Adressi Sipilän hallituksen pakottavaa lainsäädäntöä vastaan
Vieras |
/ #117311.09.2015 12:22Olen itse lähihoitaja ja teen erittäin raskasta työtä nii fyysisesti kuin psyykkisestikkin. Palkka on jo nyt ihan minimi ja mielestäni tästä työstä saisi ansaita paljon enemmän! Minulle jää kk:ssa käteen n.1800 euroa verojen jälkeen ja veroprosentin pitäisi oikeasti olla hiukan isompi, mutta en ole voinut nostaa sitä ylöspäin kun jo nyt vaikeuksia tulla toimeen. Työssäni joudun joka päivä tekemään töitäni täysillä ja kiitokseksi siitä saan usein kiukuttelua.. Minulla on joka kolmas viikonloppu vapaata ja yleensä iltavuoropainotteinen työvuorolista (vähintään puolet iltavuoroja milloin työt loppuvat klo.21:30). Ylitöitä ei yleensä voi valita, sillä liian tiukalla miehityksellä joutuu usein olemaan ylitöissä. Työssäni on erittäin tärkeää, että sairaana ei tule töihin, koska silloin pöpöt voivat tarttua helposti muihin työntekijöin ja asukkaisiin, jos pöpö tarttuu, esim.keuhkokuumeessa olevaan vanhukseen, joka on jo valmiiksi muutenkin huonossa kunnossa niin sillä voi olla vakavat seuraukset tai asukas voi kuolla saamansa pöpöön.Tuntuu ihanhelvetin pahalle,miten näin tärkeää työtä missä autetaan ihmisiä selviytymään päivittäisestä elämästä tuetaan näin vähän ja jopa halutaan viedä viimeisetkin oikeutemme tässä työssä. Minä todella toivon,että hallitus ei saa läpi näitä asioita mitä ovat kaavailleet nyt.. Mielestäni se voi tarkoittaa pahimmassa tilanteessa sitä, että jatkossa ihmiser eivät halua enään kouluttautua näin tärkeälle alalle, koska eivät yksinkertaisesti tulisi toimeen kunnolla, varsinkaan jos perheessä olisi lapsia ellei, sitten toinen vanhemmista olisi hyvätuloinen ja niitäkin on nykyään aika harvassa... Itse olentässä miettinyt, että jos nämä asiat menevät läpi, mitä hallitus on ajatellut niin työttömien määrä lisääntyyerittäin paljon ja myös itselläni on käynyt mielessä onko silloin enään järkeä käydä töissä koska työttömänä tulisi toimene lähes samanlailla, mitä jos hallitus saa läpinämä asiat. Yleensä olen hyvin rauhallinen ihmine ja hyväksyn monenlaisia asioita, mutta tämä asia pistää minut hyvin vihaiseksi ja kiukkuiseksi!!! Toivoisin, että hallituksen jäsenet miettisivät oman vanhempansa tilanteessa missä hän ei enään pärjäisi itse ja joutuisi muuttaamaan, esim.vanhainkotiin. Voin sanpa varmalle,että mikäli hallituksen suunnitelma toteutuisivat oma vanhempi saa jatkossa huono hoitoa,koska tässä työssä on jo nyt liian vähän työntekijöitä hoidettavia kohden ja se näkyy joka päiväisellä kiireellä. Onko hallitus teidän mielestä ihmisarvoa kunnioittavaa, että ihmistä ei kerkeä hoitaa aina hänen tarpeidensa mukaisesti, koska suomen asiat ovat näin pielessä ja vielä suunnitellaan lisää asioita, mitkä tukisivat jo ennestään hoitotyön vaikeutta lisää. Tuntuu kuin hallitus ei arvostaisi yhtään muutakuin omaa napaa. Toivoisin todella, että jokainen hallituksen jäsen tekisi yhden työpäivän vastaavassa työssä missä itse olen niin sitä kautta tajuaisivat, että heidän suunnitelmat asiat vain pahentavat nykyistä tilannetta. Ystävällisin terveisin: Lähihoitaja |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51051 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
397 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1079 Luotu: 25.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
74 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
48 Luotu: 07.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
221 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
242 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
311 Luotu: 07.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11074 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
934 Luotu: 17.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
849 Luotu: 14.06.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
131 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025