja tarpeetonta.

Vieras

#3

05.08.2015 12:19

Moni ei ajattele asiaa tältä kantilta mutta riittävien ampumaurheilumahdollisuuksien takaaminen on myös kustannustehokas tapa pitää huoli maanpuolustuksesta (ihmiset oma-aloitteisesti omalla ajallaan ja kustannuksellaan pitävät huolta taidoistaan).

Vieras

#4

05.08.2015 13:45

Maan ratatilanne on todella huolestuttava, harrastajia tulee lisää ja ratoja ajetaan alas.

Vieras

#5

05.08.2015 15:49

Maamme ainoita kansainväliset mitat täyttäviä ampumakeskuksia on suojeltava.

Vieras

#6

05.08.2015 17:11

Korvaava ampumarataa ei kyetä rakentamaan mihinkään muualle, siksi se pitää säilyttää
JL

#7

05.08.2015 18:40

Maamme parhaita kv mitat täyttävä rata hyvien liikenneyhteyksien varrella myös hyvä majoitus mahdollisuus lähellä.


Vieras

#8

06.08.2015 05:39

Adressin esittelyssä mainitut käyttäjäryhmät tarvitsevat Hälvälän kaltaisen rataympäristön maamme ampumaurheilun tulevaisuuden vuoksi.
Yks muiden joukossa

#9

06.08.2015 06:32

Asia on vaan niin, ettei alueellisesti merkittävilläkään ampumaradoilla ratakapasitetti riitä alkuunkaan, mikäli kaikki muut ampumaradat ajettaisiin alas. Suuri osa ampumaurheilun harrastajista käy kuitenkin töissä arkena noin klo 7-17, jolloin heille jää harrastukselleen aikaa muulloin. Ampumaratojen ratakapasiteetit on kaikkein suurimmalla koetuksella siis iltaisin ja viikonloppuisin. Jos vaikkapa 50 km:n säteeltä olevilta ampumaradoilta (niin suurilta kuin pieniltäkin) noina aikoina harrastavat ampujat ajettaisiin kaikki samalle radalle, koituisi siitä vain pelkkää harmia sekä harrastajille että sen ainoan ampumaradan ympäristölle. Tällöin tulisi myös tarve käyttää sitä ainoaa ampumarataa 24/7, eli myös öisin ja viikonloppuisin kaikkina aikoina.


Vieras

#10

06.08.2015 07:12

Ampumaurheilun suuri harrastajamäärä ansaitsee kunnolliset puitteet lajinsa harjoittamiseen. Se mahdollistaa uusien arvokisamitalistien syntymisen. Nätä mitalisteja Suomella on ampuaurheilua lukuunottamatta harmiteltavan vähän lajeissa joita harjoitetaan maailman laajuisesti.

Vieras

#11

06.08.2015 08:14

Olen Hollolan Urheilijoiden entinen puheenjohtaja ja me olemme tehneet vetoomuksen myös ampumahiihtostadionin säilyttämisen puolesta Hälvälässä. Ainoa Etelä-Suomen ympäri vuoden toimiva ampumahiihtostadion.

Vieras

#12

06.08.2015 09:34

Koska olen itse aktiivinen Hälvälän käyttäjä.

Vieras

#13

06.08.2015 09:34

Hälvälän säilyttäminen sotilaiden ja siviilien Suomen ampumaurheilun keskuksena on elintärkeää!

Vieras

#14

06.08.2015 10:53

Hyvän asian puolesta!

Vieras

#15

06.08.2015 10:53

Hälvälän ampumaurheilukeskus on äärimmäisen tärkeä paikka maanpuolustajille ja ampumisen harrastajille.

Vieras

#16

06.08.2015 11:16

Päättäjien mielivalta ampujia ja ampumaurheilua kohtaan on saatava loppumaan.

