Vakuutuslääkärit on asetettava totuusvelvoitteen piiriin
Lätkä-60 |
/ #247 Re: Re:01.09.2015 20:25Keskustelin asiasta käpylässä, nykyään siis Validiassa INSURE-jaksolla. Aivovammakuntoutuksessa siis. Siellä pitkään palvellut neuropsykologi kertoi, että korkeassa asemassa olevat eivät joudu vakuutustaisteluihin. Ei nyt mikään uutinen sinänsä tosiaankaan, mutta henkilö kertoi tavanneensa vakuutusyhtiön korvauspäällikön, joka kotonaan oli posauttanut nuppinsa hylkykuntoon, ja eli ilman korvauksia vak.yhtiön kiistettyä syy-yhteyden aivovamman ja kaatumisen kanssa. Myös edesmenneelle kansanedustajalle Tony Halmeelle myönnettiin erittäin nopeasti täysi tapaturmaeläke, ihan esimerkkinä vaan. R.I.P.-Tony Halme. Kun tämä vammaisia teurastava laki astui voimaan v. 2004, oli SDP. vallassa. Sos. ja terv. ministerinä Sinikka Mönkäre ja Presidentti , ihmisoikeusaktiivinakin tunnettu Tarja Halonen allekirjoitti tämän vakavan ihmisoikeurikkomuksen siunaaman lain ilman minkäänlaista ihmettelyä. Saattoi tosin olla pientä häkää nupissa, rouva Presidentti kun tapasi viettää pääsiäisiä Ilmarisen hirsihuvilalla lapissa. Tämä lakipykälä kaikessa raadollisuudessaan kertoo kursailematta pelin hengen, mikä on pakollisissa lakisääteisissä tapaturma ja liikennevakuutuksissa. Paljon korvataan, mutta paljon kerätään rahaa petosvakuuttamisella yksityisille vakuutuslaitoksille, varsinkin kun Suomen perustuslain mukaan huomattavaa julkista valtaa voi Suomessa käyttää vain julkinen viranomainen, eli kunta ja valtio. |
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1939 Luotu: 05.05.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1272 Luotu: 08.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18052 Luotu: 25.04.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
886 Luotu: 12.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1139 Luotu: 07.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1304 Luotu: 06.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
553 Luotu: 08.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
455 Luotu: 13.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
628 Luotu: 08.05.2024
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
288 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1790 Luotu: 04.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
459 Luotu: 08.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
758 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12792 Luotu: 15.07.2023
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6372 Luotu: 29.11.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1028 Luotu: 04.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
689 Luotu: 27.04.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
599 Luotu: 07.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1455 Luotu: 29.04.2024
Nuorten hätätila!
1472 Luotu: 16.02.2024