Lisätkää minutkin Putkosen listaan
Vieras |
/ #4128.08.2015 11:19Toivottavasti mahdollisimman moni allekirjoittaa tämän. Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto ei toteudu Suomessa enää, koska rasistisia mielipiteitä jakavat ihmiset ovat lietsoneet kansalaiset vihaamaan toisiaan. Toisaalta liian moni meistä, jotka hyväksymme ihmiset saman arvoisiksi rotuun ja kansallisuuteen katsomatta, olemme vaienneet ihmetellen tätä pelon lietsontaa! Rasismi saa aikaan pelkoa. Mitä näkyvämpi poliitikko esittää rasistisia mielipiteitä, sitä enemmän pelko leviää. Uusnatsit väittävät, että maahanmuuttajien tulo aiheuttaa väkivaltaa ja pelkoa. Asiahan on tasan päinvastoin. Uusnatsit tappelevat ja mellakoivat ja aiheuttavat jo lapsissa ja nuorissa agressiivista käytöstä ulkomaalaisen näköisiä ihmisiä kohtaan. Se on pelottavaa. Siksi kaikkien meidän vielä enemmistönä olevien pitää alkaa sanoa julki oma mielipiteemme rauhallisen Suomen puolesta. Tahdon takaisin Suomen, jossa ei tarvitse pelätä rasismia. Meidän on lopetettava uusnatsen, rasistien ja oikeistopopulistien aiheuttama vastakkain asettelu ja ihmisten jakaminen hyviin ja huonoihin! |
|
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka (Muista vahvistaa allekirjoitus omassa sähköpostissasi!) Suomen ensimmäinen akkumateriaalitehdas Suomenlahden rannalla Haminassa sai ympäristöluvan 12.2.2024 Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta (Asia ESAVI/8206/2023). Lupa sallii sijoittaa yli 99,5 %:a tuotannon jätteistä puhdistamatta Itämereen. Päätös on Itämeren kannalta räikeä ennakkotapaus Vihreän Siirtymän hankkeelle ja uudelle akkuteollisuudelle. Akkuteollisuuden ja Vihreän siirtymän on olt...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
JUMALAN/JEESUKSEN SORMELLA KIRJOITETUT KÄSKYT! LEVITÄ TIETOA JA ALLEKIRJOITA: https://www.adressit.com/jumalan_kymmenen_kaskya Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme. 1.Johanneksen kirje 5:3-4 JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ FACEBOOK LIITY: https://www.facebook.com/search/top?q=jumalan%20kymmenen%20k%C3%A4sky%C3%A4 JEES...
Mainostettu adressi
Mainosta tässä
Lisää adressi "Lisätkää minutkin Putkosen listaan" tähän luetteloonLohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Me adressin allekirjoittajat vaadimme, että Lohjan sairaalan synnytysosaston toiminta turvataan jatkossakin. Aluehallintomalliin siirtyminen ei saa johtaa lyhytnäköiseen päätökseen keskittää synnytyksiä nykyistä enemmän esimerkiksi Jorviin. Tammisaaren synnytyssairaalan lakkauttamisen myötä synnytysmatka esimerkiksi Hangosta on nykyiselläänkin huomattavan pitkä ja synnytysten siirto Jorviin olisi jo uhka synnyttäjien ja syntyvien lasten terveydelle. Suomessa syntyvyys on jo pitkään ollut laskusu...
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2034 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1027 Luotu: 12.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18200 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
456 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1960 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
674 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1321 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
116 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6421 Luotu: 29.11.2023
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
765 Luotu: 06.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
700 Luotu: 27.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Nuorten hätätila!
1474 Luotu: 16.02.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1274 Luotu: 08.05.2024
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.