Vieras

#17

06.08.2015 11:45

Hälvälän ampumaradat pitää ehdottomasti säilyttää alueen jopa Suomen merkittävimpinä ratoina. On jopa veronmaksajien varojen älytöntä tuhlaamista jos nämä tästä käytöstä puretaan ja toiminta lopetetaan. Luotiradat on rakennettu pääsääntöisesti Puolustusvoimien varoilla ja toimesta. Kysymys kuuluu; Mistä rahat tulevat Puolustusvoimille? Vastaus on yksinkertainen, Meiltä Veronmaksajilta. Hälvälässä on Suomen mittakaavassa "täydelliset" radat. Ihmetykseni aihe on myös se että miksi Hollola etunenässä ja Lahti hyödynnä näiden ratojen mahdollisuuksia omassa toiminnassaan? Kaikessa vain pyritään painamaan ja vaikeuttamaan ammunnan harrastamista hyvissä olosuhteissa.



Melua ampumarata tuottaa, tietysti. Hollolan kunta omilla, jopa tahallisilla, kaavoitustoimillaan on saanut aikaan tilanteen jossa asutuille alueille tulee melua. Erityisesti LAS:n haulikkoradoilta. Melustakin valittavat vain muutamat henkilöt, tämä on nykyisin Suomessa harvain valtaa. Enemmistö kärsii muutamien henkilöiden harvainvallasta. Hollolan kunnan edustajat; Rahkonen etunenässä ja -kenossa haluaa ampujat Hälvälästä pois, asennevammako ammuntaa ja maanpuolustusta kohtaan? Väitän, että luotiradoilta ei juurikaan tule melua koskaan eikä mihinkään. Tätä seikkaa ei huomioida ratojen toiminnan kannalta lainkaan. Tämä sillä edellytyksellä että ratoja ympäröivät metsät jäävät kaatamatta, toimivat hyvänä meluvallina asutukseen päin.



Ratojen sijoittaminen uudelleen on nykyisissä oloissa käytännössä mahdoton tehtävä, niin ratoja käyttäville kuin on yhteiskunnallekin. Tämä näkyy varsin hyvin Helsingissä josta Viikin radat suljettiin ja samalla luvattiin yhteiskunnan toimesta kaavoittaa uusi alue uusille radoille. Radoille ei ole paikka löydetty vieläkään. Mikäli Hälvälän radat suljetaan niin tämä toistuu myös Päijät-Hämeessä, missään tapauksessa en usko poliittisiin päättäjiin taikka virkamieskunnan haluun kaavoittaa ratoja yhtään minnekään.



Kustannuksista vielä;

Tulee kolminkertaiset kustannukset näistä poliittisten päättäjien ja kaavoitusvirkamiesten hölmöistä päätöksistä johtuen.

1. Puolustusvoimien kustannukset nykyisten ratojen rakentamisesta.

2. Nykyisten ratojen toiminnan lopettaminen alueen puhdistustoimet asumiskäyttöön maansiirtoineen.

3. Uusien ratojen rakentaminen maanhankintoineen ja monine muine kustannuksineen.

Tässä on Valtiontalouden tarkastusvirastollekin mielenkiintoinen kohde. Heidän pitää tutkia tällainen rahan käyttö ja sen suunnitelmallinen "haaskaus"


Vieras

#18

06.08.2015 15:12

Ampumaurheilun ja maanpuolustustoiminnan tukeminen
pekka

#19 Häivälä

06.08.2015 15:14

Hienoa kun asiaan puututaan


Vieras

#20

06.08.2015 15:55

Hälvälän ampumarata on syytä säilyttää...

Vieras

#21

06.08.2015 16:36

Haluan että Suomen yksi parhaista ja toimivista ampumaradoista säilytetään ampumaurheilulle

Vieras

#22

06.08.2015 17:40

Reserviläs ampumaharrastus

Vieras

#23

06.08.2015 17:48

Harrastan haulikkolajeja

Vieras

#24

06.08.2015 18:31

Reserviläisammunnat

Vieras

#25

06.08.2015 18:40

hyvä paikka käydä kilpailemassa.