Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan
Kansaa arvostavaa johtajaa tarvittaisi |
/ #714 Re:10.09.2015 08:23Invalidieläkeläisen upea tarina näyttää, että kansalla on vielä järki jäljellä ja silmät päässä, toisin kuin päättäjillä, joilta tuntuu olevan täysin hukassa se tosiasia, että myös he, tarvitsevat meitä, työntekijöitä. Nyt vaan nämä yksipuoliset hyväksikäyttöyritykset ja seläntakaiset tarkoitukset lipsuvat jo liian ilmiselviksi, että niitä pystyy enää hyväksymään tai niihin millään lailla omalla panoksellaan osallistumaan. Kartanoista käsin tämäkin vielä ehkä onnistuisi, kun ei tarvitsisi välittää, mutta minun ja monen muun kohdalla se on auttamattoman myöhäistä. Ainakin hoitoalalta tulee näiden toteutusten myötä loppumaan työntekijät, joten jos hallitus sitä haluaa, siitä vaan. Minäkin luulen, että Urkki ei ollut niin kiva lähi-ihmisenä... mutta kansastaan hän osasi huolehtia kokonaisuutena paremmin kuin nykypäättäjät. Hän tiesi vielä työn arvon, eikä lähtenyt sitä polkemaan. Tällä menolla menetetään nekin työhalut, joista rippeitä vielä jossain on ollut... eivätkö päättäjät näe, mitä ovat tekemässä, murentamassa kokonaista työmoraalia, onko sitä vara menettää, enää enempää? Kun työntekoon tähän asti liitetty työmoraali ja motivaatio, ja työn tuottama konkreettinen hyöty myös itselle, on kohta tapettu lopullisesti, miksi päättäjät luulevat, että kukaan enää tekisi mitään?
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51053 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
197 Luotu: 20.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
400 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
74 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
314 Luotu: 03.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1082 Luotu: 25.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
49 Luotu: 07.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
222 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
242 Luotu: 29.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
935 Luotu: 17.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
855 Luotu: 14.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11076 Luotu: 09.06.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
132 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025